torstai 21. joulukuuta 2017

Vähän kuin joulutorttu, muttei sinnepäinkään. Luumutorttu vaniljalla, pumadalla ja kiilteellä.

Hieman tuli sellainen pieni kyllästyminen tavallisiin tähtitorttuihin, joten tehtiin sitten hieman toisenlaisia torttuja.
Samat ainekset oli kuitenkin pääosissa. Eli voitaikina ja luumusose. Mutta oman makunsa toi vaniljakiisseli ja pumada toi makeutta ja ulkonäköä. Kiilteen laitoin pinnalle, jotta leivonnainen olisi pitempään mehevä ja kaunis.


Aineksia on reiluun 40 viipaleeseen.

Tarvitset:


  • 1 kg voitaikinalevyjä
  • 1 pkt vaniljakastikeaineksia
  • 4 dl maitoa
  • 1 prk luumumarmeladia
  • 2 dl tomusokeria ja 1-2 rkl sitruunamehu pumadaan
  • kiilteeseen 1 dl hyytelösokeria ja 2 dl vettä
  • koristeluun sokerihiutaleita
  • voiteluun 1 kananmuna

1.     Valmista ensin kiisseli. Eli sekoita kaksi vaniljakiisselin pussia ja 4 dl maitoa ja anna kiisselin tasaantua hetki.Eli tee paketin ohjeen mukaan, mutta vähemmällä määrällä maitoa, jotta saat hyvän ja sakean kiisselin.

2.     Siirrä vaniljakiisseli ja luumumarmelaadi pursotin pussiin valmiiksi. Laita uuni lämpiämään 225-asteeseen.

3.     Kauli voitaikinalevyjä ihan kevyesti ohuemmiksi. Leikkaa halutessasi pieniä viiltoja taikinan reunoihin. Voitele pinta kananmunalla ja nosta reunat sisäpuolelle (noin 2 cm ) ja paina hellästi kiinni taikinaan.

4.     Pursota luumumarmelaadia tortun keskelle ja kaksi raitaa vaniljakiisseliä eli luumun molemmin puolin. Voitele kananmunalla ja leikkaa 3-4 osaan per torttulevy. Nosta leivinpaperille ja paista uunin keskitasolla noin 13-15 minuuttia. Jäähdytä.

5.     Valmista kiille. Eli hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan. 2 dl vettä kuumennetaan ja sekoitetaan 1 dl hyytelösokeria joukkoon.Sivele pullasudilla tortut kauttaaltaan kiilteellä.

6.     Valmista pumada. Sekoita keskenään tomusokeri ja sitruunamehu sopivan sakeaksi seokseksi. Pursota torttupalojen reunoille.


















Joulun alla on ihan viisasta oikaista joissain asioissa kuten valmiissa vaniljakastikeaineksissa.
Niin paljon on kaikenlaista tekemistä ja touhuamista, että huomaamattomat pienet helpotukset on hyvä ottaa vastaan.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Sahrami-hunajasinappi.

Yleensä teen jouluksi sinapin, joka on vahvaa mutta makeaa. Eli vahvaa vähemmälläkin.
Sahrami-hunajasinappi on hempeän värinen ja maultaan kivan hunajainen.
Ohjeesta tulee noin litra valmista sinappia.


Joulukinkku vaan jotenkin kaipaa kaverikseen makeahkoa ja vahvempaa sinappia.
Uusia variaatioita on hauskaa valmistella ja soveltaa. Vieläpä mukava antaa pieni sinappipurkki viemisenä kylään. Meidän suvussa on joka joulu emännät tehneet mitä erilaisimpia sinappeja ja niistä on päässyt aina nauttimaan pitkälle joulun jälkeenkin.


Reseptiikka:

100 g sinappijauhoja
400 g hunajaa
1 rkl vehnäjauhoja
6 dl kuohukermaa
½ tl hienonnettua sahramia
1 rkl omenaviinietikkaa (käy myös punaviinietikka )

1.     Sekoita keskenään kerma, jauhettu sahrami ja vehnäjauhot.
Sekoita ainekset hyvin keskenään ja anna seoksen seistä hetki, jotta sahramista alkaa irrota hyvin väriä ja aromia.

2.     Mittaa kaikki ainekset pieneen kattilaan ja kuumenna sinappi lähes kiehuvaksi kokoajan sekoittaen pohjaan palamisen estämiseksi. Sinappi sakenee pikku hiljaa kuumennettaessa.

3.     Ota kattila pois liedeltä ja sekoittele sinappia kylmässä vesihauteessa jäähtymisen nopeuttamiseksi. Maista sinappia ja lisää halutessasi terästykseksi viinietikkaa.

4.     Purkita jäähtynyt sinappi.




Tomaattiset juustokierteet.