sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Syysomppusia. Hyviä glögin kumppaneita.


Paljon jäi puihin omppuja hillon tekemisen jälkeen. Hetki meni ennen kuin tajusimme valmistaa niistä
jotakin hyvää ja säilyvää muihin kauden tarkoituksiin.
Koska kaapista löytyi kasviskuivuri, kokeilimme valmistaa tulevaa joulua ajatellen kanelisia omenalohkoja.
Helppo valmistaa ja ainoa asia mihin kului aikaa, oli omenaviipaleiden kuivatus.
Meidän omenapuussa on kasvanut todella kirpeitä omenoita, joten ne sopivat tarkoitukseen loistavasti.
 

Tarvittiin siis vain kuivuri, kanelia ja sokeria. Ja tietysti ne hapahkot omput.

Viipaloitiin omenat noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Pyöriteltiin kaneli-sokeriseoksessa ja levitettiin kuivurin ritilöille. Muutama tunti kuivatusta ja herkku oli valmis.

Kaneli ja sokeri antoivat todella hyvän maun kirpeisiin omenoihin ja näin saimme jatkoa omena sadolle.

Omenalohkot menevät  lähes makeisista. Olemme herkutelleet näillä karkin sijaan. Ja keksimme että makujen puolestahan ne sopivat myös tulevan glögikauden juomiin ja kakkujen koristeiksi.

 Olimme varmoja että omenat tummuvat ilman sitruunamehua, mutta se pelko oli turha. Omput pysyivät nätin vaaleina koko valmistuksen ajan.


keskiviikko 8. lokakuuta 2025

Gratinoitu sipulikeitto

Helppo ja herkullinen keitto.
Sipulisato oli tänä kesänä suosiollinen ja saatiin paljon sipuleita kerrankin kunnolla, joten tehtiin viikonlopuksi kuorrutettu sipulikeitto.
Eli lyhykäisyydessään valmistettiin maukas keitto, lisättiin keiton pinnalle krutonkeja ja kerros hyvää mozzarellaa ja kuorrutettiin kauniin ruskeaksi uunissa.
Tämä ohje on tehty kahdelle ruokailijalle.


Kuorrutettu sipulikeitto

n.30 g voita
2-3 valkosipulinkynttä viipaloituna
400 g sipulia suikaloituna
1 tl sokeria
2,5 dl roseeviiniä tai valkoviiniä
2,5 dl lihalientä
mausteeksi: ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
2 tl tinjamia

Kuorrutukseen:

2 dl valmiita krutonkeja tai pari ohutta patonki viipaletta per keitto
1-1,5 dl juustoraastetta
persiljasilppua koristeluun

Sulata voi kattilassa:
Lisää suikaloitu sipuli ja valkosipuli viipaleet:
Sirottele joukkoon sokeri, suola ja mustapippuri:
Kuullota seosta miedolla lämmöllä kunnes sipulit näyttävät kauniin ruskeilta ja läpikuultavilta.
Kaada sipuliseokseen viini, lihaliemi ja tinjami.
Anna keiton hautua hiljalleen kannen alla ja makujen tiivistyä. ( 10-15 min )
Jaa keitto kahteen keittokulhoon. Lisää krutongit keiton pinnalle ja sirottele juustoraaste krutonkien päälle.
Kuorruta 200-asteessa niin kauan että juusto saa kauniin pinnan.
Halutessasi voit koristella pinnan persiljasilpulla.
Tarjoa kuumana.



 

tiistai 23. syyskuuta 2025

Marenki-omenakakku

Tämä kakkunen on helppo valmistaa ja todella mehevä myös sisällöltään.
Makumaailma muistuttaa omenastruudelia, mutta tässä versiossa ei kuitenkaan ole rusinoita. Toki halutessasi voit niitä siihen lisätä. -Silloin saatkin omenastruudelikakun.


MUROTAIKINA:

100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kananmuna joukkoon.
Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe vaahtoon ja sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina (halkaisijaltaan noin 23 cm) vuokaan tasaiseksi kerrokseksi ihan reunojaan myöten.


