tiistai 30. syyskuuta 2014

Appelsiinikakku

 Tämä on lähes kermaton kakku.Täytteessä oli vain loraus kermaa vaniljatuorejuuston kanssa.Eli tästä saa laktoosittoman kakun hyvin helposti ja hyvän sellaisen myös säilyvyydeltään.
 Ja kakun voi ja kannattaakin tehdä vaikka jo edellisenä päivänä.

Appelsiinitäytekakku

Kakkupohja 10:lle hengelle:

  • 1 1/4 dl hienoa sokeria
  • 4 keltuaista
  • 1 appelsiinin raastettu kuori
  • reilu ½dl appelsiinimehua
  • ripaus suolaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 4 valkuaista ja ripaus suolaa vaahdotukseen
  • 1 rkl sokeria
  1. Vaahdota keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
  2. Lisää joukkoon ripaus suolaa,appelsiininmehu ja kuori.Vaahdota ainekset sekaisin.
  3. Lisää joukkoon jauhot siivilän läpi.
  4. Vispaa valkuaiset ja ripaus suolaa pehmeäksi vaahdoksi  ja sekoita joukkoon sokeri ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
  5. Lisää taikinaan valkuaisvaahtoa alkuun osa,sekoita varovaisesti ja lisää loput valkuaiset ja sekoita hellästi nostellen joukkoon.Tässä kakussa ei ole kohotusaineita joten on tärkeää ettei valkuaisia vatkata kovilla nopeuksilla joukkoon ettei kuohkeus laske.
  6. Paista kakkupohja voidellussa ja korppujauhotetussa irtopohjaisessa muotissa.
  7. Uunin lämpö 175-astetta ja noin 45-minuuttia.Tarkista kypsyys tarvittaessa puutikulla.Kun taikinaa ei enää tartu tikkuun,on kakku valmis.
  8. Jäähdytä ritilällä.

Appelsiinivoikuorrute ja täyte:
  • 2 dl sokeria
  • 4 keltuaista
  • 1 appelsiinin raastettu kuori
  • reilu ½ dl appelsiinimehua
  • 1 rkl appelsiinilikööriä tai cointreauta
  • 100 g suolatonta voita viimeistelyyn,jäähtyneeseen kuorrutteeseen
  1. Mittaa pieneen paksupohjaiseen kattilaan kaikki muut ainekset paitsi viimeistelyyn tarkoitettu voi.
  2. Kypsennä seos hellalla hunajaisen sakeaksi siirapiksi tai kunnes sokerilämpömittari näyttää 71-74 astetta.
  3. Jäähdytä kuuma seos kylmässä vesihauteessa sekoitellen viileäksi.
  4. Vatkaa viimeistelyyn tarkoitettu voi vaahdoksi ja lisää siihen kylmä  appelsiinikastike.Sekoita tasaiseksi.
Täyte:

1 prk vaniljatuorejuustoa
1 dl kuohukermaa (ei tarvitse vatkata vaahdoksi)
2 rkl appelsiinikastiketta

-Sekoitetaan kaikki ainekset keskenään ja levitetään kakkulevyjen väliin.Kakkua ei kostuteta erikseen.

Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kotitekoinen nougatjäätelö

Nougat jäätelö



Nougat:

  • 2 dl hienoa sokeria
  • 2 rkl vettä
  • 50g mantelilastuja
-Paahdoin mantelilastut kuivalla paistinpannulla kauniin vaalean ruskeiksi.Voit myös paahtaa mantelilastut uunissa pellillä.
-Kostuta öljyllä pala talouspaperia ja pyyhi kuumuutta kestävä vuoka tai pelti sillä.
-Levitä mantelilastut pellille ja tee paahdettu sokeri.
-Mittaa sokeri ja vesi pieneen paksupohjaiseen kattilaan ja anna seoksen kiehua pikku hiljaa kunnes se on kauniin vaalean ruskea ja kaada seos sitten tasaiseksi ohueksi kerrokseksi manteleiden päälle.
-Jäähdytä ja rouhi pieniksi palasiksi.Itse käytin apuvälineenä lihanuijaa,sillä sai sopivan pientä rouhetta jäätelöön.

Vaniljajäätelö:
  • 2 dl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 4 dl täysmaitoa
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl kuohukermaa
  • 1 vaniljatanko halkaistuna

-Mittaa sokeri,suola ja maito kattilaan.Halkaise vaniljatanko ja lisää joukkoon.Kiehauta.
-Vispaa kananmunat vaahdoksi ja lisää kuuma maito kokoajan sekoittaen joukkoon.
-Kaada seos kattilaan ja kypsennä seos sakeaksi,vie vain parisen minuuttia.Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa vatkaten.
-Lisää joukkoon kuohukerma.Poista vaniljatanko.
-Siirrä seos pakastimeen hetkeksi ja kun jäätelö sakenee paksummaksi,sekoita seoksen joukkoon 2-2½dl nougat rouhetta.
-Sekoita jäätelöä noin tunnin välein alkuun jotta seos jäätyisi tasaisesti ja saisi oikeanlaisen rakenteen,kuohkean ja nougatkin levittyisi tasaisesti jäätelömassaan eikä laskeutuisi pohjalle jos massa on vielä liian pehmeää.
-Voit käyttää myös jäätelökonetta jolloin jäätelö on valmista vaikka heti syötäväksi.Jäätelökonetta minäkin käytin tässä ohjeessa ja lopputulos oli ihanan kuohkea ja maku oli kuin olisi syönyt pehmistä.

Tein muuten tähän pienen määrän kastiketta jossa oli maapähkinävoita ja pähkinäöljyä ilman minkäänlaista sokeria.Kun jäätelö on jo muutenkin makea,pähkinäinen kastike ilman sokeria oli kiva lisä.

Lakritsan makuiset vaahtokarkit.


Vaahtokarkki
Toisinaan tulee kamala makean nälkä ja nämä herkut tulevat auttamaan siinä loistavasti.




Resepti:
  • 4 tl lakritsijuurijauhetta
  • 3 valkuaista
  • 2 rkl tomusokeria
  • 2½ dl hienoa sokeria
  • 2 rkl glukoosisiirappia
  • ½ dl vettä
  • 7 liivatetta
  • valmiiden vaahtokarkkien pinnalle ½ dl perunajauhoja, 1 dl tomusokeria ja 1tl lakritsijuurta

  1. Laita liivakot kylmään veteen pehmenemään noin 5-minuutiksi.
  2. Sekoita valmiita vaahtokarkkeja varten pinnalle tuleva jauhoseos ja siivilöi sitä leivinpaperilla vuoratulle pellille ohut kerros.
  3. Mittaa pienehköön paksupohjaiseen kattilaan sokeri,vesi ja glukoosisiirappi.
  4. Keitä paksuksi,siirappimaiseksi seokseksi jonka lämpötila on 127-astetta.
  5. Vatkaa sillä aikaa kun sokeri kiehuu,valkuaiset ja tomusokeri pehmeäksi vaahdoksi.
  6. Sokerin ollessa 127-astetta,kaada se vatkattujen valkuaisten joukkoon nauhana kokoajan vatkaten.
  7. Mausta valkuais-sokerivaahto lakritsijuurijauheella,
  8. Sulata liivakot pienessä tilkassa kuumaa vettä ja lisää kokoajan sekoittaen vaahdon joukkoon ja vatkaa vaahto haaleaksi.
  9. Koska vaahtokarkkimassassa on liivatetta,se alkaa hyvin nopeasti viiletessään jähmettymään.Joten tarkkaile seosta ja kun se on haaleaa ja tasaisen kuohkeaa,siirrä seos pursotin pussiin jossa ei ole tyllaa ja tee paksuhkoja tankoja jauhotetulle pellille ja sirottele niiden pinnalle vielä valmiiksi tehtyä jauhoseosta.
  10. Anna vaahtokarkki tankojen olla hetki kuivumassa ja leikkaa niistä sitten paloja terävällä veitsellä ja pyörittele kauttaaltaan pinnalle tarkoitetulla jauhoseoksella.



perjantai 26. syyskuuta 2014

Karjalanpaisti

 Niin tuttu ja turvallinen karjalanpaisti.Temppuilematonta kotiruokaa ihan parhaimmillaan.Ja pitkän hauduttamisen ansiosta vielä hyvin mureaa.

Karjalanpaisti

Reseptiikka:

  • 1-1½kg karjalanpaistilihaa,naudan-ja sianlihakuutioita
  • 2 sipulia
  • 2 porkkanaa
  • 2-4 laakerinlehteä
  • 16-20 maustepippuria
  • 2 tl suolaa
  • vettä sen verran että lihat juuri peittyvät
  1. Kuutioi lihat.Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit.
  2. Siirrä lihat ja vihannekset uunivuokaan.
  3. Mausta suolalla,maustepippureilla ja laakerinlehdillä.
  4. Kaada vettä lihojen päälle juuri ja juuri sen verran että lihat peittyvät ja kuumenna uuni 250-asteeseen.
  5. Pidä paistia uunissa keskitasolla ilman kantta ensin noin puoli tuntia ja laske sitten lämpöä 175-asteeseen ja pidä vielä noin 1½-2 tuntia.

Tarjotaan perunasoseen tai kokonaisena keitettyjen perunoiden kanssa.





Juurespataa ja sahramikastiketta

Tämä oli jo varaslähtöä lihattomalle lokakuulle.Tein koko perheelle karjalanpaistia ja siinä samalla uunin lämmöllä ja asteilla valmistui myös tämä kasvispata.Ainoana erona tietysti että ajallisesti kasvis oli valmis paljon aikaisemmin kuin paisti mutta sen pystyi hyvin kuumentamaan vielä uudelleen kun paisti alkoi olla valmis.
Tämä oli todella hyvää,hunajaiset juurekset ja sitruunainen sahramivoikastike,veti juuresten ystävän hiljaiseksi.

Lihaton lokakuu

Reseptiikka:


  • n,1kg erilaisia juureksia,porkkanaa,lanttua,punajuurta,perunoita ja sipulia.
  • pieni nippu tuoretta tinjamia
  • vajaa 1rkl suolaa
  • 2 tl rouhittua mustapippuria
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 2 rkl hunajaa
  • 2 dl vettä
  • 50g voita
-Kuori ja pilko juurekset,Kivan ulkonäön saat jos pilkot ne kaikki hieman erimuotoisiksi mutta jätät kuitenkin isohkoiksi kooltaan.
-Siirrä juurekset uunivuokaan,ripottele pinnalle suola,pippuri ja tinjami.
-Pirskota pinnalle oliiviöljy ja siirrä uuniin 250-asteeseen puoleksi tunniksi ilman kantta.

-Laske uunin lämpö 175-asteeseen ja sekoita kasvikset.
-Lisää joukkoon hunaja,vesi ja voi ja anna hautua uunissa vielä puolisen tuntia kannen alla ja tee kastike sillä aikaa



Lihaton lokakuujuurespata

Vasemman puoleisessa kuvassa juurespata on vasta uuniin menossa ja oikeanpuoleisessa on jo valmista.

Kastikkeeseen:

3 keltuaista
1 rkl sitruunamehua
suolaa ja valkopippuria
½ dl kermaa
100g voita
sahramia

Sekoita keltuaiset,sitruunamehu ja kerma pienessä paksupohjaisessa kattilassa.
Kypsennä hellalla kohtalaisella lämmöllä kunnes kastike emulgoituu.
Mausta kastike suolalla,pippurilla ja sahramilla.
Sekoita kastikkeeseen pehmeä voi pieninä nokareina kokoajan sekoitellen.
Tarjoile lämpöisenä,ei liian kuumana ettei kastike juoksetu.


Sahramikastike
                                              Sahramin voi korvata hyvin vaikka kurkumalla.

torstai 18. syyskuuta 2014

Ja ensimmäiset omat ananaskirsikat ovat kypsyneet.

 On hauskaa kokeilla joitain uusia kasveja ja hedelmiä joka vuosi.Saa huomata mitä ei kannata kasvatella ja mitkä toimii puutarhassa loistavasti.Tämä oli hauska kokeilu, vaikka kesä olikin alkuun aika viileä ja tuntui että satoa ei tulisikaan. Kunnes sitten lopulta jotain alkoi tapahtumaan.Näitä kokeilen myös ensi vuonna kun ystäviltä tuli paljon hyviä vihjeitä,kuinka ananaskirsikka saadaan täyteen loistoonsa.Ihania kirpeän makeita makupaloja.

Ananaskirsikka

Tuulihatut

 Tämä on helppo ja nopea tuulihattu-ohje.Tuulihatut kohosivat hyvin,jäivät lähes ontoiksi ja paistuivat rapeiksi.

