sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pieni jälkiruoka valmiiksi pakastimeen odottelemaan.

Toiveissa tietenkin loistavan lämmin ja aurinkoinen kevät ja kesä, jolloin olis mukava naatiskella kahveet ja jäätelöt terassilla kaikessa rauhassa.
Mä otinkin sitten varaslähdön ja tein pakastimeen suklaasorbetin valmiiksi. 
Tämä suklaasorbetti on hieman kevyempi versio ja laktoositon, koska ystäväpiirissä on usein maidottomia tai laktoosittomia kavereita.


 Ihan nopea juttuhan tämä jälkkäri ei ole valmistumaan, kun jäädyttäminen ja sekoittaminen kestää muutaman tunnin.
Itse en käyttänyt jäätelökonetta, vaan sekoittelin muutaman kerran pakastuksen yhteydessä seoksen sähkövatkaimella kuohkeaksi.


Suklaasorbetti:

  • 250 g tummaa suklaata
  • 5 dl vettä
  • 200 g sokeria


  1. Aloita keittämällä sokerista ja vedestä sokeriliemi.
  2. Sulata  suklaa vesihauteessa. Sekoita suklaa sokeriliemeen ja vispaa huoneenlämpöiseksi.
  3. Siirrä sorbetti massa jäähtyneenä pakastimeen.
  4. Kun seos on jäätymäisillään, vispaa se uudelleen vaahdoksi ja jäädytä uudelleen. Toista tämä muutama kerta, kunnes sorbetti on tasaista ja paksua.



Seesamituile:

  • ½ tl vaniljasokeria
  • 1 tl sitruunankuorta
  • ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl tomusokeria
  • 1 valkuainen
  • 25 g voita
  • 2 rkl seesaminsiemeniä

  1. Yhdistä vaniljasokeri,sitruunankuori, vehnäjauhot ja tomusokeri.
  2. Sekoita valkuainen jauhoseokseen.
  3. Sulata voi ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi tahnaksi.
  4. Tee lusikalla ohuita kiekkoja leivinpaperille ja ripottele seesaminsiemenet pinnalle.
  5. Paista 190-asteessa noin 5 minuuttia,
  6. Anna jäähtyä ihan vain hetki ja siirrä kiekot muotoutumaan vaikkapa kahvikupin päälle ja paina käsin muotoonsa, hieman kuppimaiseksi . Tai muotoile tötteröksi.
  7. Jäähdytä.




Ainekset olivat yksinkertaiset ja valmistus itsessään ei ollut rakettitiedettä, mutta täytyi muistaa käydä vispaamassa seos parin tunnin välein vaahdoksi.









Sorbettiseoksen väri muuttui hyvin tummasta 
todella vaaleaksi.
Ja massaakin tietysti tuli enemmän, kun seos kuohkeutui vispausten välillä.



sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Dumlekakku.

 Kakussa on kaksi eri makukerrosta, dumle ja vanilja.
Kuitenkaan mikään yltiömakea kakku tämä ei silti ole, vaikka dumlekarkkeja on hyydykkeessä ja pursotuksissa.
Kakkua tehdessä oli mukava saada erilaisia variaatioita. Esimerkiksi dumlesta sai tehtyä loistavan kastikkeen erilaisille jälkiruuille ja mahtavan vanukkaan.



Tarvikkeet ja reseptiikka yhteen kakkuun:



Pohja:

  • 1 pkt oreokeksejä
  • 50 g voita
  1. Murskaa oreokeksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi.
  2. Tasoita keksiseos irtopohjaiseen kakkuvuokaan tasaiseksi kerrokseksi.

Dumlekastike:

  • 200 g dumlekarkkeja
  • 4 dl kuohukermaa
  • 50 g voita
  1. Kuumenna kerma kiehuvaksi.
  2. Lisää kerman joukkoon karkit ja sekoita, kunnes karkit ovat täysin sulaneet.
  3. Lisää voi joukkoon ja annan kiehua hiljalleen muutama minuutti tai kunnes seos on hieman sakeentunut ja muuttunut kinuskimaiseksi.
  4. Jäähdytä.
  5. Muista ottaa kastikkeesta heti alkuun osa sivuun pinnan pursotuksia varten.



Dumlehyydyke:

  • 2 kananmunaa
  • 1 dl ruokokidesokeria
  • 1 rs maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 8 liivakkoa
  • dumlekastike, ota kuitenkin sivuun ensin noin 1 ½ dl kastiketta koristeluun ja pursotuksiin.

