maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kotijuustoa.Hand made.

Juustonjuoksutinta ja punaista maitoa,hieman aikaa ja tuloksena kotijuustoa.
Tähän ohjeeseen käytettiin 4 litraa maitoa ja saatiin aikaiseksi yksi juusto.
Tämän juuston tein muottiin johon tuli pieni kolo keskelle,sain laitettua siihen salaattia.


Resepti:

  • 4 litraa punaista kädenlämpöistä maitoa
  • ½ rkl juustonjuoksutinta
  • 1 tl suolaa

  1. Mittaa suureen kattilaan maito.
  2. Lisää juustonjuoksutin kädenlämpöiseen maitoon ja anna seoksen olla huoneenlämmössä niin kauan,että maito näyttää "hyytelöityneen" eli vähintään ½ tuntia.
  3. Leikkaa veitsellä ristiin rastiin viiltoja hyytelöityneeseen maitoon ja siirrä kattila hellalle.Lisää suola joukkoon.
  4. Kiehauta seos kertaalleen ja anna juustomassan kiehua hiljalleen ainakin ½-1 tuntia.
  5. Juustomassa alkaa muodostumaan ja hera erottuu joukosta.
  6. Ota valmis juustomassa pois liemestä.
  7. Itse nostin valmiin juustomassan reikäkauhalla keittiöpyyhkeeseen,puristelin ylimääräisen nesteen pois ja siirsin muottiin painon alle muutamaksi tunniksi.
  8. Juusto tiivistyy ja pysyy koossa paremmin.


Kotijuusto

Kädenlämpöiseen maitoon lisätään juustonjuoksutin.Annetaan seistä ainakin puolisen tuntia lämpimässä.

Kotijuusto

Hyytyneeseen maitoon tehdään viiltoja pintaan ristiin rastiin ja siirretään hellalle kiehumaan.

Kotijuusto.

Juustomassa on erottunut ja valmista siivilöitäväksi.


Kotijuusto

Puristelin keittiöpyyhkeellä juustosta ylimääräiset nesteet pois ja siirsin sitten muottiin joka antaa juustolle lopullisen muodon.Tein itse paksun ja leveän kiekon koska halusin käyttää juuston vielä uunissa.Muutenhan muottina voisi käyttää vaikka tyhjäksi jäänyttä margariinirasiaa.


Kotijuusto.

Otin kuumassa uunissa juustolle vielä pienen värin pintaan.250-astetta ja grillivastuksella nopea väri pintaan.Jätä juusto paksummaksi jos haluat tehdä siihen värin uunissa,näin se ei pääse kuivumaan.

Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.