maanantai 2. maaliskuuta 2015

Lähes täydellisen tuulihatun jäljillä. . . . löytyi hyvä resepti.

Ihania,ilmavan keveitä tuulihattuja.Resepti oli ihan helppo ja onnistui oikein hyvin.Parasta oli ettei reseptiikassa ollut sokeria eli nämä versiot käy hyvin makeisiin ja suolaisiin täytteisiin.


Täytettyjä tuulihattuja.


Resepti n.20 tuulihatulle koosta riippuen:

  • 2 dl vettä
  • 75 g voita
  • 100 g vehnäjauhoja
  • 3 isoa kananmunaa
-Kiehauta vesi ja voi pienessä paksupohjaisessa kattilassa.
-Säädä liesi miedolle lämmölle ja sekoita joukkoon vehnäjauhot.
-Sekoita taikinaa kokoajan kunnes taikina irtoaa hyvin reunoilta ja muodostuu palloksi vispilän ympärille.
-Ota taikina liedeltä ja jäähdytä hyvin.Kun maltat jäähdyttää taikinan hyvin ennen munien lisäystä,tuulihatut kohoavat todella hyvin ja saat aikaiseksi rapeat mutta ontot tuulihatut.
-Sekoita kananmunat jäähtyneeseen taikinaan yksitellen, hyvin sekoittaen jokaisen munan lisäyksen yhteydessä.
-Pursota tai lusikoi leivinpaperille pieniä kekoja tai tankoja.
Jätä tuulihattujen väliin tilaa koska nämä tuppaavat kohoamaan ja leviämään aika paljon.

Paista 200-asteessa noin 20-25 minuuttia avaamatta uunia kertaakaan.Tuulihatut ovat kypsiä kun ne ovat keveitä,rapeita ja kauniin kullan ruskeita.
Jos uunia avataan kesken paiston,tuulihatut eivät kohoa enää vaan lässähtävät.
Jäähdytä ja täytä makealla tai suolaisella täytteellä.





Tuulihattuja

Kun tuulihatuista tuli täysin onttoja,niihin sai mahtumaan paljon enemmän täytettä.

Ei kommentteja: