tiistai 6. tammikuuta 2015

Kasviksia ja lihaa ylimääräisiä hiilareita karsien.

Loppiaisen kunniaksi tein koko porukalle sisäfilepihvit ja ajatellen meidän aikuisten vyötärön pienennystä.Eli jätettiin turhat hiilarit pois ja suotiin pihvien päälle kuitenkin persiljavoinapit.Ihan tiukkaa linjaa ei voi ottaa muuten tulee muodonmuutoksesta sellaista että ei ikinä enää.
Nyt ollaan syöty kasviksia todella paljon ja kunnollinen pihvi tulee tarpeeseen toisinaan.Yritys olisi opetella toisenlaisia ruokailutottumuksia ja omaksua niitä pikku hiljaa,muodostaa uusia tottumuksia.
Karpparin pihvi
Rasvoina käytettiin oliiviöljyä ja mausteina yrttejä ja mustapippuria.
Kaikki kasvikset pariloitiin nopeasti jättäen  pureskeltaviksi rakenteeltaan.Ainoastaan punakaali-kaaliseos kuullotettiin oliiviöljyssä ja maustettiin tinjamilla,suolalla ja mustapippurilla.
Vihanneksia on paljon ja sisäfileen paino on noin 150g/ ruokailija.                                                         
Pariloitua tomaattia ja ananasta. 

Pariloitiin ananasta,paprikaa ja tomaattia.
Tomaatti maustettiin suolalla,mustapippurilla ja tinjamilla.

Pihvin pinnalle tein persiljavoin:
40g voita
4 rkl silputtua persiljaa
suolaa ja mustapippuria


Pihvilihat otettiin ajoissa huoneenlämpöön ennen paistamista.Tulos on aina parempi kun liha ei ole jääkaappikylmää.Paistettiin kuumalla pannulla tilkassa oliiviöljyä ja maustettiin paiston jälkeen suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Pariloitua sipulia
Haudutettua kaalia
Kaalisekoituksessa käytettiin punaista ja tavallista keräkaalia.
Nopea kuullotus oliiviöljyssä,maustaminen ja uuniissa loppu kypsytys.Jätettiin kaalikin al denteksi.
Sipuli pariloitiin ja maustettiin.
                                                                                             
Mutta 4:lle ruokailijalle varattiin yhteensä:
1 paprika
½ ananas
1/4 kaalia
2 sipulia
4 tomaattia
600g sisäfilettä tai sisäpaistia
40g voita ja persiljaa
suolaa,mustapippuria,tinjamia ja oliiviöljyä.

Ei kommentteja: