Raikkaalle salaatille kastikkeeksi laiton hunajalla makeutetun vinegrettekastikkeen.
Salaatti sisältää yksinkertaisia raaka-aineita ja on helppo toteuttaa.
- 1 dl dulguria
- 1 dl vettä
- ½ rkl öljyä ja ½ tl suolaa, ½ tl kurkumaa
- 1 granaattiomena
- 150 g tuorekurkkua
- 1 paprika
- 1 punasipuli
- n.50 g amerikansalaattia pohjaksi
- Mittaa pieneen kattilaan vesi ja mausta suolalla, kurkumalla, öljyllä ja pippurilla.
- Kiehauta ja ota kattila liedeltä.
- Sekoita joukkoon bulgur ja peitä kattila kannella.
- Hauduta noin 10 minuuttia ja sekoita tasaiseksi. Bulgur imee itseensä kaiken nesteen ja mausteet.
- Jäähdytä.
- Kuutioi sipuli, paprika ja punasipuli pieniksi kuutioiksi kulhoon.
- Irroita siemenet granaattiomenasta ja sekoita kasvisten joukkoon. Helposti saat irroitettua siemenet, kun pyörität granaattiomenaa leikkuulaudalla painaen kämmenellä niin että kuuluu pientä rutinaa.Halkaise omena,poista siemenet ja valkoiset kalvot,sekoita muiden kasvisten joukkoon.
- Huuhtele amerikansalaatti. Leikkaa salaatista pientä suikaletta ja siirrä tarjoilukulhoon.
- Sekoita kastike kasvis-bulgurseokseen ja kumoa tarjoilukulhoon valmiille salaattipedille.
- Koristele tomaateilla ja basilikalla. Maun antajaksi ja koristeeksi sopisi hyvin myös oliivit.
Hunajavinegrette:
- 1 rkl omenaviinietikkaa tai hunajaviinietikkaa
- 3 rkl oliiviöljyä
- ripaus suolaa
- ripaus valkopippuria
- 1 tl hunajaa
- Mittaa kulhoon öljy ja viinietikka.
- Mausta suolalla ja pippurilla.
- Lisää hunaja makeuttajaksi ja sekoita tasaiseksi.
- Lisää kastike salaattiin vasta siinä vaiheessa kun tarjoilet salaatin.
Vinkki: Vinegrette on nopea ja helppo kastike. Sen voi maustaa ihan oman mielen mukaan kun muistaa öljyn ja viinietikan mittasuhteet. Vinegretteen tulee yksi osa viinietikkaa ja kolme osaa öljyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti