torstai 15. elokuuta 2019

Matkalla Madeiralla. 5-12.2019

Kesäloma viimein. Suuri toive päästä kokemaan kaikenlaista kivaa ja vieläpä hieman aktiivisemmin. 
Mahdollisuudet lekotteluun ihanilla rannoilla tai luonnon omilla uima-altailla. Tai vastavuoroisesti reipasta vaellusta vuorille ja kauniille levadoille, joita sitten muuten onkin tarjolla todella paljon helpoista reiteistä hieman vaativampiin.


Harmillista,että tavallisella kameralla ei pysty vangitsemaan kaunista auringonlaskua niin upeissa väreissä ja tunnelmissa kuin sen vain voi kokea paikan päällä. Mutta tässä pientä yritystä kuitenkin :)

Tässä pientä kerrontaa mahtavasta paikasta innokkaan turistin omasta näkökulmasta.

Purjehduksella Columbon jalanjäljillä


Alkuun tietenkin laivan suupaltit ja hauskat lemmikit.
Arapapukaija Vasco, joka on nimetty kuuluisan löytömatkailijan mukaan.
Omalla orrellaan hän tanssahteli toisinaan musiikin tahdissa ja viihdytti vieraitaan.










Santa Marialla oli tietysti  myös laivakoira Pipa.
Pipa tuli nauttimaan pienestä rapsutuksesta.
Ennenhän laivoilla oli aina laivakoirat.
Koirat pitivät rotat ja hiiret kurissa.






Kuvassa laiva,joka on madeiralla rakennettu vuonna 1984 tarkasti jäljiteltynä.
Alkuun purjehdimme moottorilla, jota ei kuitenkaan alkuperäisessä versiossa ollut mutta suotuisissa oloissa jatkoimme purjeella.
Laivalla oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita pääsi vapaasti tutkimaan.Miehistön nukkumapaikat,juomatynnyrit ja kalustot.
Turisteille oli myös pieni baari ja miehistö oli pukeutunut ajan vaatetukseen.

Purjehduksen hinta oli 35 euroa ja se kyllä kannatti maksaa.
Matkasimme 3 tuntia ja matkalla uintipaikalle näimme kolme valasta aivan laivan vieressä matkaamassa. Kapteeni pysäytti laivan,jotta voimme kuvata ja ihastella tapahtumaa.
Halukkaat pääsivät uimaan laivalta atlanttiin ja lopuksi miehistö tarjosi matkalaisille paikallista madeiraa ja kakkua.


Juomista:
Hintataso on madeiralla huomattavasti edullisempi kuin suomessa. Coctaileja sai lähes pilkkahintaan verrattuna meidän hintoihin, saatikka ettei meidän baarimestarit edes juurikaan rakasta niiden valmistamista.
Ostit sitten kahvin tai juomasekoituksen, ne olivat lähes aina piripintaan lasissa tai jopa yli.
Esimerkkejä hinnoista oli Columbuksen Santa Maria laivalla myydyt bagardicolat, kaksi paukkua maksoi laivalla 4 euroa.
Erilaiset terästetyt kahvit maksoivat 2-3,5 euroa.
Ravintola ruuista:

Mielenkiintoista oli huomata,että ravintolassa kuin ravintolassa oli lähes aina puolet täysin samoja ruokia. Siellä oli tyypilliset katkarapucoctailit, kinkut ja melonit, kasvis-salaatit ja pihvit noudattivat samaa linjaa.
Salaatteihin ei lisätty erikseen kastikkeita tai marinaadeja.Eli makua sai pöydässä olevasta öljystä ja viinietikasta.
Samalla linjalla oltiin myös liharuokien ja kalojen kanssa. Niihin ei koskaan lisätty kastikkeita tai maustevoita.
Kalaruuat ja äyriäiset loistivat runsaudellaan. Niitä oli paljon ja joitakin tuli myös maisteltua kun paikalla oltiin.
Saksalaisessa Beerhousessa funchalessa oli harvinaista kyllä, erilaisia ruokia joihin oli lisätty kastikkeita ja makuja hieman enemmän.
Muuten ruoka oli aika sielutonta, hyvää kylläkin siinä mielessä ettei siinä ole mitään yllättävää tai makuhermoja rasittavaa. Eli madeiralle en matkaisi pelkän ruuan perässä.
Sen sijaan madeiraan rakastuu ihan kaiken muun vuoksi.