Täytetyt tuulihatut

Reseptiikka:

  • 2 dl vettä
  • 100g voita
  • ripaus suolaa
  • ihan pieni ripaus muskottipähkinää jauhettuna
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa

-Mittaa pieneen paksupohjaiseen kattilaan vesi ja voi sekä mausteet.
-Keitä seosta kunnes voi on sulanut.
-Siirrä kattila pois lämmöltä ja sekoita kaikki jauhot voi-vesiseokseen yhdellä kertaa.
Sekoita jauhot kunnolla puulastalla tai kusikalla jotta taikina on läpikotaisin sekoittunut.
-Siirrä kattila hellalle ja sekoita taikinaa kokoajan noin pari minuuttia että taikina irtoaa pohjasta ja reunoilta ja alkaa muodostamaan kalvoa kattilan pohjalle.
-Ota kattila pois hellalta ja tee taikinaan syvennys johon rikotaan muna ja sekoitetaan kunnolla taikina sekaisin.Tee samalla tavalla jokaisen munan kohdalla kunnes kaikki kananmunat on sekoitettu taikinaan.Sekoita taikinaa että siitä tulee varmasti tasaista ja sileää.
-Tein tästä taikinasta suuria tuulihattuja eli sain 12 kpl isoja tuulihattuja,pieniä tulee ainakin 24 kpl.
-Eli pursota tai ota lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille pieniä tai suurempia tuulihattuja.
-Paista tuulihattuja uunin yläosassa 220-asteessa ensin noin 20-minuuttia,laske sitten lämpöä 190-asteeseen ja paista vielä noin 10-15-minuuttia tai kunnes tuulihatut on kauniin kullanruskeita,rapeita ja kevyitä.
-Täytä haluamallasi täytteellä.Tämä ohje käy sekä suolaisiin että makeisiin tuulihattuihin.

Kuvassa ylhäällä on kermavaahdolla ja marjoilla täytetty tuulihattu jossa on kastikkeena paahdettu sokeriliemi.

Tässä on suolainen suuri tuulihattu jossa on sisällä broilerinfilettä ja sienikastiketta.





keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Metsäsienisalaatti

 Sienisato on parhaimmillaan ja mieli teki tehdä sienisalaattia välittömästi.Eikä tarvinnut vielä edes liotella sieniä suolasta vaan heti keittämisen jälkeen päästiin tekemään herkkua.Tässä ohjeessa salaatti on tehty kermaviiliin ja kermaan.

Herkullinen metsäsienisalaatti

Reseptiikka:

  • 500-700g sieniä  (haaparouskuja,kangassieniä ja karvarouskuja)
  • 2 isohkoa sipulia pieninä kuutioina
  • 1 prkk kermaviiliä
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa ja jauhettua mustapippuria
-Jos käytät tuoreita sieniä,keitä niitä muutama minuuttia suolalla maustetussa vedessä.Kuori vaahto pois.
-Jäähdytä kylmässä vedessä ja leikkaa sienet pieniksi kuutioiksi.
-Kuori ja pilko sipulit pieniksi kuutioiksi.
Sekoita sipulit ja sienet keskenään.Mausta seos suolalla ja jauhetulla mustapippurilla.
-Vispaa kuohukerma vaahdoksi.
-Lisää sieniseokseen kermaviili ja kermavaahto ja tarkista maku.
Lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Lämmin punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Punajuuri ja vuohenjuusto sopii todella hyvin yhteen makunsa puolesta ja siihen yhdistettynä hunajaa ja balsamicokastiketta,aivan mahtava maku.Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Tarvittiin:

  • 2-3 punajuurta viipaleina
  • 1 porkkana viipaleina
  • 1 sipuli lohkottuna
  • pala purjoa
  • voita ja öljyä haudutukseen
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 tl tinjamia
  • suolaa ja mustapippuria
  • 2-3 vuokaleipäviipaletta
  • n.200g vuohenjuustoa
  • ½-1 dl balsamicokastiketta



  1.  Keitä punajuuri ja porkkanalohkot suolalla maustetussa vedessä lähes kypsäksi.Kaada vesi pois.
  2. Kuumenna paistinpannulla voi ja öljy.Lisää pannulle porkkanat,punajuuret ja sipulit.
  3. Kun juurekset ovat lähes kypsiä,lisää joukkoon purjo suikaleet,mausteet ja hunaja.Pidä lämpimänä.
  4. Paahda vuokaleipä viipaleet ja leikkaa sopiviksi salaatti kuutioiksi.
  5. Viipaloi vuohenjuusto  viipaleiksi.Paahda pinta uunissa,grillissä tai kaasupolttimella kauniin väriseksi ja pidä lämpimänä.
  6. Kokoa salaatti ja laita vuohenjuusto viipaleet päällimmäiseksi.
  7. Sirottele pinnalle balsamicokastiketta ja tarjoa kuumana.






