torstai 15. kesäkuuta 2023

Vaniljaiset raparperikuppikakut.

Ohjeesta saadaan noin 12 kpl kuppikakkuja.
Koristelussakin luonto auttaa paljon, kun saatavilla on ihanat luonnon omat kukat ja yrtit.
Tässä vaiheessa kesää orvokeista ja pelargoneista on iloa myös ruokapöytään.
Kannattaa tehdä heti alkuun tuplaohje, koska mitä isommat muffinit, sitä näyttävämmät.
Ja kaiken lisäksi, maku ja mehevyys paranee seuraavaan päivään. -jos niitä sattuu jäämään.


 Resepti:

2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
100 g sulatettua voita tai margariinia
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
                   
Raparperiseos:

3 dl raparperinpaloja
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja


Sekoita raparperinpalat, perunajauhot ja sokeri keskenään ja jätä odottamaan hetkeksi.
Sekoita taikina. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi.
Siiviöi munavaahtoon jauheet ja viimeisenä raparperiseos.
Täytä muffinivuoat noin puoleen väliin ja paista uunin keskitasolla  225-asteessa noin 10-12 minuuttia.
Jäähdytä ja kuorruta vaniljaisella kermavaahdolla.
Koristele ihanilla luonnon kukilla ja siivilöi ohut kerros tomusokeria viimeiseksi kukkien pinnalle.


torstai 1. kesäkuuta 2023

Raparperipiiras, joka kätkee sisäänsä vaniljarahkasydämen.


Ihanan kirpsakan raikas ja mehevä raparperipiirakka kesän ensimmäisistä raparpereista.
Piiras ei kaipaa kaverikseen kermavaahtoa tai jäätelöä, sillä se kätkee sisäänsä pehmeän vaniljarahkan.



Muropohja:

200 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
( ½ tl leivinjauhetta)
1 kananmuna

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita jauhot keskenään ja lisää hellästi sekoittaen vaahdon joukkoon.
Lisää lopuksi muna ja sekoita tasaiseksi.
Kauli taikinasta ohut pohja läpimitaltaan n.20 cm levyiseen irtokakkupohjaan niin, että taikinaa tulee noin 4 cm reunoihin asti.

Vaniljarahkatäyte:

2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
500 g maitorahkaa
3 kananmunaa
2½ dl sokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada taikinapohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
Paista piirasta 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 minuuttia ja ota uunista pois.
Lisää raparperiseos rahkakerroksen päälle ja kypsytä piirasta vielä noin 30 minuuttia.

Raparperikerros:

600 g raparperia paloiteltuna
3 rkl perunajauhoja
2 dl ruokokidesokeria tai fariinisokeria



 

Tomaattiset juustokierteet.