sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tuplasuklaavanukas.

 Sunnuntaina on aina jotenkin sellainen herkuttelufiilis ja "lupa" tehdä kaikenlaista hyvää.
Valkosuklaata ja tummaa kaakaota maustamattoman kermavaahdon kanssa.
Ohje noudattelee ihan peruskiisselin ohjeita ja sakeuttajana käytin maissijauhoja.
Ohjeesta tulee 5 annosta.



 Resepti 5:lle annokselle:


  • 6 dl  maitoa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl kaakaota
  • 2 rkl maitoa
  • 3 rkl maizenaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 20 g voita

  1. Mittaa maito paksupohjaiseen kattilaan.
  2. Lisää kaakao ja sokeri joukkoon ja kuumenna maito lähes kiehuvaksi.
  3. Sekoita 2 rkl maitoa ja 3 rkl maizenaa keskenään ja lisää kuuman maidon joukkoon sekoittaen kokoajan.
  4. Kuumenna kiisseli uudelleen sekoitellen. Kun kiisseli on sakeutunut, ota kattila liedeltä ja lisää voi ja vaniljasokeri kiisselin joukkoon.
  5. Koska toisen kiisselin valmistukseen menee hieman aikaa, kannattaa siroitella kiisselin pinnalle kuorettumisen estämiseksi hieman hienoa sokeria.


toinen kiisseli:

  • 2 dk maitoa
  • 100 g valkosuklaata
  • 1 rkl maizenaa
  • 1 rkl maitoa

  1. Kuumenna maito taasen paksupohjaisessa kattilassa. Ota kattila liedeltä.
  2. Lisää paloiteltu valkosuklaa pala kerrallaan ja sekoittele kunnes kaikki suklaa on sulatettu.
  3. Sekoita 1 rkl maizenaa ja 1 rkl maitoa keskenään ja sekoita valkosuklaaseoksen joukkoon.
  4. Kuumenna seos kertaalleen sekoitellen ja jäähdytä.
  5. Kokoa jälkiruoka maljoihin kerroksittain kun kiisselit ovat jäähtyneet.
  6. Koristele maustamattomalla kermavaahdolla,kaakaojauholla ja mintulla.
  7. Jäähdytä ja tarjoa !

Valmis kiisseli ei kuoretu,kun pinnalle sirotellaan hienoa sokeria.

Ja maizenaa käytettäessä ei ainakaan tule venyvää kiisseliä. 

Niin hyvää !!

perjantai 28. lokakuuta 2016

Tää män ihan pannukakuks.


Tämä kokeilu meni hyvässä mielessä  pipariksi.
Mieli on tehnyt pitkään kokeilla paljon mainostettua taikapannaria, kuitenkin olin niin laiska,
 etten sitten käynyt etsimässä reseptiikkaa tai kysynyt Herra Googlelta.
Tietysti ihan loogisesti päättelin "viisaana" että kyllä minä varmaan osaan.
Noooo, ei mennyt lähellekkään,    Ei tietoakaan minkäänlaisista kerrostumista. !!! Eli kyllä minä seuraavaksi sen reseptin joudun kaivamaan.

Mutta ihan pirun hyvänmakuisen ja hauskan pannarin sain kuitenkin aikaiseksi.
Raaka-aineet oli samat kuin pannarissa yhdellä sitruunalla rikastettuna, mutta sokerin korvasin tomusokerilla ja määrät olivat erilaiset.



Reseptiikka:


  • 3 kananmunaa eroteltuna
  • 1 dl tomusokeria
  • 2 dl maitoa
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 30 g voita vuoan pohjalle voiteluun

  1. Erottelin ensin keltuaiset ja valkuaiset erilleen.
  2. Lisää keltuaisten joukkoon tomusokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi.
  3. Mittaa maito joukkoon ja sekoita.
  4. Yhdistä vehnäjauhot ja sitruunan kuoriraaste taikinaan.
  5. Vispaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja kääntele hellästi taikinaan.
  6. Levitä taikina voideltuun vuokaan ja paista uunin alaosassa 175-asteessa noin 40 minuuttia. - tai kunnes pannari on kohonnut ja saanut kauniin värin pintaan.




 Kohonnut on kyllä ihan loistavasti, mutta tyylilleen uskollisena se kuitenkin laski uunista ottamisen jälkeen.


 Taikinasta tuli kyllä ihanan kuohkea ja tasainen.


Joten rakenne oli ihan erilainen kuin perinteisessä pannarissa.
Ei tullut tanakkaa tavaraa vaan ihan kuohkea ja kevyt kakkunen.

Ja sitruuna teki ihan oman säväyksen pannariin.








Sulatin voi suoraan vuoassa lämpenevässä uunissa ja voitelin koko vuoan kauttaaltaan.













tiistai 25. lokakuuta 2016

Aurajuustoa,kinkkua ja kasviksia, siitä on meikäläisen iltapalapiiras tehty :)


Mukavan mehevä ja maukas piiras.
Erilaisten kaalien ystävänä käytin kukkakaalia ja parsakaalia ,jotka sopi tosi kivasti kinkun ja aurajuuston kaveriksi.
Ja kyllähän toi  piiras hävisi alta aikayksikön parempiin suihin. Hyvä niin, ei tarvitse polttaa reseptiikkaa :))


Valmistin piiraan irtopohjaiseen kakkuvuokaan.
Kaulin vain taikinan ohueksi ja niin isoksi että sain reunaakin pari senttiä. Eikä tarvitse esikypsentää pohjaa ennen täytteiden lisäystä.

Pohjaksi:

  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 75 g voita
  • 3 rkl kylmää vettä
  • ripaus suolaa ja sokeria

  1. Mittaa kulhoon vehnäjauhot,suola,sokeri ja huoneenlämpöinen voi. 
  2. Nypi murumaiseksi seokseksi ja lisää kylmä vesi joukkoon.
  3. Vaivaa taikina tasaiseksi.
  4. Kauli ohueksi,pyöreäksi levyksi ja siirrä voideltuun vuokaan (halkaisija n.24 cm)
  5. Kauli taikina niin, että saat vuokaan myös parin sentin reunat.
  6. Jätä odottamaan ja valmista täyte ja hyydyke.

















Täyte:

  • 200 g kinkkusuikaleita
  • 1 punasipuli
  • 1 paprika
  • 300 g parsakaalia tai kukkakaalia
  • 170 g aurajuustoa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • jauhettua valkopippuria
  • voita ja öljyä kuullotukseen

  1. Kuumenna öljy ja voi paistinpannulla tai kasarissa.
  2. Esikypsytä pannulla sipuli,kinkkusuikaleet,paprika ja kaalit.Mausta valkosipulilla ja valkopippurilla.
  3. Siirrä täyte sivuun hellalta ja murenna aurajuusto täytteeseen ja sekoita kunnolla.
  4. Levitä täyte pohjan piiraspohjalle tasaisesti.
  5. Valmista hyydyke.



Hyydyke:

  • 2 dl kermaa
  • 3 kananmunaa
  • 1 creme bonjour pippurimix
  • 1 dl cheddarjuustoraastetta

  1. Mittaa kananmunat kulhoon ja riko rakenne.
  2. Sekoita joukkoon pippurimix ja kuohukerma.
  3. Kaada hyydyke piiraan pinnalle ja ripottele cheddarjuustoraaste viimeiseksi.
  4. Kypsytä 175 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.

Hyydyke ja cheddarjuusto viimeistelee ja sitten uunin lämpöön.








keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kaappien kätköistä.Pyreitä ja siirappeja, marjaisia ja hedelmäisiä.

Illat pimenee ja ajanviete on siirtynyt enemmän sisälle. Joten meitsi penkoo kaappeja ja keksii itselleen herkkuja joita ei kesällä ole tullut käytettyä. 
Kaupasta juustopiiraan ainekset ja kaapista siirapit ja leipomaan illaksi herkkua.
Passionsiirapilla maustettua juustopiirasta, jolle tein valmiista lehtitaikinasta pohjan, ei niin makea mutta nopea loihtia.
Näillä siirapeilla olen maustanut juomia ja loistavaa tulee myös leivonnassakin :)




Piiraassa on korvattu murotaikina lehtitaikinalla. 