OMENATÄYTE:

5 granny smith tai golden omenaa
1 dl rouhittuja manteleita
1½ dl sokeria
2 tl kanelia
2 rkl perunajauhoja
1 rs mascarponea

Kuutioi omenat pieniksi paloiksi.
Lisää kaikki muut ainekset joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Levitä omenaseos muropohjan päälle ja tasoita pinta.
Paista kakkua uunin keskitasolla 200-asteessa  35-40 minuuttia. 
Levitä marenkikerros kakun pintaan ja koristele pinta vaikkapa lusikalla niin, ettei siihen jää korkeita huippuja, jotka saattavat palaa herkästi.

MARENKIKERROS:

4 valkuaista
1 dl sokeria
( ripaus etikkaa tai sitruunaa -tekee vahvemman vaahdon)

Erottele valkuaiset puhtaaseen kulhoon.
Vatkaa valkuaisten joukkoon sokeri pienissä erissä.
Marenki on valmis kun pintaan jää pehmeitä huippuja.
Kun olet levittänyt marengin kakun päälle, paista sitä vielä uunin keskitasolla 200-asteessa noin 8-10 minuuttia tai kunnes pinta on kauniisti värittynyt.



lauantai 22. maaliskuuta 2025

Mehevä omenatorttu. Pohjana muropohja, täytteenä sitruunalla ja vaniljalla maustettu tuorejuusto ja päällä kanelilla maustettuja omenakuutioita.

Muropohja:

100 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 muna

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja sekoita.
2. Yhdistä jauhot keskenään ja lisää sekoittaen vaahdon joukkoon.
3. Levitä taikina jauhotetuilla käsillä piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Koska täytettä tulee reilusti, reunojen korkeus kannattaa nostaa mahdollisimman ylös. Myöhemmin siitä on helpompi leikata ylimääräinen reuna pois.
Tähän torttuun käytetty vuoka oli halkaisijaltaan 20 cm.

Sitruunainen vaniljatuorejuustotäyte:

200 g vaniljatuorejuustoa (viola)
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 sitruunan raastettukuori

1. Sekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi seokseksi.
2.  Kaada täyte taikinapohjan päälle.
Laita piiras uunin keskitasolle 180 asteeseen noin 35 minuutiksi, jotta täyte hyytyy.

Omena-kaneliseos

2 granny smith omenaa tai goldenia
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

1. Kuutioi omenat kuorineen.
Sekoita omenekuutioiden joukkoon kaneli ja sokeri.
Levitä omenakuutiot varovasti hieman hyytyneen piiraan pinnalle ja paista uunissa vielä noin 10-15 minuuttia.
2. Valmista kakkukiille ohjeen mukaan ja levitä se lopuksi hieman jäähtyneen piitaan pinnalle.


Kakkukiille:  1 dl vettä ja ½ dl hyytelösokeria

Kiehauta vesi. Lisää hyytelösokeri ja kuumenna uudelleen. Levitä hieman  jäähtyneenä omenakuutioiden pinnalle.


 Tämä omenatorttu on ihanan mehevä ja raikas. Ja jos sitä nyt sattuu jäämään seuraavalle päivälle yhtään, niin silloin se on maultaan ja koostumukseltaan ihan parasta.



torstai 9. tammikuuta 2025

Banaanilla ja tuorejuustolla tuunattu mokkapala.

Mokkapalat on aina ihana makea herkku tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nyt tuli kokeiltua pientä muuntelua täytteeseen sekä kuorrutteeseen. Banaania lisäämällä pohjaan tuli lisää kosteutta ja mehevyyttä. Naturellia tuorejuustoa kuorrutteeseen lisäämällä tuli kuohkea ja pehmeä kuorrute, joka mukavasti taittoi makeaa pintaa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu jos kaipaa pientä vaihtelua reseptiin.

