lauantai 30. elokuuta 2014

Chillä marinoidut valkosipulinkynnet

Antipastoksi,alkuruokiin ja muuten vain ruuan lisäkkeeksi ja maun antajaksi.Ainakin luotan sipulin ja valkosipulin hyviin terveysvaikutteisiin ja flunssan karkottajaksi.Meillä sipulia ja valkosipulia syödäänkin todella paljon muodossa kuin muodossa ja tämä on yksi suosikki.

Marinoidut valkosipulit
Reseptiikka:


  • 3 isohkoa valkosipulia
  • 2 keskivahvaa chilipalkoa ohuina viipaleina
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 1 rkl viinietikkaa
  • 1 tl viherpippuria
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl persilja silppua
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • ripaus suolaa

  1. Liota valkosipulin kynsiä hetki kuumassa vedessä jotta kuoret irtoavat paremmin.Kuori kynnet ja leikkaa kannasta tumma pinta pois.
  2. Kiehauta kynsiä suolalla maustetussa vedessä vain pari minuuttia.Laita vettä kattilaan vain sen verran että kynnet juuri ja juuri peittyvät ja joukkoon ripaus suolaa.
  3. Mittaa öljy kulhoon ja sekoita joukkoon chilit ja muutkin mausteet ja yrtit.
  4. Lisää valkosipulinkynnet öljyseokseen ja anna maustua seuraavaan päivään jotta maut tasaantuvat.

Helppo uunimunakas

 Tämä oli helppo ja nopea munakas joka tehtiin iltapalaksi 4:lle ruokailijalle.Ja oli ruokaisakin vielä.Parasta oli ettei tarvinnut vahtia liikoja tarttuuko munakas pannuun vai hajoaako tottumattomissa käsissä.Munakas nouseekin vielä jonkin verran joka tekee kivan ulkonäön,vaikka laskeekin kyllä kuin kohokas aikas nopeasti.

Helppo munakas

Reseptiikka;

  • 8 kananmunaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • maustamiseen suolaa ja mustapippuria maun mukaan
-Munien rakenne rikottiin kevyesti ja lisättiin kerma ja mausteet.

Täytteeseen:
  • 4 perunaa keitettynä
  • 1 pkt pekonia
  • 1 suippopaprika
  • 1 sipuli
  • mausteeksi:  suolaa,mustapippuria ja tinjamia
-Ainekset pilkottiin kuutioiksi.
-Ensin ruskistettiin pekoni,sitten lisättiin perunat,sipulit ja paprikat.
-Maustettiin suolalla,pippurilla ja tinjamilla.


Sulatin paistinpannulle nokareen voita ja hieman öljyä,kuumensin pannun kunnolla.Kaadoin pannulle munakasmassan ja kypsytin sitä hieman lastalla silloin tällöin pyöräytellen jotta munamassa hieman hyytyy kauttaaltaan.
Lisäsin pinnalle tasaiseksi kerrokseksi täyte-aineet ja siirsin uuniin 180-asteeseen noin 8 minuutiksi kunnes pinta on kauniin rusettava ja munakas hyytynyt.Munakas kohoaa jonkin verran kuin kohokas mutta lasku on myös nopea joten kannattaa myös syödä pian.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Herkulliset uuniomenat :))

Meidän omput eivät vielä ole kypsiä joten ei kun kauppaan ostoksille.Nämä jälkkärit pystyy tekemään kaappiin aikaisemmin odottelemaan paistamista ja itsetehty vaniljakastike on hyvää.Kun käyttää aitoa vaniljatankoa ei vaniljasokeria tarvitse lisätä ollenkaan ja keltuaisilla suurustettu kastike on ihanan samettisen sakea.

Uuniomenat

 Omppuihin käytin:

  • 5 voitaikinalevyä
  • 4 kpl omenoita(granny smith tai colden kuitenkin hiukan hapokas)
  • 2 tl kanelia
  • 2 rkl fariinisokeria
  • 70g voita
  • 1 kananmuna voiteluun
  • sirotesokeria hieman valmiiden,voideltujen omppujen päälle
  1. Kaulin voitaikinasta ohuehkon levyn joka riittää peittämään koko omenan pinnan.
  2. Vispasin kuohkeaksi vaahdoksi voin,fariinisokerin ja maustoin kanelilla.
  3. Kuori omenat ja poista kota omenaporalla tai puolita ja koverra kota pois.
  4. Täytä omena voi-fariinisokerivaahdolla ja siirrä omppu keskelle voitaikinalevyä.Taita taikinan reunat peittämään koko omena.
  5. Tee yhdestä taikinalevystä koristeita pintaan ja painele ne omenoiden päälle.Itse tein pinnalle muutaman pitkän luiskan ja ympyrän keskelle että saumakohdat ja keskusta jää kauniimman näköiseksi.
  6. Voitele pinta munalla ja tee ylös keskelle pieni ilmareikä jotta höyryt pääsevät ulos.
  7. Sirota hienoa sokeria voideltujen omppujen päälle ja paista 170-asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.