 Täällä ollessamme kokeilimme todella paljon erilaisia juomia. Kahveja oli todella paljon erilaisia versioita jäätelöllä tai terästyksellä.
Monasti saatoimme korvata jälkiruuan herkullisella kahvilla tai coctaililla.
Erikoista täällä oli se, etteivät baarimestarit juurikaan käyttäneet alkoholimittoja. Vapaalla kaadolla mentiin lähes aina.
Täällä ei ole ruokapaikkoja,joissa pystyisi syömään kolmen ruokalajin menyyn. Annoskoot ovat niin valtavat,että niistä riittäisi kahdellekin aivan loistavasti. 

 Teleferico

Tietysti tämäkin kulkemistapa oli kokeiltava.
Ja mikä ettei, ylhäältä nähtynä maisemat näkyvät aina paljon paremmin.
 Täältä pääsi Monteen kelkkamäkeen ja puutarhoille.
Reitti suuntaansa maksoi 8 euroa eli edestakainen matka maksoi siis 16 euroa.
Täältä korkeuksista näki suuria banaaniviljelmiä ja jopa jalkapallokentän, jossa Ronaldo on taitojaan aikoinaan treenaillut :))

 
 Tässä näkyy hyvin korkeus erot.
Vuoristossa kävelyllä kyllä kohottaa hyvin kuntoa.
Meille tosin tuo kuumuus toi hieman haastetta.
Olimme madeiralla viikon elokuun alussa ja lämpötila oli alimmillaan 25 myös yöllä. Päivisin lämpötila huiteli siinä 30 asteen molemmin puolin.
Nunnalaakso

Alas laaksoon oli aikamoinen laskeutuminen. Eli ihan alas asti emme mekään menneet. Maisemat olivat hieman ylempänäkin todella kauniit.
Nuo reitit alas ja vielä sieltä takaisin ylös vaativat todellista hyvää kuntoa.
 Taas kerran harmittaa, että valokuvaan on niin vaikea tavallisen tallaajan taltioida maisemaa ja tunnelmaa.
Istuimme terassilla syömässä ja viereisellä vuorella pilvet olivat hyvin alhaalla. Paikoitellen ajelimme vuoristossa pilvien keskellä ja yläpuolella.

 Nunnalaaksoon pääsee loistavasti erilaisilla busseilla, mutta itse otimme käyttöön vuokra-auton.



 Kastanjapuita oli nunnalaaksossa paljon ja satoakin näytti tulevan ihan mukavasti.
Täältä ostimme mukaan kastanjasta tehtyä likööriä, kuten myös eucalyptyslikööriä.
Täällähän kaikkialla kasvoi kastanjaa, banaania ja eucalyptyspuita.
 Näköalatasanne Capo Girao

Tuntui hurjalta kun jalkojen alta näkyi valtava pudotus alas.
Alapuolella oleva ranta on sama, johon pääsee katamaraaneilla ja Columbuksen Santa Marialla uimaan. 
Tasanne on 580 metriä meren yläpuolella.



 Orkideapuisto


Kasviharrastajalle hauska ja mielenkiintoinen käyntikohde on tietysti ordikeapuisto.
Funchalista reilu kilometri ylöspäin jalkapallostadionin viereen.
Varsinkin orkideaharrastajalle käynti on ajatuksia herättävä. Täältä voi saada myös paljon ideoita ilmakasvien hoitoon ja kasvatukseen. 


 Papukaijakukka

Näitä ihastuttavia kasveja oli ihan kaikkialla.
Suuret ja näyttävät kukat kasvoivat valtavista
liljamaisista lehtipehkoista.



Ilmakasveja laitettu kasvamaan kuin amppeleihin.

Tälläisiä valtavia ilmakasviryppäitä oli paljon.
 Ne roikkuivat pienellä vaijerilla katosta ja keskelle oli rakenneltu kuin kaarnapaloista oleva keskusta, jota suihkuteltiin välillä.
Ja tietenkin kotiin saavuttuani ,olin heti omien ilmakasvieni kimpussa ja miettimässä vastaavaa kasvatusmallia.


 Vasemmalla olevat kasvit ovat myös ilmakasveja.
Näyttivät kaukaa katsottuna ihan kuivumaan nostetuilta kalastusverkoilta.
Puutarhuri puistossa kertoi kasvin myös kukkivan.
Näistä ilmakasveista oli tehty hieno kuja ylöspäin menevälle tasanteelle.
Ja täällähän oli kolme eri kerrosta orkideoille.



Oikealla on suuri orkideankukka. 
Kukan mitat on helpompi hahmottaa suhteuttamalla käden kokoon. 
Ymmärrettävästi kasveilla on todella mukavat olosuhteet
kasvaa ja kukoistaa. Ilmankosteus on kohdillaan, sopivasti aurinkoa ja lämpöä.
Tulipa kuljettua nenä kiinni orkideankukissa, koska osa näistä kukista tuoksui vaniljalle, suklaalle tai muuten vain todella miellyttävälle.

