Kokeillaan uusia ruokia, naatiskellaan ja retroillaan. Tehdään herkkuja yksin ja isollakin porukalla, pääasia että on mukavaa ja maistuvaa yhdessäoloa.
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
Lucianpullat,
sunnuntai 6. joulukuuta 2020
Brandy-kahvisinappi.
sunnuntai 15. marraskuuta 2020
Halloweenit.
Eräänä harmaana ja synkkänä päivänä väsynyttä
sunnuntai 8. marraskuuta 2020
Hyvää Isänpäivää.
Nautitaan hyvästä seurasta,herkullisista ruuista ja mitä kauniimmasta auringosta.
torstai 8. lokakuuta 2020
Pinaattinen nakkiperunasoselaatikko. Klassikko sai lisäväriä ja makua pinaatista.
1. Kuori ja paloittele perunat. Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Soseuta kypsät perunat.
2. Mittaa kattilaan maito,voi ja hienonnettu pinaatti ja kiehauta seos. Vatkaa maitoseos perunasoseen muusin tavoin ja valmista täyte.
3.Kuullota paistinpannulla voi-öljyseoksessa paloitellut nakit ja kuutioidut sipulit.Mausta valkosipulilla,suolalla,valkopippurilla ja tomaattiketsupilla. Tarkista maku.
4. Annostele uunivuokaan ensin puolet perunasoseesta ja tasoita pinta. Levitä keskelle nakkiseos ja pinnalle loput perunasoseesta. Kuvioi pinta lusikalla tai haarukalla halutessasi.
5. Paista laatikkoa uunin keskitasolla 175-asteessa noin tunti.
maanantai 28. syyskuuta 2020
Ruokaisa kinkkupiirakka.Herkkua koko pellillisen verran.
lauantai 26. syyskuuta 2020
Possupata.
Resepti:
sunnuntai 23. elokuuta 2020
Puutarhaa pikkuhiljaa pakettiin ja parhaat tuotokset nätisti purkkiin. Paprikoista,tomaateista ja chileistä sovellettiin makuhermoja kutkuttavaa paholaisenhilloa.
keskiviikko 12. elokuuta 2020
Kotitekoiset herkkukurkut.
sunnuntai 9. elokuuta 2020
Makeat punaherukkamuffinssit.
sunnuntai 2. elokuuta 2020
Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Mutta nyt on kyllä omat maat täysin mustikassa ja kaapit täynnä erilaisia tuotoksia herkuiksi.
torstai 23. heinäkuuta 2020
Thai-soijapapukastike. Nopea ja helppo vegaaninen kasvishöystö.
lauantai 27. kesäkuuta 2020
Helpot ja nopeat kesäiset marjaviinerit.
perjantai 19. kesäkuuta 2020
Kotitekoinen smetana. Valmistus onnistuu jopa mökkeillessä.
Kotitekoinen smetana |
sunnuntai 14. kesäkuuta 2020
Helppo sesongin kirsikkapiiras.
lauantai 6. kesäkuuta 2020
Herkullinen Tomaatti-oreganobroileripaistos
sunnuntai 31. toukokuuta 2020
Vaniljainen marenki-raparperipiiras.
Vaniljainen marenki-raparperipiirakka
torstai 21. toukokuuta 2020
Vihdoinkin pientä piristystä ilmassa. Pientä viidakon alkua kasvihuoneessa ja herkkuja pihapiirissä.
Ja nää herkut tarvitseekin kaverikseen vaan voita,sipulia ja mausteita.
Karanteeniaika kotona antoi aikaa ja ajatuksia.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2020
Helpot jalopeno-tuorejuustolihapullat.
Ohje:
700 g jauhelihaa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
200 g tuorejuustoa
2 dl korppujauhoja
2 sipulia
1 dl jalopenokuutioita
2 tl suolaa
1½ tl rouhittua mustapippuria
öljyä ja voita paistamiseen
1. Sekoita kulhoon kerma ja korppujauho. Anna turvota hetki ja lisää kananmunat ja tuorejuusto. Sekoita hyvin.
2. Kuullota sipulikuutiot.
Sekoita jauheliha ja sipulit korppujauhoseokseen. Mausta suolalla ja
mustapippurilla. Vaivaa seos tasaiseksi.
3. Paista pullat öljyn ja voin seoksessa kypsiksi.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2020
Marjainen matcha-tuorejuustokakku lasissa.
Tässä jälkkärissä on aasialaista makuvivahdetta matchasta,erilaisia marjoja,tuorejuustovaahtoa ja keksin muruja.
Ohjeesta saadaan 4 annosta.
lauantai 11. huhtikuuta 2020
Pashakääretorttu.
Herkku on nopea valmistaa ja aikaa kuluu puolisen tuntia.
Pashatorttu säilyy jääkaapissa herkullisena 2-3 päivää ellei tule heti syödyksi. :))
Ohjeesta saadaan yksi uunipellillinen.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2020
Ensimmäiset teranssikahvit kotosalla ja suklaamuffinssien kera.
Tästä ohjeesta saadaan 10-12 muffinssia.
Suklaamuffinssit
2 kananmunaa
1.5 dl muscovadosokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g tummaa suklaata rouhittuna
1 dl maitoa
100 g voita
- Vatkaa munat ja muscovado vaahdoksi.
- Yhdistä kaikki jauheet keskenään, myös suklaa rouhe ja sekoita vaahtoon.
- Lisää maito ja sulatettu voi.
- Sekoita tasaiseksi ja jaa muotteihin.
- Paista 200-asteessa noin 15-20 minuuttia ja jäähdytä.
- Sulata voi kattilassa.
- Lisää joukkoon kondenssimaito,kaakao,kerma ja maapähkinävoi. Kuumenna kokoajan sekoittaen miedolla lämmöllä ja jäähdytä seos.
- Vispaa jäähtynyt kuorrute vaaleaksi vaahdoksi ja kuorruta muffinssit. Koristele nompparelleilla tai vaikka tuoreilla marjoilla.
tiistai 17. maaliskuuta 2020
Banaani-maapähkinävoikakku.
Banaanin ja pähkinän ystävän unelma kakku. Siis tää herkku vie kielen mennessään.
Kakku on ihanan mehevä ja pehmeä.
Vuokana käytin 20 cm leveää ja 40 cm pitkää suorakaiteen mallista vuokaa.
1. Vaahdota munat ja fariinisokeri.
Soseuta banaanit ja sekoita mantelirouheen kera sokerivaahtoon.
2. Yhdistä kaikki jauheet keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon hellästi sekoittaen.
3. Sulata voi ja sekoita taikinaan.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja tasoita pinta.
Paista kakkua 175-asteessa uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia.
Jäähdytä kakku ja tee kuorrute valmiiksi.
4. Yhdistä kondenssimaito ja maapähkinävoi keskenään.
Sulata voi ja lisää se jäähtyneenä kondenssimaitoseokseen.
Jäähdytä ja levitä banaanikakun pinnalle. Koristele pinta halutessasi.
Säilytä valmis kakku kylmässä. Ja kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.
lauantai 14. maaliskuuta 2020
Pientä yllätystä kaupoissa vastassa.
Kaapeista löytyy monesti todella paljon elintarvikkeita, joista voisi pienellä omalla "kokkisodalla" saada paljon uusia ja erilaisia ruokia pientä mielikuvitusta käyttäen. Omien ruokakaappien hyödyntäminen erilaisiin omiin tuotoksiin karsisi myös ruokahävikkiä.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2020
Naistenpäiväksi loihdimme loistavan Matcha-omenadrinkin.
Matcha hurmasi kyllä maulla,tuoksulla ja värillä. Varsinkin,kun kukaan ei osannut arvata drinkin ainesosia.
Haudutin matchan lehdet nesteeseen ja jäähdytin. Lopuksi oli vain juomasekoituksen kokoaminen. Ihana tuoksu kyllä valtasi nopeasti keittiön.
Ohje on alapuolella. Kannattaa kokeilla.
1 l vettä
2 dl sokeria
noin 1 tl matchateetä
Kiehauta vesi ja sokeri. Ota kattila liedeltä ja siirrä matchatee suodattimessa hautumaan vain hetkeksi nesteeseen. Anna teen hautua vain sen aikaa, että veteen tulee kaunis vaalean vihreä väri,koska liian vihreästä teestä tuleva maku on todella voimakas ja vallitseva.
Jäähdytä tee.
2 cl kirkasta esim. leijonaa tai koskenkorvaa
4 cl sour apple
2 oksaa minttua
2 dl matchateetä
jäitä
lasin sokerireunukseen sitruunaa ja sokeria
Tee ensimmäiseksi lasiin sokerireunus hieromalla sitruunaa lasinreunaan. Kasta lasi seuraavaksi sokeriin ja karista ylimääräiset sokerit hellästi pois.
Mittaa lasiin omenalikööri ja kirkas.
Lisää minttu ja jääkuutiot.