Kotitekoinen täyteläinen vaniljakastike
Tein vaniljakastikkeen itse,nopea ja yksinkertainen ja mukavan sakea.
Tämä resepti riittää 4-5 ompulle.Tämä kastike kypsytetään lämpöhauteessa joten tulee valmiiksi nopeasti.

Vaniljakastike:

  • 2 dl kuohukermaa tai kevyt kermaa
  • 1 vaniljatanko
  • 2 keltuaista
  • ½ dl hienoa sokeria
  1. Erottele keltuaiset pyöreä pohjaiseen teräksiseen kulhoon.
  2. Lisää joukkoon kerma,halkaistu vaniljatanko ja sokeri.
  3. Siirrä kastike kypsymään vesihauteeseen.Muista sekoittaa kokoajan pohjaa ja reunoja myöten.Kastike on valmis kun pinnalla oleva vaahto alkaa laantumaan ja kastike sakenee .Muista siirtää välittömästi kylmään vesihauteeseen koska kastike jatkaa kypsymistään vielä hellalta otettua ja muuttuu hyvin nopeasti kokkelimaiseksi.
  4. Anna kastikkeen jäähtyä ja ota vaniljatanko pois vasta kun kastike menee tarjoiluun.Tämä kastike saa vaniljatangosta niin hyvän maun ettei tarvitse enää vaniljasokereita käyttää.

torstai 21. elokuuta 2014

Suklaa-pähkinäkakku

Suklaa-pähkinäkakku
 Oli ihan pakko kokeilla Jamie Oliverin yhtä ohjetta hieman mukaillen, suklaa-pähkinä torni marengin kanssa.Tämä kakku on pähkinän ja suklaan ystäville.Väliin ja päälle tulee kermasta ja jogurtista tehty vaahto joka mukavasti taittaa liiallista makeutta.Tähän kakkuun tulee kolme kerrosta,suklaa-marenki ja kerma-jogurtti.

Reseptiikka pohjaan:

275g huoneenlämpöistä voita
275g fariinisokeria
1 koko muna ja 4 keltuaista
100 g manteli rouhetta
175g vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa
100g  70% tummaa suklaata


  • Voitele kaksi n.23 cm läpimitaltaan olevaa irtopohjaista vuokaa.
  • Lämmitä uuni 170-asteeseen.
  • Sulata suklaa mikrossa.
  • Yhdistä kaakao,vehnäjauho ja leivinjauho keskenään.
  • Vaahdota voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
  • Vatkaa joukkoon yksi muna ja 4 keltuaista.Jätä valkuaiset marenkiin.
  • Sekoita manteli joukkoon.
  • Lisää kuivat-aineet sekoittaen.
  • Lopuksi lisää maito ja sulatettu suklaa.
  • Levitä kummallakkin kakku muotille saman verran taikinaa ja valmista marenki.
  • Jaa marenki tasaisesti kummankin kakkupohjan päälle ja siirrä uunin keskitasolle.
  • Paista 25 minuuttia ja peitä sen jälkeen pinta foliolla ja paista vielä 10 minuuttia tai kunnes veitseen tai tikkuun ei tartu enää taikinaa.
  • Jäähdytä ja irrota varovaisesti muoteista.
  • Siirrä ensimmäinen kakkukerros tarjoilulautaselle.
  • Levitä siihen ohut kerros jogurtti-kermaa ja pirskota pähkinäöljykastiketta hiukan pinnalle.
  • Siirrä toinen kakkupohja päälle,levitä siihen jogurtti-kermaseosta ja koristele pinta valuttamalla pähkinäöljykastiketta pinnalle ja koristelemalla vaikka kuivatuilla mansikka viipaleilla.

Tarvitset marenkiin:

4 valkuaista
200g sokeria
5 rkl crunchy maapähkinävoita

  • Vatkaa sähkövatkaimella valkuaiset ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi.
  • Lisää maapähkinävoi joukkoon.


Kakkupohjien väliin:

2 dl kuohukermaa
200g rasvatonta kreikkalaista jogurttia
  • Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää varovasti sekoittaen jogurtti joukkoon.


Kastikkeeksi jota pirskotellaan pinnalle ja hiukan väliin:

1 rkl maapähkinäöljyä
1-2 rkl crunchy pähkinävoita


                            Tässä on ensimmäinen kerros pohjaosasta  ja näitähän tehtiin kaksi.
      Marenki johon on levitetty pähkinävoi tasoitetaan kakkupohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi.

tiistai 19. elokuuta 2014

Mustikka-vadelmaboston

Kuningatarboston.

Pullataikina:

  • ½ l maitoa
  • 1 pkt tuore hiivaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl kardemummaa
  • ripaus suolaa
  • n.13 dl vehnäjauhoja
  • 150-200 g voita tai margariinia  


  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva.
  2. Sekoita joukkoon sokeri,muna,suola ja kardemumma.
  3. Alusta vehnäjauhot taikinaan hyvin vaivaten ja lisää lopuksi kädenlämpöinen voi.
  4. Jätä liinalla peitettynä kohoamaan kaksinkertaiseksi.
Täytteeksi:

  • vadelmahilloa
  • mustikoita



    Kaulin taikinan jauhotetulla pöydällä levyksi jonka päälle levitin ohuen kerroksen vadelmahilloa ja ripottelin pinnalle mustikoita.Rullasin taikinan ja leikkasin sen noin 4 cm pitkiksi paloiksi.


    Voitelin irtoreunaisen muotin voilla ja asettelin väljästi pullat leikkaus pinta ylöspäin ja annoin kohota jälleen .
    Voideltiin pinta kananmunalla ja paistettiin uunissa 200-asteessa noin 35-40-minuuttia.
    Paiston jälkeen tein tomusokerista ja valkuaisesta kuorrutuksen ja levitin valmiin jäähtyneen pullan päälle ja keitin hyvät kahvit.
  • mustikoita




maanantai 18. elokuuta 2014

Grillikylkeä ja paahdettuja juureksia

Mieli teki jo hiukan tuhdimpaa ruokaa kun ilmakin on kolea ja sateinen.Niimpä tehtiin sitten uunissa paahdettuja juureksia ja grillikylkeä.Tämän kyljen resepti löytyi Makuja sivustolta ja on amerikkalaistyylinen.Ei muuten yhtään hullumpi ohje ollutkaan paitsi että meillä kylkeä pidettiin uunissa noin tunti pitempään.Työnpuolesta on oppinut sen että kylki on ihan parhaimmillaan kun siitä irtoaa luut vain kääntämällä eikä lihaa tarvitse repiä.Paahdettu grillikylki
Eli kylkeä meillä oli reilu kilo.Ja resepti on mitoitettu siihen.

Marinadiin:

  • 1 dl chilikastiketta                                                  
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl etikkaa
  • 1 rkl worcesterkastiketta
  • 1 sipuli
  • 1 rkl fariinisokeria
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 tl sinappia
  • ripaus cayannea
  • 2 murskattua valkosipulinkynttä
  • 1 tl oreganoa

Lihan pintaan:
hierotaan suolaa ja jauhettua valkopippuria


  1. Ota kylki huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistoa.
  2. Hiero pintaan suola ja valkopippuri.
  3. Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi,kuori ja murskaa valkosipuli.
  4. Mittaa kattilaan marinadin kaikki ainekset ja keitä kastiketta kokoon kunnes se sakenee noin 15minuuttia.
  5. Lämmitä uuni 250-asteeseen.
  6. Sivele marinadilla koko lihan pinta ja ruskista lihaa uunissa ensin n.30 minuuttia,käännä liha ja sivele sille jälleen marinadia ja paista uunissa taas noin 30 minuuttia.
  7. Laske uunin lämpö 150-asteeseen ja paista noin tunti välillä lisäten lihalle marinadia.Jos näyttää siltä että lihan pinta on palamassa,peitä pinta foliolla.




Juurekset käsiteltiin niin että ne menivät samaan aikaan uuniin kuin kylki eli ne pilkottiin jo valmiiksi pannuun ja maustettiin ja kestivät kypsyä noin tunnin koska jätin ne aika suuriksi lohkoiksi.

Juureksina käytettiin:

  • 3 porkkanaa
  • 6 pientä sipulia
  • 1 pieni lanttu
  • pala bataattia
  • n.500g perunaa
  • tuoretta tinjamia kourallinen
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • suolaa ja valkopippuria
  • n.1 dl öljyä


  1. Leikkasin juurekset hieman eri kokoisiksi että ne voidaan laittaa samaan kypsymään.Ulkonäöstä sai tietysti hauskemman kun leikkasi kaikki juurekset erimallilla pieniksi.
  2. (Leikkasin lantut ja porkkanat hieman pienemmiksi koska ne on kestää kypsyttää kauemmin)
  3. Voitelin uunipellin öljyllä ja lisäsin juurekset siihen.
  4. Maustoin valkosipulilla,suolalla ja pippurilla.Sirottelin öljyä pintaan ja sekoitin juurekset .
  5. Lopuksi lisäsin tinjamin ja siirsin uuniin kyljen kaveriksi alimmaiselle ritilälle ja kääntelin kypsymisen edetessä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kurpitsapikkelssi

Kaupasta löytyi mukavan kokoisia kurpitsoita.Eivät olleet vielä ihan jättikokoa jolloin olisi joutunut tekemään pikkelsiä koko pataljoonalle, vaan sain tehtyä juuri omiin tarpeisiini talven varalle.Sääli vain että vielä ei ole halloween aika että kurpitsan kuorista saisi tehtyä hauskan lyhdyn illan istujaisiin.

