sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sunnuntaiksi helppo ja hyvä marjavaahto.

 Vieläpä helppo ja nopea jälkiruoka, joka ei tarvitse ollenkaan liivatteita eikä muitakaan hyydykeaineita. Sopii hyvin kakuntäytteeksi tai kääretorttuun, koska pysyy hyvin koossa ja herkullisia makuja on paljon.
Vaahto on heti syötävissä, eikä vaadi odottelu aikaa hyytymisiin.
Ohjeesta saadaan 5-6 jälkkäriä annosmaljojen koosta riippuen.


Mansikka-vadelmavaahto


  • 300 g valkosuklaata
  • 1 rs vadelmatuorejuustoa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rs maustettua rahkaa eli mansikkarahkaa
  • ripaus punaista elintarvikeväriä

1.     Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Sekoita mansikkarahka      kerman joukkoon. Lisää elintarvikeväri tässä vaiheessa jos haluat.   

2.      Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja sekoita vadelmatuorejuusto sulatettuun valkosuklaaseen.

3.     Yhdistä seokset ja pursota annosmaljoihin. Koristele marjoilla, kermalla tai marjaisilla kastikkeilla. Mintunoksa ja tomusokeri myös antavat kivaa vivahdetta jälkkäriin, varsinkin jos käytät koristelussa pakastemarjoja, joissa ei välttämättä ole sokeria.





sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Possurulla, jossa täytteessä porosulatejuustoa ja rosmariinia.

 Helppo possurulla, jossa täytteenä tomaattipyrettä, porosulatejuustoa ja rosmariinia.

Valmistaminen oli nopea ja helppo.
Rullan voi leikata paksuiksi viipaleiksi tai paistaa kokonaisena rullana uunissa.
Itse valmistin rullan paksuiksi viipaleiksi leikattuna ja uunissa keskilämmöllä, jolloin täytekin pysyi loistavasti sisällä.

Lihaa oli reilu kilo ja siitä riitti hyvin 5:lle ruokailijalle.

 Tarvitset:

1 kg possunfilettä
suolaa
mustapippuria jauhettuna
1 dl tomaattipyrettä
persiljaa nippu
2-3 oksaa rosmariinia
1 rs porosulatejuustoa

1. Leikkaa possunfile levyksi ja tarvittaessa nuiji pinta tasaiseksi.

2. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla.

3.  Levitä tomaattipyre lihan pinnalle kauttaaltaan. Jätä reunoista pari senttiä ilman täytteitä, jolloin liha on helpompi rullata ja täytteet pysyvät sisällä paremmin.

4.  Leikkaa persilja ja rosmariini pieneksi hakkelukseksi ja ripottele tomaattipyreen päälle. Lopuksi levitä sulatejuusto koko komeuden pinnalle.

5.  Kääri liha tiukalle rullalle ja mausta pinta vielä suolalla ja mustapippurilla. Leikkaa paksuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet hammastikulla kiinni ja voidellulle pellille leikkauspinta ylöspäin.  Huom. Tämän käärön voit paistaa myös kokonaisena uunissa ja leikkaa viipaleiksi  kypsänä.

6. Paista uunissa 175-asteessa noin 20-30 minuuttia.


Tomaattiset juustokierteet.