Näytetään tekstit, joissa on tunniste OMENA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste OMENA. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. syyskuuta 2025

Marenki-omenakakku

Tämä kakkunen on helppo valmistaa ja todella mehevä myös sisällöltään.
Makumaailma muistuttaa omenastruudelia, mutta tässä versiossa ei kuitenkaan ole rusinoita. Toki halutessasi voit niitä siihen lisätä. -Silloin saatkin omenastruudelikakun.


MUROTAIKINA:

100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kananmuna joukkoon.
Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe vaahtoon ja sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina (halkaisijaltaan noin 23 cm) vuokaan tasaiseksi kerrokseksi ihan reunojaan myöten.


OMENATÄYTE:

5 granny smith tai golden omenaa
1 dl rouhittuja manteleita
1½ dl sokeria
2 tl kanelia
2 rkl perunajauhoja
1 rs mascarponea

Kuutioi omenat pieniksi paloiksi.
Lisää kaikki muut ainekset joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Levitä omenaseos muropohjan päälle ja tasoita pinta.
Paista kakkua uunin keskitasolla 200-asteessa  35-40 minuuttia. 
Levitä marenkikerros kakun pintaan ja koristele pinta vaikkapa lusikalla niin, ettei siihen jää korkeita huippuja, jotka saattavat palaa herkästi.

MARENKIKERROS:

4 valkuaista
1 dl sokeria
( ripaus etikkaa tai sitruunaa -tekee vahvemman vaahdon)

Erottele valkuaiset puhtaaseen kulhoon.
Vatkaa valkuaisten joukkoon sokeri pienissä erissä.
Marenki on valmis kun pintaan jää pehmeitä huippuja.
Kun olet levittänyt marengin kakun päälle, paista sitä vielä uunin keskitasolla 200-asteessa noin 8-10 minuuttia tai kunnes pinta on kauniisti värittynyt.



lauantai 22. maaliskuuta 2025

Mehevä omenatorttu. Pohjana muropohja, täytteenä sitruunalla ja vaniljalla maustettu tuorejuusto ja päällä kanelilla maustettuja omenakuutioita.

Muropohja:

100 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 muna

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja sekoita.
2. Yhdistä jauhot keskenään ja lisää sekoittaen vaahdon joukkoon.
3. Levitä taikina jauhotetuilla käsillä piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Koska täytettä tulee reilusti, reunojen korkeus kannattaa nostaa mahdollisimman ylös. Myöhemmin siitä on helpompi leikata ylimääräinen reuna pois.
Tähän torttuun käytetty vuoka oli halkaisijaltaan 20 cm.

Sitruunainen vaniljatuorejuustotäyte:

200 g vaniljatuorejuustoa (viola)
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 sitruunan raastettukuori

1. Sekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi seokseksi.
2.  Kaada täyte taikinapohjan päälle.
Laita piiras uunin keskitasolle 180 asteeseen noin 35 minuutiksi, jotta täyte hyytyy.

Omena-kaneliseos

2 granny smith omenaa tai goldenia
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

1. Kuutioi omenat kuorineen.
Sekoita omenekuutioiden joukkoon kaneli ja sokeri.
Levitä omenakuutiot varovasti hieman hyytyneen piiraan pinnalle ja paista uunissa vielä noin 10-15 minuuttia.
2. Valmista kakkukiille ohjeen mukaan ja levitä se lopuksi hieman jäähtyneen piitaan pinnalle.


Kakkukiille:  1 dl vettä ja ½ dl hyytelösokeria

Kiehauta vesi. Lisää hyytelösokeri ja kuumenna uudelleen. Levitä hieman  jäähtyneenä omenakuutioiden pinnalle.


 Tämä omenatorttu on ihanan mehevä ja raikas. Ja jos sitä nyt sattuu jäämään seuraavalle päivälle yhtään, niin silloin se on maultaan ja koostumukseltaan ihan parasta.



keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Taikinoidut uuniomenat.