Kurpitsapikkelssi.

Resepti:

n.1 kg kurpitsa kuutioita tai suikaleita

Liemeen:

  • 3 dl väkiviinaetikkaa
  • 2.5 dl hillosokeria
  • 4 dl vettä
  • 1 tl atamonia
  • 1 tl sinapinsiemeniä
1.Koversin kurpitsasta sisällön pois.Käytin vain kurpitsasta kovan osan ja siemenet ja muut hötöt pois.
2.Mittasin kattilaan kaikki liemen ainekset paitsi atamonin.Atamon laitetaan vasta ihan lopussa.
3.Kiehautin liemen ainekset ja lisäsin kurpitsan kiehumaan.
4.Keitä kurpitsa kuutioita lähes niin kauan että ne ovat lähes läpikuultavia ja lisää atamon joukkoon.
Nopea kiehautus vielä ja siirrä kurpitsakuutiot desinfioituihin säilykeastioihin .Itse huuhtelin säilykepurkit vielä atamon-vesiseoksella säilyvyyden varmistamiseksi.

Rommiluumut



Rommiluumut.

Reseptiikka.

  • 800g luumuja
  • 2 dl sokeria
  • 3 dl vettä
  • 1 kanelitanko
  • ½ dl tummaa rommia

 -Halkaistiin luumut ja poistettiin kivet.Luumut lohkotaan.
-Mitataan kattilaan kaikki muut liemen ainekset paitsi rommi.Kiehutetaan noin 10minuuttia että liemestä tulee hieman siirappisempi ja saadaan aikaan sokeriliemi.
-Sekoitetaan joukkoon rommi ja lohkotut luumut.Keitetään miedolla lämmöllä muutama minuutti ja jäähdytetään.Varo keittämästä luumuja pitempään etteivät ne soseudu.
                                       Tarjoillaan jäähdytettynä kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

                                                     Tässä on valmiita luumuja.

Ensin keitetään sokeriliemi ja lisätään rommi joukkoon.
Lisätään valmiin liemen joukkoon lohkotut luumut ja keitetään pari minuuttia hiljalleen.Jäähdytetään.

Possurullat cheddarjuustolla ja oliivitahnalla täytettynä

 Kiva ja helppo liharuoka vaikka sunnuntaille.Tein porsaanfileestä ohuita pihvejä,nuijin ne ohkaisiksi pihveiksi ja täytin.Täytteessä oli cheddarjuustoa ja tummasta oliivista tehty tahna joka sisälsi hiukan valkosipulia.Suolaa ei tarvinnut lisätä yhtään koska kaikissa aineksissa joita rullissa käytettiin,oli suolaa ihan tarpeeksi.Lisäkkeenä oli kermainen kastike ja uusia perunoita.
Possurullat.
 Tarvittiin:

8 ohutta porsaanfile palaa
8 pekoniviipaletta
8 cheddarjuustoviipaletta
tummaa oliivitahnaa + 1 murskattu valkosipulin kynsi+ 1.5 dl juustoraastetta

 Eli nuijin ensin pihvit ohuiksi leikkeiksi.Laitoin cheddarjuustosta viipaleen lihan keskelle.Cheddarjuuston pinnalle ohut kerros oliivitahnaa ja sitten käärittiin rullalle.Rullan päädyt kannattaa kääntää sisään päin koska juusto sulaa ja valuu helposti ulos.

Käärin rullien pinnalle vielä pekoninviipaleen ja grillitikuilla reunat kiinni,pysyi täytteet ja pekoni kypsennyksen ajan hyvin kiinni.Kypsennettiin paistinpannulla kypsiksi.Nämähän voi kypsentää myös uunissa.

perjantai 15. elokuuta 2014

Kurkkurelish

Kurkkurelish

 Tämän kurkkurelishin tein ihan tavallisista kasvihuone kurkuista.Niitä tulikin ihan tarpeeksi säilöntään asti.Tähän versioon kuorin kurkut mutta eihän meidän omia,kotimaisia kurkkuja tarvitse normaalisti kuoria tähän tarkoitukseen.