Pohja

200 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
4 kananmunaa
1 banaani soseutettuna
5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
2,5 tl leivinjauhetta
2,5 tl vaniljajauhetta
2 dl maitoa

Lämmitä uuni 200 asteeseen.
Vispaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
Lisää vaahtoon sulatettu voi ja soseutettu banaani kokoajan sekoittaen hellästi.
Yhdistä lopuksi huoneenlämpöinen maito ja keskenään sekoitetut kuivat-aineet.
 Levitä taikina tasaisesti leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 15     minuuttia. Vuoaksi sopii hyvin kokonsa puolesta lasagnevuoka tai jos haluaa ohuemmanpohjan, niin sitten uunin paistopelti.
Jäähdytä pohja ennen kuorrutteen levitystä, ettei kuorrute ala sulamaan.

Kuorrute

75 g voita
3/4 dl vahvaa kahvia
4 dl tomusokeria
1/2 dl kaakaota
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta philadelfia tuorejuustoa 

Mittaa kulhoon tomusokeri, kaakao ja vaniljasokeri.
Sekoita jauheisiin sulatettu voi ja vahva kahvi. Sekoita hyvin.
Vispaa joukkoon lopuksi tuorejuusto ja vispaa tasaiseksi.
Levitä kuorrute pohjan pintaan ja koristele haluamallasi tavalla.


tiistai 15. lokakuuta 2024

Munattomat ja vehnättömät lihapullat.

Tämä herkullinen resepti löytyi vuosikymmeniä vanhasta keittokirjasta, jossa tätä lihapullaseosta käytettiin ravioleiden täytteenä. Tulikin hyvät ja herkuliset raviolit. 
Lihapullaseosta jäikin hieman yli ja paistoimme ylimääräisestä seoksesta lihapullia.
Ne olivat herkullisia! ! ! ! !
Mikä tietty oli myös todella hyvä asia, ne eivät sisällä vehnää eikä kananmunia. 
Lihapullissa on nesteenä käytetty marsalaa, joka antaa hyvät makuvivahteet pulliin yhdistettynä inkivääriin.


Italialaiset lihapullat

 Resepti

400 g vähärasvaista jauhelihaa
1-2 sipulia
2 rkl soijaa
2 rkl sherryä tai marsalaa
21 rkl maissitärkkelystä
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl seesaminöljyä
1 tl sokeria


Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi.
Mittaa kulhoon kaikki mausteet ja nesteet. Myös pilkottu sipuli.
Anna makujen tasaantua hetki ennen jauhelihan sekoittamista joukkoon. - noin ½ tuntia on hyvä aika.
Lisää jauheliha ja sekoita seos tasaiseksi.
Pyörittele pulliksi tai pihveiksi:
Paista voissa tai margariinissa kypsiksi.


'









perjantai 4. lokakuuta 2024

Valkosipuli-jalapenopikkelssi

Valkosipuli-jalapenopikkelssi

Tässä herkkupikkelssi erilaisten ruokien lisäkkeeksi ja maustajaksi.
Hieman tulisuutta, vahvuutta ja makeutta samassa paketissa. Tulisuutta voi vahvistaa lisäämällä joukkoon vaikkapa habaneroja tai  olla vaan poistamatta siemeniä jalapenoista.



Resepti noin ½ litran astiaan

250 g valkosipuleita
200 g jalapenoja
2-3 kpl punaisia chilejä (medium)

Liemeen:  ½  dl etikkaa
1 dl hillosokeria
2 dl vettä

 Kuori valkosipulit ja rouhi tai kuutioi ne pieneksi.
Kuorimista helpottaa, kun laittaa sipulit hetkeksi lämpimään veteen.
Halkaise jalapenot ja poista ylimääräiset siemenet. ( Jos tahdot tulisempaa pikkelssiä, älä poista siemeniä)  Kuutioi jalapenot samankokoisiksi paloiksi kuin valkosipulit. Tee samoin punaisille chileille.

Valmista liemi: Mittaa kattilaan liemen ainekset ja kiehauta neste. Lisää paloitellut vihannekset kuumaan liemeen ja anna hautua hetki. ( noin 5 minuuttia )
Purkita pikkelssi puhtaisiin astioihin ja jäähdytä.