Lopuksi matchatee ja herkku on valmis nautiskelijoiden maisteltavaksi.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2020
Kolmikerroksinen smootie ja päivä lähtee käyntiin raikkaasti.
Makuina on kiivi,mango ja karpalo.
Makeuden ja täyteläisyyden tuojana on banaani ja heraproteiini. Tarvittaessa käytämme makeuttajaksi hunajaa.
3 kiiviä 1 kypsä mango
puolikas banaani puolikas banaani
1 tl chiansiemeniä 1 dl appelsiinimehua
Karpalokerros:
1 dl karpaloita
1 dl heraproteiinia
1 banaani
1 rkl hunajaa
Kaada paksuin sose alimmaksi laseihin ja muut kerroksittain pinnalle.
Jäähdytä tai nauti heti sellaisenaan.
sunnuntai 16. helmikuuta 2020
Marsipaanisarvia sunnuntaiksi.
Leivontaterapiaa vapaapäiville.
Suurena mantelien ja pähkinöiden rakastajana nämä sarvet uppoaa hyvin.
Pullista tulee meheviä ja herkullisia marsipaanin ansiosta. Ja laskiaisena sarvet saa täyttää kermavaahdolla ja hillolla
Taikina:
75 g voita tai margariinia
2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna
ripaus suolaa
½ dl sokeria
noin 6 dl vehnäjauhoja
Täytteeseen:
200 g marsipaania ( värillistä tai tavallista)
30 g voita
1 rkl sitruunan tai appelsiininkuorta
Pinnalle:
Kananmuna voiteluun ja ½ dl mantelilastuja koristeeksi
1. Sulata rasva kattilassa ja lisää maito. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
Jos käytät kuivahiivaa, lisää hiiva jauhoihin.
2. Sekoita maitoon muna,sokeri ja suola.
3. Vaivaa nesteeseen jauhot. Tee taikinasta kimmoisaa ja pehmeää.
Anna kohota vedottomassa paikassa liinan alla kaksinkertaiseksi.
4. Jaa taikina ja marsipaani kahteen yhtä isoon osaan.
Pyöritä marsipaani ja taikina palloksi ja aseta päällekkäin. Kauli siis molemmat taikinat
kerralla noin puolen sentin paksuiseksi kiekoksi. Jaa kiekko kahdeksaan osaan
taikinapyörällä ja rullaa sarviksi leveämmästä reunasta kohti keskustaa.
5. Kohota sarvet liinan alla kaksinkertaisiksi ja voitele munalla.
Ripottele pinnalle mantelilastuja ja paista 225-asteessa noin 10-12 minuuttia.
sunnuntai 9. helmikuuta 2020
Reippaana tein aamuksi jääkaappiin valmiin smootien.Makuina on veriappelsiini ja kuningatar.
Smootie on tehty suoraan kulhoon, koska koostumus on hieman paksumpi ja se on huomattavasti miellyttävämpi nauttia lusikoituna.
Eikä se pieni panostus koskaan ole silmällekkään pahasta, varsinkin aamuvarhaiselle.
Annoksessa on kaksi erilaista smootieta.
Ensimmäisessä on veriappelsiinia,heraproteiinijauhetta ja chiansiemeniä.
Toisena makuparina on kuningatarmarjaseosta ja banaania.
Nämä herkut ovat olleet suurena apuna aamiaisella silloin, kun puuro ei ole maittanut.
Resepti: 1 annos
Ensimmäinen smootie:
1 rkl chiansiemeniä
1 iso veriappelsiini tai kaksi pientä
½ dl heraproteiinia
Toinen smootie:
250 g kuningatarmarjoja kohmeisena (mustikka,vadelma ja mansikka)
1 banaani
1. Yhdistä tehosekoittimeen veriappelsiini,heraproteiini ja chiansiemenet.
Soseuta tasaiseksi ja siirrä jääkaappiin reiluksi puoleksi tunniksi.
2. Soseuta toisen smootien ainekset ja kokoa annos maljaan tai korkeaan lasiin.
Lisää annoksen pinnalle marjoja ja maustamatonta jogurttia ja nauti kylmänä.
-
Meillä on jo totuttu tekemään murekkeet ilman jauhoja ja niistä on aina tullut todella hyviä. Uunissa valmistettuna ne pysyvät aina erinoma...
-
Todella nopea ja herkullinen jalopenon ystävän herkku. Muutamalla raaka-aineella voi myös saada ihmeitä aikaan ja suurta herkkua ruokap...
-
Tarvikkeet : puolukoita 4 kg mustikoita 2 litraa rusinoita 750 g omenoita 2 kpl (sattui löytymään k...