Tarvittiin:

1 kg kurkkuja
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
pieni pala keskivahvaa chiliä

Liemeen:

1 rkl sinapinsiemeniä
n.½ tl rouhittua mustapippuria
ripaus suolaa
2 dl etikkaa
1½ dl sokeria
4 dl vettä
1 tl atamonia liemeen sekä 1 tl atamonia säilykepurkkien huuhdontaan


1.Huuhtele ja paloittele kurkut pieniksi kuutioiksi.
2.Kuori ja murskaa valkosipuli,pilko chili ohuiksi ja pieniksi paloiksi.
3.Mittaa kattilaan kaikki liemen ainekset paitsi atamon.Se lisätään ihan lopuksi.
4.Kiehauta liemi ja lisää kasvikset joukkoon.Anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.
5.Lisää joukkoon atamon ja tee nopea kiehautus.
6.Siirrä relish atamoni-vesiseoksella huuhdeltuihin säilöntäastioihin ja siirrä viilentymään.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ravintola Fryysarinranta porvoossa

Täytyy kyllä sanoa että oli todella mukava käydä viettämässä yksi päivä vanhassa porvoossa ja saada herkutella hyvin.Ruokailimme 3;n ruokalajin menun ja jokainen ruokalaji oli herkullinen ja esille laittokin oli todella hyvä.Ei pettänyt missään kohtaa.Ravintola oli Fryysarinranta joka sijaitsi ihan jokirannassa mukavalla paikalla teransseineen.Tarjoilu toimi hienosti ja henkilökunta pelasi hyvin tiimiin.Ei voi kuin suositella.Ravintola toimii kaiketi syys-talvikaudella tilausravintolana mutta kesäkauden auki vapusta elokuuhun.
Ravintola Fryysarinranta.
Porvoo menussa oli pääruokana maalaiskanaa ja todella hyvää.Näyttikin jo syötävän hyvältä.
Toisessa menussa oli suklaata ja jogurttijäätelöä.Todella hyvää.

Ja yksi hauska yksityiskohta oli alkuruoka joka oli laitettu esiin säilöntäpurkkiin.Tämän alkuruoan jälkeen ei voinut kuin mielenkiinnolla jäädä odottamaan mitä hyvää ja erikoista onkaan tulossa.

Ravintola Fryysarinrantaan sisään tulo.
                   Tämä kuva on otettu joen toiselta puolelta missä ravintola sijaitsee.















tiistai 12. elokuuta 2014

Black currant,caramel pie

When your mind wants to have something sweet...


This recipe has a good mix of sweet and sour. You can get 12-14 pies depending on the size of pies you decide to make. Serve your pies with ice cream or vanilla sauce.

Black currant,caramel pie

Dought:

  • 200 grams butter or margarine
  • 1½ dl sugar
  • 1 egg
  • 1 dl potato flour
  • 3 dl wheat flour
  • 1 teaspoons baking powder

  1. Mess up room temperature butter and sugar together until they are whipped as foam.
  2. Combine egg and foam together.
  3. Combine dry substances together.
  4. Throw flour mixture to foam container.
  5. Move the dought into fridge to keep it cool. Cool dought is easier to bake as a thin sheet.

Fillings:

1½ dl black currant jam

1 cans (380 grams) condensed milk
1 tablespoon butter
1 tablespoon brown sugar

  1. Mix the ingredients in a high container. Please, check that container will fit to your microwave oven.
  2. Move the ingredients into microwave oven and let them boil about 10 minutes. Stir the caramel mixture now and then.
  3. When the caramel mixture has been thickened it is time to move it to cool place.

Use metal molds. Metal or aluminum molds are best.

Compilation:

  1. Coat the molds with butter.
  2. Roll the dought on a floured surface as thin sheet.
  3. Cut suitable pieces of sheet and place them into bottoms of molds.
  4. Put 1 teaspoon of black currants jam on dought in molds.
  5. Coat black currant jam in molds with 1-2 teaspoons of caramel.
  6. Roll and cut thin covers from the dought. 
  7. Put the covers on molds.
  8. Connect cover and bottom parts well to together.
  9. Make couple of small air holes in the middle of the pies.
  10. Heat the oven to 200 degrees.
  11. Bake your molds with dought in middle of the oven about 12-15 minutes.

                                     DELICIOUS!

Tomato-mozzarella pizza without flour

Mozzarella pizza without flour
I made pizza without flour because we wanted to avoid the extra carbohydrates.When you get spices suitable for your taste, this is like normal pizza.This pizza is completely meat free,but of course you can add meat or chicken if you want. On the finished surface of pizza I added rocket,olive oil and dark balsamico.

For the basis of pizza I sliced in butter fried zucchini. Then I flavored it with salt and black pepper.
After that I made a thick tomato puree:
  • 2 dl tomato puree
  • black pepper
  • chopped clove of carlic and
  • a pinch of salt
I spread tomato puree onto the surface of the zucchini and then added vegetables, onion, oregano and some grated cheese. Cheese is meant to bind the bottom as firmer.

After that I added mozzarella, kalamata olives and cherry tomates. Then I flavored the surface again with oregano and black pepper. Finally I baked pizza in an oven until cheese was melted.


Voilá! Delicious pizza without flour.

maanantai 11. elokuuta 2014

Jauhoton tomaatti-mozzarellapizza

Jauhoton tomaatti-mozzarellapizza
Tehtiin siis pizza ihan ilman jauhoja,vähemmillä hiilihydraateilla.Ja täytyy sanoa että on ihan hyvä kun maut saa kohdilleen ja lisää itse sitten lihat joukkoon mitä sitten kulloinkin haluaa käyttää.Mutta tästä saa kuitenkin sen suurimman pizzan mielihalun pois.Tässä versiossa ei ole lihaa ollenkaan.Seuraavalla kerralla laitan kanaa tai kinkkua.


 Valmiin pizzan päälle laitettiin rucolaa ja tummaa balsamicokastiketta ja oliiviöljyä ripaus.
 Pohjaksi tehtiin suhteellisen ohuita viipaleita kesäkurpitsaa,paistettiin pannulla voissa ja maustettiin suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Tehtiin tomaattisose,2 dl tomaattipyrettä,1 murskattu valkosipulinkynsi,½ tl rouhittua mustapippuria ja ripaus suolaa.Levitettiin kurpitsan pinnalle ja lisättiin kasviksia oman maun mukaan.Tähän laitettiin sipulia ja juustoraastetta pyreen päälle ja oreganoa.
 Päällimmäiseksi laitettiin reilusti mozzarellaa,oliiveja ja kirsikkatomaatteja,maustettiin vielä mustapippurilla ja oreganolla pinta ja uuniin.




Kinuski-mustaherukkapiiraat

 Pohja taikinaan:

200g voita tai margariinia
1½ dl hienoa sokeria
1 kananmuna
1 dl perunajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1.Huoneenlämpöinen voi ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
2.Lisää kananmuna vatkaten vaahdon joukkoon.
3.Sekoita kuivat-aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon.
4.Siirrä hetkeksi jähmettymään jääkaappiin jotta on helpompi kaulita kylmä taikina.

Täytteet:

1 tölkki kondenssimaitoa (maitotiivistettä)
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria

1.Sekoita kaikki ainekset mikronkestävään,korkeareunaiseen kulhoon jotta kinuski saa rauhassa kiehua tulematta yli reunojen.
2.Keitä kinuskia välillä sekoitellen mikrossa ja kun se tuntuu silminnähden sakeammalta.kun se kunnolla tarttuu lusikkaan se on valmista.Kinuski jähmettyy viilentyessään.Ota jäähtymään.Meillä keittäminen kesti noin 15 minuuttia.
Jäähdytä.

Käytin muottina metallista muffinipeltiä joista tuli 12 kappaletta piiraita.Metallinen tai alumiinista tehty muotti kestää parhaiten,paperinen menettää muotonsa näiden piiraiden kanssa.

1.Voidellaan muotit.
2.Kaulitaan taikinasta jauhotetulla alustalla ohuet pohjat muottiin.
3.Laitetaan mustaherukkahilloa 1tl taikinan pohjalle.
4.Sivellään 1-2 tl kinuskia mustaherukkahillon päälle.
5.Kaulitaan taikinasta kannet piiraille ja kiinnitetään reunat hyvin yhteen.
6.Pistä piiraisiin pari reikää keskelle ja paista uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.

Mustaherukkahyytelö

Mustaherukkahyytelö


Osasta mustaviinimarjamehua oli mukava tehdä taas hiukan hyytelöä.Tämä sopii taas talvella erilaisten kana ja liharuokien kanssa,riistaruokien lisänä ja maustamaan kastikkeita.Sopii hyvin myös cumberlandin kastikkeen pohjaksi.
Tänä vuonna meillä ei ollut kovin suuri herukkasato mutta marjat olivat sitäkin suuremmat ja todella makeat.
Hyytelöön tehtiin mehu suoraan mehumaijasta eli ei sen kummemmin ollut vielä lisättyjä sokereita aiemmin eli.....