Tähän puistoon kannattaa ehdottomasti tulla jos haluaa hieman rauhoittua ja nauttia rauhasta ja kauneudesta.
Sisäänpääsy oli vain pari euroa per henkilö.
Ihanaa vehreyttä kaikkialla

 Funchalissakin löytyy näin suloisia paikkoja käydä kahvilla.
Kävelimme rantakatua funchalissa ja nousimme jyrkkää rinnettä ylös terassille, josta löytyi tämä kaunis näkymä. Ei autoja eikä ylimääräistä hässäkkää missään.


Luonnon omia uima-altaita

Uimarantoja on paljon madeiralla,joista pääsee suoraan atlanttiin uimaan, mutta nämä luonnon tarjoamat altaat olivat todella mahtavat.
Vesi oli kirkasta ja mukavan lämpöistä, eikä tarvinnut pelätä huuhtoutuvansa atlanttiin.
Eikä ollut pelkoa eikä tietoakaan portugalin sotalaivoista. :))


Ylhäällä oleva uima-allas on Porto Monizissa. Ja vieläpä täysin ilmainen.
Ihan vieressä olevassa hotellissa on myös luonnon muovaama allas, mutta siellä saakin maksaa kaikesta ja ryysis on valtava.

Alemmassa kuvassa on Seixcalin uimaranta, jossa oli lähes musta hiekka ja vesi oli todella lämmintä. Vieressä oli myös luonnon uima-allas, mutta kaikki olivat uimassa täällä, joten niin mekin.



 Vuokra-auto

Meillä oli vuokra-auto kaksi päivää käytössä.
Saimme pienehkön hauskan avo-auton käyttöömme. Kaikkine bensoineen, parkkimaksuineen ja vuokrineen koko lysti tuli maksamaan kahdelta päivältä noin 190 euroa. Meitä oli mukana lystiä maksamassa neljä ihmistä, joten lasku jaettuna neljälle oli inhimillinen.
Näille vuorille ja pienille teille riitti autossa 1 ja 2 vaihde loistavasti. Isommat vaihteet tulivat käyttöön vain tunneleihin, joita täällä oli todella paljon.
Täällä kannattaa olla kokenut kuljettaja ja tuntea autonsa ulottuvuudet. Tiet ovat todellista serpentiiniä ja jyrkkiä kurveineen.




Kelkka-ajelu kurvikkailla ja kapeilla kaduilla

 Mitä hauskin ja hurjin kokemus. Kelkkaan mahtui 2-3 ihmistä ja matkan pituus oli 2 kilometriä. Laskimme ajoteitä alaspäin ja ohjastamassa takana oli aina kaksi miestä. Välillä mentiin melkein sivuluisussa mutta hauskaa oli. Tällä tyylillä siellä on matkattu rinteitä alas satoja vuosia.

Kasvitieteellinen puutarha Jardim Botanico

Madeiralla on kaksi hienoa puutarhaa, mutta matkasimme botanicoon. Syy siihen oli se,että toisessa on ollut tulipalo ja siellä ei kuulemma ole niin paljon nähtävää vielä puutarhan toipuessa tapahtuneesta. Tälläisiä taloja on paljon santanan kaupinginosassa, mutta törmäsimme näihin myös puutarhassa hieman pienimuotoisemmin. 
Söpöjä, pieniä olkikattoisia taloja.
 Puutarhassa oli omia osastoja erilaisille kasveille. Yksi mielenkiintoisista oli osa, jossa kasvoi toinen toistaan komeampia kaktuksia. Osa kaktuksista oli aivan suuran puun kokoisia.
Hieman harmitti,ettei kerennyt näkemään näiden suurten kaktusten kukintaa parhaimmillaan.
Täällä oli myös todella paljon sisiliskoja kaikkialla,mihin vain kävelikään.


 Kaunista puutarhaa pääsi kulkemaan erilaisia reittejä eteenpäin. Siellä oli myös paljon samanlaisia kasveja kuin meillä suomessa kasvatetaan.
 Tässä puutarhassa on paljon nähtävää. Aikaa kannattaa varata ainakin pari tuntia,jotta saa rauhassa kiertää ja käydä nauttimassa kahvilassa sangriaa tai kahvia leivoksineen.

                                           Matkahohde oli kaunis, ihmiset ystävällisiä ja joskus vielä palaillaan uuden matkan tiimoilta asiaan. Saari on kiertämisen arvoinen ja siihen tarkoitukseen myös sopivan kokoinen. Loistava paikka kaikinpuolin.


Tomaattiset juustokierteet.