Helpot ja nopeat uuniomenat.
Lehtitaikinapiilo kätkee sisäänsä suklaata ja mantelia, unohtamatta kuitenkaan omenalle niin rakasta kumppania kanelia.
Ohje 4:lle uuniomenalle.

Taikinoidut uuniomenat


4 kpl suurehkoa omenaa
2 rkl mantelirouhetta
3 rkl sokeria
1 tl kanelia
100 g tummaa suklaata
500 g lehtitaikinaa
1 kananmuna voiteluun

Uuniomenan kumppaniksi vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta.

Kuori omenat ja poista siemenkodat.
Pyörittele omenat kauttaaltaan kanelin, sokerin ja mantelirouheen seoksessa.
Kauli taikina ohueksi levyksi ja leikkaa 4 suurta ympyrää tai neliötä.
Laita omenat kukin omalle taikinalevylle ja täytä omenan keskusta rouhitulla suklaalla.
Taita taikinan kulmat omenan pinnalle tiiviisti ja voitele kananmunalla.
Paista uunin keskitasolla 200-asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea.
Sirottele valmiin uuniomenan pinnalle tomusokeria ja tarjoa lämpimänä jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.




















 

torstai 23. elokuuta 2018

Syksyn ensimmäinen omenapiirakka.

 Tästä ohjeesta saadaan kokonainen pellillinen piirakkaa.
Makeuttajana on ruskea raakaruokosokeri, joka antaa tosi mukavan hieman karamellimaisen maun omenaan.
Omenat ovat omasta omenapuusta poimittu, mutta lajikkeeltaan happamia. Eli kaupasta ostettaessa hyviä lajikkeita olisi granny smith tai golden.


Resepti:


  • 8 kananmunaa
  • 6 dl ruskeaa sokeria esim. ruokosokeria
  • 400 g voita
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 3 tl kardemummaa jauhettuna
Pinnalle:
  • n. 8-10 omenaa
  • 1 dl ruokosokeria
  • 2 tl kanelia
  1. Vispaa munat ja ruokosokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi.
  2.  Yhdistä vehnäjauho, kardemumma ja leivinjauhe keskenään ja sekoita hellästi munavaahdon joukkoon. Levitä taikina leivinpaperilla suojatulle uunipellille.
  3.  Leikkaa omenat viipaleiksi. Sekoita omenoiden joukkoon vielä kaneli ja ruokosokeri ja lado viipaleet taikinan pinnalle lomittain.
  4. Paista uunin keskitasolla 175-asteessa noin 40-45 minuuttia.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tosca-omenapiiras.

 Tämä jos mikä, vastaa kyllä makean himoon ihan kympillä.
Käytin erilaisia pähkinöitä ja mantelia toscakuorrutteessa.
Ja kun noita omppusiakin on vielä jäljellä ihan kivasti, niin ei muuta kuin herkkua pyhäksi.


Pohja:


  • 3 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1 dl sokeria
  • 125 g voita

  1. Yhdistä vehnäjauhot,leivinjauhe ja sokeri.
  2. Sulata voi ja sekoita jauhoihin.
  3. Taputtele taikina ohueksi kerrokseksi torttuvuoan pohjalle.
  4. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
  5. Lado omenanlohkot piiraspohjalle lomittain.
  6. Kaada kuuma tosca omenoiden pinnalle tasaisesti.
  7. Paista uunissa keskitasolla 175-asteessa noin 15-20 minuuttia. Tai kunnes tosca on saanut kauniin paistopinnan.,

Täytteeksi 5-6 keskikokoista omenaa lohkottuina.  
   - ei tarvitse kuoria kotimaisia omenoita.

Toscakuorrute:

  • 150 g voita
  • 150 g mantelilastuja tai saksanpähkinöitä
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 dl tummaa siirappia
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 4 rkl maitoa

  1. Sulata voi kattilassa.
  2. Lisää joukkoon muut ainekset paitsi mantelit/pähkinät.
  3. Anna kiehua hiljalleen noin 1-2 minuuttia.
  4. Sekoita joukkoon mantelit/ pähkinät.
  5. Ota kattila liedeltä ja levitä omenoiden pinnalle.