7½ dl hyvää ja vahvaa mustaherukkamehua
350g hienoa sokeria
1 pussi sinistä melatiinia
1 tl atamonia +1 dl lämmintä vettä purkkien huuhtomiseen

1.Kiehauta mustaherukkamehu,sokeri ja melatiini.Hyytelö alkaa hyvin pian kiehumasta otettuaan jähmettymään
2.Kaada seos kuumana atamonilla ja vedellä huuhdeltuihin purkkeihin ja siirrä jäähtymään.




sunnuntai 10. elokuuta 2014

Omenainen pannukakku


Pannukakkutaikina:
3 dl maitoa
3/4 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
1½  dl vehnäjauhoja

1.Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan tasaantua hetki.Lämmitä uuni 175-asteeseen.
2.Voitele n.20cm halkaisijaltaan oleva irtokakkuvuoka voilla.Kaada siihen n.1cm taikinaa ja paista uunissa pari minuuttia jotta taikina hieman hyytyy.
3.Ota pannukakku uunista,lado pinnalle maustetut omananviipaleet ja kaada loput taikinasta omenoiden pinnalle.
4.Siirrä pannukakku takaisin uuniin keskitasolle ja paista uunissa noin 1 tunti tai kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa.
5.Pannukakku kohoaa loppuaan kohti aika reilusti mutta uunista otettuaan laskee jonkinverran.
6.Laitoin paistamisen jälkeen pannukakun päälle hiukan vaahterasiirappia ja tarjoiltiin kermavaahdon kera lämpimänä.


 Omenoiden käsittely:
6 omenaa kuorittuna ja viipaloituna
50-70g voita
½ dl konjakkia tai calvadosta
n.1-2 tl kanelia
3/4 dl sokeria

1.Omenat kuoritaan,poistetaan siemenkota ja viipaloidaan ohuiksi siivuiksi.
2.Sulatetaan voi paistinpannulle ja kypsennetään omenoita ihan vain hetki.
3.Maustetaan sokerilla,kanelilla ja konjakilla tai calvadoksella.
4.Siirrä pannu odottamaan sivuun ettei omenat pehmene liikaa.

lauantai 9. elokuuta 2014

Ihan perinteiset paistetut muikut ja juures-sosetta.Ihana yhdistelmä.

 Aamulla oli kova hinku saada tänään ruuaksi kalaa ja kyllä niitä muikkuja onneksi löytyikin ja vielä todella hyvän kokoisiakin.Muikkujen kaveriksi tehtiin juures-survosta ja voisulaa.
  Juures-survos tehtiin laktoosittomana,ei lisätty maitoa vaan pelkkää laktoositonta voita.
  Kastikkeeksi tehtiin voisula johon keitettiin pari kananmunaa,maustettiin sitruunalla ja ripauksella mustapippuria ja suolaa.
  Ja muikut paistettiin vain voissa ja maustettiin suolalla ja jauhetulla valkopippurilla.

Muikkuja ja juures-survosta.

 Juures-survos sisälsi bataattia,porkkanaa,lanttua ja jauhoista perunaa.
Kaikki ainekset kiehautettiin yhtä aikaa suolalla maustetussa vedessä, vaikka osa juureksista kestää keittää hieman pitempään.Leikattiin vain bataatit,lanttu ja porkkana hieman pienemmiksi kuutioiksi ja peruna vain halkaistiin.Perunaa laitettiin tärkkelyksen vuoksi reilummin kuin muita aineita.Juurekset kypsytettiin,paseerattiin ja maito korvattiin voilla,maustettiin jauhetulla valkopippurilla ja suolaa ei tarvinnut lisätä.Todella hyvää.

Jaa-a.Mistähän sitten tähän aikaan löytyisi hyvä kalatiski jossa olisi vähän tarjontaakin.

Nyt on ihan kamala hinku saada kalaa ja pikkusen on hakusessa mielihalut ja kalatkin.Tuntuu ettei näillä helteillä ole juuri saanut kalaakaan ja silakallakin on rauhoitus-aika juuri,niitäkään ei pääse savustelemaan.
Palveleva kalatiski

perjantai 8. elokuuta 2014

Kylmä kurkkukeitto

Viilentävä kurkkukeitto
 Tehtiin helle ruuaksi lounaalle kylmä tsazsikityyppinen kurkkukeitto jota voi nauttia juuri silloin kun tekee mieli jotain pientä ja raikasta.Lisänä otettiin vain vaaleaa leipää.Minttu antaa mukavan raikkaan ja viilentävän vivahteen keittoon.

Tähän keittoon käytettiin kreikkalaista jogurttia joka on ihanan paksua eikä kurkkujakaan tarvitse sen takia turhaan valutella kun kurkun oma neste hiukan keittoa kuitenkin ohentaa.