Tarvikkeet yhteen piiraaseen:



Tuorejuustopiiras
  • 1 pkt lehtitaikinaa (käytin levyjä)
  • 2 dl kuohukermaa
  • 4 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl passionsiirappia tai 3 passionhedelmän sisältöä
  • 1 rasia vaniljalla maustettua tuorejuustoa (200g)
  • 1 tlk maitorahkaa 

  1. Painele lehtitaikinalevyt hyvin piirakkamuotin pohjaksi ja reunoille asti.
  2. Vispaa kerma vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan.
  3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  4. Sekoita munavaahtoon rahka ja tuorejuusto. Sekoita hellästi tasaiseksi.
  5. Mausta vaahto passionsiirapilla tai tuoreella passionhedelmällä.
  6. Lisää kermavaahto ja sekoita varovasti tasaiseksi.
  7. Kaada täyte vuokaan.
  8. Paista piirasta uunin keskiosassa 175 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes piiras on hyytynyt ja saanut kauniin värin.
  9. Jäähdytä.


 Pohjaa en esipaistanut vaan lisäsin täytteen suoraan päälle.
Ikävintä on odotella juuri uunista tulleen herkun jäähtymistä. Ihan parhaimmillaanhan tuo herkku olisi vasta seuraavana päivänä, mutta mutta.... Ei ole kärsivällisyyttä suotu.


 Kypsytys oli hieman nopeampaa, kun käytettiin matalaa vuokaa. 


 Simppelit ainekset. Lisäksi sokeria ja kananmunia. 


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Jotta jaksaa, on joskus hieman relattava ja tehdä muutakin kuin ruokaa.

Meillä perheenpää on keksinyt pientä tekemistä ja aktiviteettia lauantaille. 
Eteläisestä suomesta on tunnin ajomatkan päässä vaikka millaista nähtävää ja katsottavaa, jos vaikka kaipaisi ja haluaisi jotakin uutta ja mielenkiintoista nähtävää.
Ja olishan se mukavaa käydä vaikka syömässäkin jotakin hyvää jossain.

Meillä oli jo aikaisemmin kiinnostusta Heinolan lintutarhalle. Ja varsinkin kun ajomatka on lyhyt, ei ole minkäänlaista ongelmaa toteuttaa tuotakaan asiaa. ---eikä tekosyytä. 
Eikä ollut mitään tietoa millaisia ravintoloita Heinolassa on,mutta ainakin yksi paikka löytyi.


Näihin kavereihin sai tutustua heinolassa. Eivätkä papukaijat olleet edes ujoja tai arkoja.



Heinolassa oli lauantaina puolenpäivän jälkeen hiljaisen oloista. Näytti ajellessa, ettei mikään paikka olisi auki, mutta löytyi ainakin yksi.
Oltiin juuri käyty lintutarhalla ja lounas oli ajatuksissa. Kello oli yksi ja kurvailtiin keskustaan.
Auto parkkiin ja sitten löytyikin hauska paikka. Aikas vaatimattomassa miljöössä oli rakennus, jossa oli yksi sisäänkäynti konditoriaan ja ruoka-ravintolaan. Konditoria Capuccino ja Ravintola Kettu ja Kana. Ei muuten ollut toivoakaan sillä hetkellä päästä syömään, ruokapuoli oli ihan täysi ja enemmänkin halukkaita olisi ollut.



Onneksi oli konditorian puoli, johon hyvin mahduimme. Siinä kahvitellessa tuli seurattua tietysti kuin vahingossa, kuinka paljon väkeä oli ruokapuolelle kulkeutumassa, mutta ei vain mahtunut.
Ainakin tuli se fiilis,että nyt me tiedetään missäpäin heinolassa on hyvää ruokaa. Oltaisiinkohan mekin oltu kahvilla vain noin 15 minuuttia ja kannoiltaan kääntyviä asiakkaita oli 4-5 seuruetta.
Kertoo kyllä meikäläiselle että tuonne mennään seuraavalla kerralla, jos vaan silloinkaan mahdutaan.
Täytyy tietty kertoo, ettei näissä konditorian herkuissakaan ollut mitään jupinan sijaa. Kaikki leivotaan myyjän mukaan itse ja kyllä se maistuikin :)



Meikä on tykästynyt papukaijoihin. Ihan lapsuudesta asti erilaisia lintusia on kotosalla ollut, mutta ei ihan näin suuria.
Ihanan seurallisia ja virikkeitä etsiviä kaijoja.