Koska omenat ovat kotimaisia eivätkä sisällä mitään höpöhöpö aineita, en kuorinut niitä ollenkaan. 


Piiras on menossa vasta uunin lämpöön. Loppukypsennys 175-asteessa ja noin 15-20 minuuttia uunista riippuen.


Mantelit ja pähkinät jätin ihan tarkoituksella hieman rouheammiksi. Mutta mantelilastuja voi käyttää ihan normaalisti.


Valmis toscakuorrute on sakeaa ja kiiltävää. Ja se kannattaa levittää välittömästi omenalohkojen pinnalle, ennen kuin se alkaa jähmettyä.


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Herkulliset uuniomenat :))

Meidän omput eivät vielä ole kypsiä joten ei kun kauppaan ostoksille.Nämä jälkkärit pystyy tekemään kaappiin aikaisemmin odottelemaan paistamista ja itsetehty vaniljakastike on hyvää.Kun käyttää aitoa vaniljatankoa ei vaniljasokeria tarvitse lisätä ollenkaan ja keltuaisilla suurustettu kastike on ihanan samettisen sakea.

Uuniomenat

 Omppuihin käytin:

  • 5 voitaikinalevyä
  • 4 kpl omenoita(granny smith tai colden kuitenkin hiukan hapokas)
  • 2 tl kanelia
  • 2 rkl fariinisokeria
  • 70g voita
  • 1 kananmuna voiteluun
  • sirotesokeria hieman valmiiden,voideltujen omppujen päälle
  1. Kaulin voitaikinasta ohuehkon levyn joka riittää peittämään koko omenan pinnan.
  2. Vispasin kuohkeaksi vaahdoksi voin,fariinisokerin ja maustoin kanelilla.
  3. Kuori omenat ja poista kota omenaporalla tai puolita ja koverra kota pois.
  4. Täytä omena voi-fariinisokerivaahdolla ja siirrä omppu keskelle voitaikinalevyä.Taita taikinan reunat peittämään koko omena.
  5. Tee yhdestä taikinalevystä koristeita pintaan ja painele ne omenoiden päälle.Itse tein pinnalle muutaman pitkän luiskan ja ympyrän keskelle että saumakohdat ja keskusta jää kauniimman näköiseksi.
  6. Voitele pinta munalla ja tee ylös keskelle pieni ilmareikä jotta höyryt pääsevät ulos.
  7. Sirota hienoa sokeria voideltujen omppujen päälle ja paista 170-asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.


Kotitekoinen täyteläinen vaniljakastike
Tein vaniljakastikkeen itse,nopea ja yksinkertainen ja mukavan sakea.
Tämä resepti riittää 4-5 ompulle.Tämä kastike kypsytetään lämpöhauteessa joten tulee valmiiksi nopeasti.

Vaniljakastike:

  • 2 dl kuohukermaa tai kevyt kermaa
  • 1 vaniljatanko
  • 2 keltuaista
  • ½ dl hienoa sokeria
  1. Erottele keltuaiset pyöreä pohjaiseen teräksiseen kulhoon.
  2. Lisää joukkoon kerma,halkaistu vaniljatanko ja sokeri.
  3. Siirrä kastike kypsymään vesihauteeseen.Muista sekoittaa kokoajan pohjaa ja reunoja myöten.Kastike on valmis kun pinnalla oleva vaahto alkaa laantumaan ja kastike sakenee .Muista siirtää välittömästi kylmään vesihauteeseen koska kastike jatkaa kypsymistään vielä hellalta otettua ja muuttuu hyvin nopeasti kokkelimaiseksi.
  4. Anna kastikkeen jäähtyä ja ota vaniljatanko pois vasta kun kastike menee tarjoiluun.Tämä kastike saa vaniljatangosta niin hyvän maun ettei tarvitse enää vaniljasokereita käyttää.