sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tuloksia alkaa näkyä ja itseä täytyy tsempata kokeilemalla vaatekaapin sisältöä.

Nyt on takana kolme viikkoa pientä painon hallintaa ja ruokien kanssa puljausta.Massaa on häipynyt vartalolta 4 kiloa ja jotkut vaatteet sopivatkin päälle jo eritavalla.
10 kiloa on tavoite ja ehkä ennen kesää jo ollaan maltillisesti tavoitteessa.
Ensimmäisellä viikolla häipyi 3 kg ja viimeisimmillä kahdella viikolla häipyi ½ kiloa per viikko.

Olen tyytyväinen.
Aamuisin on saanut syödä hyvän ruispuuron joka pitää nälkää ja ensimmäisten viikkojen jälkeen ei leivän puutekaan tee tiukkaa.




 Paljon vettä.
Pieniä annoksia ja usein.
Proteiinia.
Ja välillä myös hiilareita.
Enkä liikuntaakaan ole unohtanut.
              

4 viikko kulunut:

Saldona minulta 4 kiloa pois ja siipalta 8 kiloa.
Ja pienentämällä annoskokoa ja pullat ja vaaleat leivät jätetty pois.
Ja runsaasti vettä on kulunut.
Sen olen huomannut että kyllä mielialat vaihtelavat rajusti välillä.
Nälän tunne ei saisi koskaan päästä valloilleen.Kaapissa olisi aina oltava jotakin sopivaa ja nopeaa syötävää.

Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.