Heinolan lintutarha on mahtava paikka päästä tutustumaan meillä eläviin lintuihin.
Silmät aukesi kyllä ihan eritavalla ajattelemaan epäkohtia, jotka vaikuttavat lintujen elämään ulkona.
Kohteena oli vieläpä ilmainen. Tosin, etsin kyllä lipasta johon olisin voinut laittaa  oman panokseni hienoon työhön,muttei löytynyt.


Niin kiehtovia persoonia kaikki papukaijat. 
Uteliaita,seurallisia ja oppivaisia. Lasi välissä erotti kaksi uteliasta toisistaan.


Kotiin päästyäni oli pakko käydä vielä katsomassa muutama papukaija video netistä.


Paljon erilaisia malleja linnunpöntöistä ja informaatiota asukkaista toisella talon seinustalla.

Meilläkin  rakenneltiin keväällä kymmenen linnunpönttöä kodin pihapiiriin. Kaikki olivat ihan pienille lintusille.  -tiaiset jne..  Mutta, koska meilläkin on vesistöä lähellä jonkin verran,tästä päästiin ideoimaan erilaisille linnuille pesiä. Jos vaikka saataisiin pihaan uusia lajeja.


Aroja oli kaksi ja ainakin toinen oli jo 38 vuotias.  Nooo,,sehän oli meikään verrattuna vielä "nuori".
Papukaijojen lähettyvillä oli hauska teksti Winston Churschillista, jolla oli tälläinen papukaija nimeltään Charles.
Charles on ainakin netin tietojen mukaan ollut hengissä vielä vuonna 2014 ja ikää papukaijalla on ollut silloin 107 vuotta. Ei tiedetä onko se hengissä vieläkin, mitään kirjauksia ei netistä löytynyt.








Erilaisia lintuja,jyrsijöitä,perhosia ja munia. . . .
Koko rakennus oli täynnä täytettyjä eläimiä.
 Kuuntelin vieressäni olevan pikku tytön kertovan rauhoittelevasti toiselle pienelle, ettei eläimiä ole tapettu tämän asian vuoksi. 




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Chili-paprikahilloketta.

Tätä hilloketta käyttelen ihan sellaisenaan tai erilaisten kastikkeiden tai majoneesien mausteeksi.
Tulisuutta on helppo itse säädellä. Itselläni taisi olla tähän hillokkeeseen vahvimpien chilien joukkoon kuuluvaa lajiketta,morugaa.
Pieni muistutuksen tapainen, joka taas itseltäni unohtui ::
  -- Kun käsittelee todella vahvoja chilejä, kannattaa käyttää vinyylihanskoja, vaikka vain yhden tai kahden vahvan chilin vuoksi.
Käytin tässä ohjeessa kuvassa olevaa chiliä 1½ kappaletta ja käsissä tulisuutta oli vielä parinkin päivän jälkeen.


 Resepti kahteen pikku purkkiin:


  • 500 g erilaisia paprikoita
  • 1-2 chiliä vahvuudesta riippuen
  • 2 kpl valkosipulinkynttä
  • 1 dl vettä
  • 1 dl punaviinietikkaa
  • 1½ dl hillosokeria
  • ripaus suolaa
  • ripaus jauhettua valkopippuria

  1. Kuutioi paprikat. 
  2. Pilko chilit ja valkosipulinkynnet pieniksi kuutioiksi.
  3. Mittaa kattilaan vesi,viinietikka,mausteet ja kuumenna seos.
  4. Lisää kuumaan liemeen paprikat,valkosipulin ja chilin kuutiot. 
  5. Anna kiehua pari minuuttia miedolla lämmöllä.
  6. Sekoita joukkoon hillosokeri ja kiehuttele miedolla lämmöllä noin 10-12 minuuttia.
  7. Jäähdytä hilloke.  Tai jos haluat säilöä hillokkeen,purkita hilloke kuumana desinfioituun kannelliseen astiaan.