  1. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
  2. Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  3. Sekoita tuorejuusto munavaahdon joukkoon ja lisää dumlekastike.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää seoksen joukkoon hellästi sekoittaen.
  5. Lopuksi sulata liivatteet tilkassa kuumaa maitoa tai kermaa. Lisää liivateseos nauhana hyydykeseokseen ja sekoita kokoajan hellästi erottumisen estämiseksi.
  6. Kaada seos oreokeksipohjan päälle ja siirrä hyytymään kylmään.
  7. Valmista toinen hyydykekerros, kun dumlekerros on hieman hyytynyt.

Vaniljahyydyke:

  • 2 kananmunaa
  • 1 dl ruokokidesokeria
  • 1 rs tuorejuustoa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 6 liivatelehteä

  1. Tee hyydyke samalla tavalla kuin edellinen, mutta korvaa dumleseos vaniljasokerilla.
  2. Eli siirrä liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
  3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  4. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi.
  5. Lisää kuohukerma hellästi joukkoon.
  6. Viimeisenä sulata liivatteet tilkkaan maitoa tai kermaa ja sekoita nauhana tuorejuustomassan joukkoon kokoajan sekoittaen.
  7. Kaada seos dumlekerroksen päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.

Kakun pinnan pursotus ja koristeleminen:

  • 2 dl kuohukermaa ja 1 rkl dumlekastiketta
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kastike joukkoon.
  2. Pursota kakun reunoille ruusukkeita.
  3. Täytä kakun keskusta lopulla dumlekastikkeella ja koristele raastetulla suklaalla tai suklaamakeisilla.







perjantai 17. maaliskuuta 2017

Banaania,pekaanipähkinää ja suklaata leivottuna kakkuseksi. Eli Suklaa-banaanikakku.

Kakussa on vahva suklaan maku ja mehevyyttä kakkuun tuo banaani.
Juuri leivottuna ja lämpöisenä kakku on hyvää vaniljakermavaahdon kanssa, -tai mikä vielä parempaa, vaniljajäätelön kanssa.



Resepti:

    • 3 kananmunaa
    • 250 g ruokokidesokeria
    • 3 ½ dl vehnäjauhoja
    • 2 rkl kaakaota
    • 1 tl leivinjauhetta
    • ripaus suolaa
    • 200 g suklaata
    • 100 g pekaanipähkinöitä rouheena
    • 2 banaania survottuna




  1. Sulata suklaa vesihauteessa.
  2. Yhdistä keskenään kuivat-aineet.
  3. Vispaa munat ja ruokokidesokeri vaahdoksi.
  4. Sekoita munavaahtoon sulatettu suklaa, pekaanipähkinärouhe ja banaanisose.
  5. Lisää viimeiseksi kuivat-aineet ja sekoita hellästi käännellen joukkoon. 
  6. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halk.20 cm )
  7. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 25-30 minuuttia.
  8. Jäähdytä kakku ja tarjoa kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Rieskoihin leivottuna palsternakkaa ja porkkanaa.

Palsternakka-porkkanarieskat.
Ajattelin leipoa ensin porkkanasämpylöitä, mutta kokeilin rieska mallia korvatakseni suuremman osan jauhoista raasteilla.
Maku oli loistava ja rieskaset mukavan meheviä. Reseptistä tuli noin 12 kpl.


Tarvikkeet:

  • 3 dl vettä
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl siirappia
  • 1 pss kuivahiivaa
  • ripaus suolaa
  • 300 g porkkanaa ja palsternakkaa raastettuna
  • pinnalle seesaminsiemeniä

  1. Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi, siirappi,suola ja vehnäjauhot. 
  2. Sekoita ainekset hyvin ja anna turvota huoneenlämmössä pari tuntia. Tai kunnes seos kuplii ja on turvonnut huomattavasti alkuperäisestä määrästään.
  3. Sekoita joukkoon lopuksi raastettu palsternakka ja porkkanaraaste.
  4. Taikinan kuuluu jäädä hieman löysäksi, joten sitä ei voi pyöritellä käsin. Eli nostelin ruokalusikalla leivinpaperille nokareita ja levitin kiekoksi.
  5. Paistoin 220 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin ruskea.,


Raasteen osuus taikinassa on suuri, ihan tarkoituksella. Halusin korvata suuremman osan jauhoista juureksilla ja makua tulikin loistavasti.
Kun annoin taikinapohjan porpottaa muutaman tunnin itsekseen ennen raasteen lisäystä, makua tuli enemmän ja rieskaset kohosivatkin upeammin.