Kurkkukeittoon:

1 kg kreikkalaista jogurttia
1 iso mehevä tuorekurkku
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
3-4 reilua mintunlehteä
ripaus tinjamia
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl väkiviinaetikkaa
1 tl jauhettua mustapippuria

1.Kuori ja raasta kurkku raastimella,mielellään isommalla karkeudella.
2.Sekoita kurkkuraasteen joukkoon suola ja muut aineet.Suola irrottaa kurkusta jonkinverran nestettä mutta se vain hiuman ohentaa jogurttia.
3.Sekoita joukkoon jogurtti ja anna mausteiden tasaantua.
4.Tarjoa kunnolla viilennettynä.




torstai 7. elokuuta 2014

Suklainen kuningatarkääretorttu

Suklaa kääretorttu.

Tästä kääretortusta saadaan noin 10:lle herkuttelijalle.

Pohja:

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 2 keltuaista
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl perunajauhoja
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • ½ tl leivinjauhetta




1.Lämmitä uuni 250-asteiseksi.
2.Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
3.Sekoita varovaisesti joukkoon keltuaiset ja kuivat ainekset.
4.Levitä taikina leivinpaperille tasaiseksi ohueksi kerrokseksi ja paista uunin keskitasolla noin 4-5 minuuttia.
5.Kumoa paistettu kääretorttupohja leivinpaperinpäälle ja anna jäähtyä.Tee täyte.


Täyte:


  • 3 dl kuohukermaa
  • 1dl pensasmustikoita
  • 1l mansikoita
  • 1-2 dl vadelmia
  • 1-2 tl vaniljasokeria
  • 1 rkl sokeria



  • 1.Vatkaa kerma vaahdoksi.
    2.Mausta vaniljalla ja sokerilla.
    3.Pilko mansikat pienemmiksi paloiksi ja puhdista marjat.
    4.Levitä kermavaahto kääretorttupohjalle jättäen reunat tyhjiksi parin sentin levyiseltä alalta.
    5.Sirottele marjat tasaisesti kermavaahdon päälle ja rullaa.
    Koristele tomusokerilla,kermavaahdolla ja marjoilla.





































    keskiviikko 6. elokuuta 2014

    Mustaherukkakastike

    Luonne kun on hieman pihi ja käytäntö opettaa niin pakkaseen laitetuista paahtopaisteista ja kaappiin jääneestä punaviinistä keitettiin lounas.Ja kun oli tehty mustaherukkahilloakin,saatiin pientä lisämakua siitäkin kastikkeeseen.
    Lämmin mustaherukkakastike.

    5 dl punaviiniä
    1 sipuli pilkottuna
    2 laakerinlehteä
    ripaus suolaa
    kymmenkunta mustapippuria
    3-4 rkl mustaherukkahilloa tai hyytelöä
    1 lihaliemikuutio
    2 tetraa demi glacea
    muutama tinjamin oksa
    tarvittaessa maizenaa tai ohrakasta suurustukseen

    1.Hyvin yksinkertainen toteuttaa,vaatii vain hieman aikaa keittää kastiketta hiljaksiin kokoon ja antaa makujen tasaantua.
       Tässäkin kaikki ainekset mitattiin kattilaan paitsi suurusta,keitettiin pikku hiljaa kastiketta kokoon ja lopuksi siivilöitiin kastike.Ja jos tarve vaatii,lisätään suurusta joukkoon.Mutta tumman kastikkeen ei tarvitse olla sakeaa.
      




    Kasvispikkelsi

    Kasvispikkelssi sopii hyvin lisäkkeeksi liharuuille, majoneesikastikkeisiin ja antipastoksi.
    Aineksina voi käyttää kaikenlaisia kiinteitä kasviksia mielensä mukaan esim. porkkana, kukkakaali, kurkkua, kesäkurpitsaa,sipulia, paprikaa  jne......


    Kasvispikkelssi.

    Tässä reseptissä käytimme:

    • ½ kg kukkakaalia
    • ½ kg avomaankurkkuja
    • ½ kg punaisia paprikoita
    • ½ kg pieniä punasipuleita

    -Puhdista ja pilko kasvikset pieniksi paloiksi.
    -Mittaa kattilaan kaikki liemiainekset ja kiehauta seos.
    -Lisää kasvikset liemeen kiehumaan niin että kovemmat kasvikset laitetaan ensimmäiseksi. Eli ensin laitetaan hetkeksi kiehumaan kukkakaalit ja lisätään hetken kuluttua loput kasvikset.
    - Kannattaa jättää kasvikset hieman koviksi koska ne kypsyvät vielä keittämisen jälkeenkin jonkin aikaa.
    - Siirrä pikkelssi desinfioituihin purkkeihin kuumana ja sulje kannet tiiviisti paikoilleen.
    - Jäähdytä pikkelsi mahdollisimman nopeasti ja siirrä kylmäsäilytykseen.

    Liemeen:
    • 2 dl etikkaa
    • 1½ dl sokeria
    • 4 dl vettä
    • 1 pussi Meiran kasvis-ja sienten säilöntään tarkoitettua mausteseosta