Nougatvanukasta ja vadelmia.Ihanaa paahdettua mantelia ja tuoreita vadelmia antamassa omaa kirpeyttään.

Nougatvanukas

 Tästä reseptistä tulee 4:lle herkuttelijalle jos vanukas laitetaan pieniin annosvuokiin.

Nougat:

  • 2 dl hienoa sokeria
  • 2rkl vettä
  • 50g mantelilastuja
-Paahda mantelilastut kuivalla paistinpannulla kauniin vaaleanruskeiksi ja levitä lastut kuumuutta kestävälle alustalle, joka on kevyesti voideltu öljyllä.
-Mittaa sokeri pieneen paksupohjaiseen kattilaan ja kaada joukkoon vesi.Sekoita sokeria ja anna sen välillä hetken kiehua hiljalleen kokoajan vahtien sillä sokeri saattaa palaa hyvin herkästi ja liian tummaa sokeria ei voi käyttää karvauden vuoksi.Mutta kun sokerimassa on kauniin kullan värinen,levitä se hyvin nopeasti mantelilastujen päälle ohuelti ja jäähdytä.Tämän vaiheen kanssa on oltava tarkkana koska sokeri on todella kuumaa.
-Kun nougat on jäähtynyt täysin,rouhi siitä vanukkaaseen noin  ½ -1 dl nougatrouhetta.Itse käytin apuvälineenä lihanuijaa ja pakastepussia.


Vanukas:
  • 2 keltuaista
  • 1rkl hienoa sokeria
  • 1 dl maitoa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 4 kpl liivakoita
  • 2 dl kuohukermaa
  • ½-1 dl nougaarouhetta
  1. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
  2. Kiehauta maito ja kaada se keltuais-sokerivaahtoon ja vatkaa viileäksi.
  3. Laita liivakot likoamaan kylmään veteen noin 5:ksi minuutiksi.
  4. Vispaa kerma kuohkeaksi ja lisää joukkoon vaniljasokeri.
  5. Yhdistä munamassa ja kermavaahto.
  6. Sekoita nougaarouhe joukkoon.
  7. Sulata liivakot pienessä tilkassa kuumaa kermaa tai maitoa ja lisää vanukasmassan joukkoon varovasti sekoittaen.
  8. Laita jokaisen vanukasmuotin pohjalle 1tl nougaarouhetta.
  9. Jaa vanukasmassa muotteihin ja siirrä kelmulla peitettynä jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi.





Jippii,herkkuja tulee kuin sieniä sateella.Ei tarvinnut kuin pyörähtää metsässä niin jopas tuli kastike-aineet nopeasti.

Kangasrouskuja
Ja niin meilläkin lähdetään ostamaan kermaviiliä ja kermaa ja tehdäänkin sitten jotain hyvää sienistä.Oli hauska saada nopea muutos sunnuntain lounaalle ihan melkein pihapiiristä.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Omena-toscapaistos

 Helppo ja nopea tehdä ja vieläpä erinomainen kausiherkku jäätelön tai kerman kanssa tarjottuna,Tästä reseptistä tulee noin 6:lle herkuttelijalle annos.

Omena-toscapaistos

 Tarvitset:

  • n.600g lohkottuja tai kuutioituja omenoita
  • 1-2 dl puolukoita
  • 1 rkl kanelia ja 2 rkl hienoa sokeria sekoitettuna yhteen
  • voita uunivuoan voiteluun
Tosca:
  • 100g voita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 3 rkl siirappia
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 100g mantelilastuja
  1. Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat.
  2. Kuutioi  tai lohko omenat ja pyörittele ne kauttaaltaan kaneli-sokeriseoksessa.
  3. Siirrä voideltuun uunivuokaan ja ripottele joukkoon puolukat.
  4. Tee kuorrutus:
  5. Mittaa kattilaan kaikki ainekset paitsi mantelilastut.Kuumenna kokoajan sekoittaen ja kun voi on sulanut ja ainekset sekoittuneet hyvin lisää mantelilastut ja ota pois liedeltä.
  6. Kaada toscaseos omppujen päälle ja siirrä uuniin.
  7. Paista 180-200-asteessa noin 25-30 minuuttia.
                                     Tarjoa kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.