Taikina jää löysäksi, joten lusikalla nostelu pellille oli paras väline.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Pullo punaviiniä, hyvää lihaa ja ronskisti juureksia.Siitä teimme viikonlopuksi maittavan lihapadan.

 Meillä perheenpää kävi alkossa viiniostoksilla ja kysyi myyjältä, mikä olisi niin pahaa punaviiniä, ettei sitä pystyisi juomaan jotta säästyisi ruuanlaittoon. Eipä sieltä sellaista
viiniä kai edes löydy, mutta liian kallista ei kannata kuitenkaan tuhlata kastikkeeseen tai pataan. Eli ihan halpis viini löytyi ja pääsi possupataan juuresten ja hunajan kanssa hautumaan.


Kiireisen tai nälkäisen kokin ruokahan tämä ei ole, koska haudutus vei meilläkin noin 3 tuntia.
Raaka-aineet oli yksinkertaiset ja varsinainen valmistaminen ei ollut rakettitiedettä.
Kerralla kannattaa tehdä hieman suurempi annos, koska maku vain padassa paranee ja hyötysuhde on suurempi pitkän haudutusajan vuoksi.


Tarvikkeet:


  • 1 kg possun kasleria, karjalanpaistilihaa tai possun sisäfilettä
  • voita ja öljyä kuullottamiseen
  • 2 porkkanaa
  • 2 punajuurta
  • pieni lanttu
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 plo punaviiniä
  • 2 tl mustapippurirouhetta
  • 2 tl suolaa
  • 2 lihaliemikuutiota
  • 1 dl hunajaa
  • 2 tl tinjamia

  1. Kuori ja pilko juurekset rouhean suuriksi paloiksi.
  2. Paloittele liha myös suuriksi paloiksi.
  3. Kuullota juurekset öljyn ja voin seoksessa ja siirrä kattilaan.
  4. Ruskista ja mausta lihat ja siirrä juureksien kanssa suureen pataan tai uunivuokaan.
  5.  Lisää muut padan ainekset.
  6. Hauduta pataa uunissa 120 asteessa noin 2 ½ -3 tuntia.
  7. Tarjoa perunasoseen tai kokonaisten perunoiden kanssa.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kevättä rinnassa. Kahvin keittoon ja teranssille ottamaan ensimmäiset päiväkahvit auringossa :)

 Ihanan mehevä ja sitruunaisen raikas rahkapaistos.
Pinnalle on tehty murupaistos, jossa on mantelirouhetta. 
Rahka on maustettu sitruunalla ja rusinoilla. Tosin rusinat voidaan loistavasti jättää poiskin. Meidän piireissä aina hieman kinastellaan, kuuluuko rusinat pitkoon, maksalaatikkoon tai rahkapiirakkaan.


Pohja:


  • 250 g voita tai margariinia
  • 3 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 dl jogurttia
  • 1 muna
  1. Sulata voi tai margariini.Sekoita joukkoon sokeri ja kuivat-aineet.
  2. Tarvitset murupaistokseen taikinapohjaa, joten ota sivuun 1/3 taikinasta tässä vaiheessa.
  3. Lisää taikinapohjaan lopuksi kananmuna ja jogurtti ja sekoita.
  4. Painele taikina jauhoitetuin käsin leivinpeperilla vuoratulle leivinpaperille tasaiseksi levyksi ja valmista täyte.

Täyte:
  • 1 sitruunan kuori ja mehu
  • 1 dl rusinoita
  • 4 kananmunaa
  • 1 kg rahkaa
  • 3 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria

  1. Pese sitruuna huolellisesti. Raasta kuori ja purista mehu kulhoon.
  2. Lisää täytteen muut ainekset kulhoon ja sekoita.
  3. Kaada täyte pohjan pinnalle ja valmista mantelimuruseos.


Mantelimuru paistoksen pinnalle:

  • 1/3  taikinapohjaa 
  •  1 dl mantelijauhoa tai rouhetta

  1. Nypi käsin mantelirouhe ja taikina murumaiseksi seokseksi ja levitä tasaisesti rahkatäytteen pintaan.
  2. Paista piirasta uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.


Tomaattiset juustokierteet.