 Se on tullut opittua, ettei kasviksia kannata heittää heti pois, vaikka jostakin kohtaa on hieman kuivuttu tai nuhjaannuttu. Ne saa hyvin käytettyä höysteisiin,kastikkeisiin, patoihin ja salsoihin jne..



perjantai 7. lokakuuta 2016

Köyhät ritarit.

Illat tummenee ja kylmenee, silloin meillä kaivetaan pannuja esille ja herkutellaan jälkkäreillä.
Oli ihan pakko saada kunnon paukku "rikkaita ritareita". Ja kaloreita laskematta.
Meillä nämä ritarit tehdään aina yleensä ranskiksesta, pullaa kun ei yleensä tuppaa juurikaan jämään kuivumiseen asti.


Reseptiikka on 5:lle herkuttelijalle


  • 2 ranskanleipää
  • 4 kananmunaa
  • 6 dl maitoa
  • 1 dl hienoa sokeria
  • 3 tl vaniljasokeria
  • voita ja öljyä paistamiseen

  1. Leikkaa ranskanleipä 2-3 sentin paksuisiksi viipaleiksi.
  2. Riko kananmunat kulhoon. Mittaa joukkoon sokeri ja vaniljasokeri.
  3. Vispaa munat kevyesti, jotta rakenne rikkoontuu.
  4. Sekoita maito joukkoon.
  5. Kuumenna paistinpannulla voi ja öljy.
  6. Kasta leipäviipaleet kunnolla molemmilta puolilta maito-munaseokseeen ja paista pannulla kauniin kullanruskeiksi. 
  7. Peitä foliolla tai kannella, kunnes kaikki leivät on paistettu ja tarjoile kuumana.
  8. Lisänä vaniljalla ja sokerilla maustettua kermavaahtoa ja hilloa.


 Ja jos ei halua paistaa pannulla, niin uunissakin voi hyvin valmistaa, eikä rasvaa kulu samalla mitalla kuin pannulla tehden. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Lihaton lokakuu..... Pieniä kurpitsoja täytettynä punajuurella ja aurajuustolla.

Aikas hauskoja nämä pienet kurpitsat. Mietin mitä niistä voisikaan tehdä,
 Halkaistuani kurpitsan, asia oli heti selvä, näistä tulee kivat kasvistäytteiset kuorrutetut kurpitsat.

Sain siskolta alkukesällä kurpitsantaimia. joista tulikin tälläisiä pienikokoisia kurpitsoita. Jos oikein muistan nimi oli Baby Bear ja lajike on kaiketi japanilainen. Maltoa ei ole kauheasti sisuksissa. joten säilöntään asti en koverrellut näitä vauveleita. Siemenet otin kyllä talteen, joko paahdan salaattiin tai säästän ensi kevääseen.


Pariisinperunaraudalla oli ainakin ihan helppo kovertaa sisus pois. Ja sisuksen käytin myös täytteeseen.


Nämä täytteet on yhteen söpsään kurpitsaan  (noin 600 g kurpitsa)

Täyte:

  • 2 perunaa
  • 1 sipuli
  • 3 punajuurta
  • puolet kurpitsan maltosta noin 2 dl
  • voin ja öljynseos kuullotukseen
  • maustamiseen suolaa ja jauhettua valkopippuria
  • 1 tl timjamia
  • 1 dl kuohukermaa
  • 100 g aurajuustoa
  • 1 dl juustoraastetta

+ Kuori ja kuutioi kasvikset.

+ Kuumenna kattilassa voi ja öljy. 

+ Kuullota kasviksia öljyseoksessa keskilämmöllä ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

+ Lisää kerma ja aurajuusto. Anna kiehua hetki hiljalleen silloin tällöin sekoitellen, kunnes    kasvikset ovat pehmenneet.

+ Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

+ Täytä koverretut kurpitsat kasvismassalla ja sirottele juustoraaste pinnalle.
Kuorruta uunissa keskitasolla 220-250 asteessa kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut kauniin  värityksen.


Ensimmäinen kurpitsa vatsasta alas ! 
Punajuuri ja aurajuusto vaan sopii niin hyvin kimppaan. 


Tomaattiset juustokierteet.