Possunkyljyksiä ja herkkutatteja

Tämä possu oli simppeli ja helppo valmistaa ja innostajana oli herkkutatti.Löydettiin herkkutatteja ja tehtiinpä sitten siitä herkku.

Herkkutatti

Reseptiikka:

  • 1 kg talouskyljyksiä
  • 200g pieniä sipuleita 
  • 300-400g herkkutetteja
  • 1 pkt pekonia
  • 3 dl tomaattimurskaa
  • 3 rkl mustaherukkahyytelöä
  • 2 tetraa demi glacea tai vahvaa lihalientä
  • mausteeksi suolaa ja mustapippuria
  • ja jos haluat voit lisätä punaviiniä


  1. Ruskistin ensin kyljykset kunnolla,maustoin suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
  2. Siirrä kyljykset uunivuokaan odottamaan kastiketta.
  3. Ruskista pekonia hiukan,lisää siihen viipaloidut herkkutatit ja pikkusipulit ja kuullota hetki.
  4. Sekoita joukkoon tomaattimurska,mustaherukkahyytelö ja demi glace ja kiehauta.
  5. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria.
  6. Kaada kastike porsaankyljysten päälle ja siirrä vielä hautumaan uuniin vajaaksi tunniksi miedolle lämmölle foliolla peitettynä.


Nämä kyljykset olivat valtavat,noin 300-350g painavia ja vaativat kypsytystä vielä paiston jälkeen uunissa mutta kannatti.
Tässä valmis kastike joka lisätään kyljysten päälle ja lopuksi haudutetaan vielä vajaa tunti uunissa.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Salaatti kauden kasviksista ja ohrasta

                                        Lisäkesalaatti jossa ruokaisuutta antavaa ohraa.

Kasvis-salaatti

 Tässä salaatissa käytettiin salaattiseosta jossa oli rucolaa,viinisuolaheinää ja friseetä pohjana.Salaatista tuli ihan hauska kun kaikki ainekset leikattiin hiukan erilaisiin muotoihin.

Reseptiikka:

  • 150g salaattiseosta (erilaisia salaatteja,rucolaa,viinisuolaheinää,friseetä)
  • 1 dl ohraa
  • 1 punasipuli
  • 6-7 retiisiä
  • 1 dl paprikahilloketta tai paholaisenhilloa
  • 1 dl vihreitä sipulinvarsia tai purjoa
  • 1 dl tuorekurkkua



maanantai 1. syyskuuta 2014

Paprikahilloke


Ja tälle herkkujen ja makujen säilönnälle ei ole mitään loppua vielä tiedossa.Kaikkea mukavaa ja hyvää on vielä tulossa pihamaalta ja onhan se todella kivaa myöhemmin nauttia kesän ja syksyn sadosta ihan itse tehtynä.Tämä hilloke on hyvää turkkilaisen jogurtin seassa dippikastikkeena,tumman kastikkeen maustajana ja salaateissa.

Paprikarelish

Reseptiikka:

  • 1 kg punaista paprikaa
  • 2 isoa keltasipulia
  • 3 chilipalkoa
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 2 dl vettä
  • 2½-3 dl hillosokeria
  • 2 dl etikkaa
  • 1 tl hienonnettua mustapippuria
  • ripaus suolaa
  • 1 tl atamonia
  1. Kuori ja pilko paprikat ja sipulit pieniksi kuutioiksi.
  2. Pieni chili ja kuori ja pilko valkosipulinkynnet.
  3. Siirrä kasvikset paksupohjaiseen kattilaan ja mittaa joukkoon vesi ja etikka,mustapippuri ja suola.
  4. Anna kiehua hiljalleen jotta kasvikset pehmenevät hiukan.
  5. Lisää hillosokeri joukkoon ja keitä noin 15-minuuttia,
  6. Sekoita atamon joukkoon ja kiehauta vielä nopeasti.
  7. Siirrä hilloke kuumennettuihin,desinfioituihin säilöntäastioihin ja jäähdytä.