Reissukertomus Istanbulista. Matkareittejä, nähtävyyksiä, herkkuhetkiä ja kohokohtia.

Istanbulin reissu kaikkine kokemuksineen,aamusta iltaan ja lentokoneesta metroon....

8.6. – 12.6.2015

Menomatka 8.6.

Kellonaika	Tapahtuma	Hinta
10:00	Automatka lentokentälle alkaa
11:00	Perillä Flypark.fi:n parkkialueella, 5 vrk kesäalennus -25%	29,25€
11:45	Turvatarkastuksen läpi kansainväliselle vesille
12:20	Boarding eli koneeseen nousu alkaa
13:05	Lento lähtee Istanbuliin
16:35	Lento laskeutuu Istanbuliin
17:30	Junalla ja raitiovaunulla Istanbulin Sultanahmetiin
	tai taxilla hotellille	60 TL , noin 21€
18:30	Sisään kirjautuminen Hotel Historiaan
19:30	lähiseutuun tutustumista Sultanahmetisssa
20:30	aurinko laskee Istanbulissa

Säätila Istanbulissa 8.6.- 12.6.

Istanbulissa tsekattavia nähtävyyksiä

Kaupunginosa	Kohde	Hinta
Sultanahmet	Sininen Moskeija	-
Sultanahmet	Hagia Sofia	10€ /henkilö
Beyoglu	Galatan torni	8,5 € /henkilö
Sultanahmet	Vesisäiliöt – Yerabatan Sarnici	6,5 € /henkilö
Bosporinsalmi	Kultainen Sarvi – Bosporinsalmi risteily	10€ /henkilö

Paluumatka 12.6.

Klo	Tapahtuma	hinta
11:00	Lähtö hotellista
11:36	Lentokentällä
12:40	Turvatarkastusten läpi kansainvälisille vesille
13:30	Boarding eli koneeseen nousu alkaa
14:00	Turkish Airlinesin lento Suomeen lähtee
17:25	Lento laskeutuu Helsinkiin
19:30	Kotona

Puhelu- ja tekstarihinnat

Puhelinoperaattori	Puhelu €/min	Puhelu vastotto €/min	Tekstiviestit €	Data € /megatavu
Saunalahti	2,99	0,99	0,29	0,29
DNA	2,64	1,07	0,285	11,17
Sonera	0,86*2 = 1,72	0,26*2 = 0,52	0,29	enint. 14,10€ päivässä (50 megatavua)

Maista KAYMAKI –hunajakennoa vesipuhvelinmaitokermalla
OK, mutta en ole varma mitä tuli maistettua.

8.6. maanantai

Matkaaminen Istanbuliin klo 10 – 19.

Veimme auton netin kautta etukäteen varatulle Flypark.fi:n parkkipaikalle. Kesätarjouksen kanssa 5 vuorokautta maksoi 29,25 euroa. Sieltä meidät vei ystävällinen nuori mies minibussilla lentokentälle. Matka kesti 5 minuuttia. Lentokentällä toiminta sujui nopeasti, sillä olimme jo sunnuntaina buukanneet netin kautta istuinpaikat itsellemme koneeseen. Kävelimme siis suoraan turvatarkastukseen, koska meillä oli mukana pelkästään käsimatkatavarat. Tarkastuksesta selvittyämme etsimme lähtöportin ja hengailimme hetken käytävillä. Porukka osti pienet mutta kallishintaiset kahvit leivoksineen odotellessa.

Lento sujui ongelmitta. Turkish Airlinesin koneessa oli jokaiselle oma kosketusnäyttö edessäolevaan istuimeen kiinnitettynä. Siitä oli hyvä katsella elokuvia tai seurata lennon edistymistä. Loppumatkasta siitä näki jopa mille hihnalle matkatavarat tulevat kohdekentällä. Ruuat olivat huomattavasti tasokkaammat ja maukkaammat kuin ison kotimaisen lentoyhtiön vastaavat. Juomia sai tilata vapaasti ilman alkoholirajoitusta. Kaikki kuuluu hintaan!

Perillä Atatürkin lentokentällä meni hieman hakemiseksi ennen kuin osasimme sieltä ulos. Vastassa oli passintarkastus ja taxfree-myymälä. Ostimme sieltä tupakkaa ja alkoholia tuliaisiksi, koska ne ovat kuulemma maissa vielä kalliimpia. Litran Chivas Regalkin maksoi 29,50€.

Taksin saaminen oli helppoa, sillä keltaisia takseja tuli solkenaan lentokenttärakennuksen eteen. Matka hotellille maksoi noin 44, 52 liiraa. Taksikuski otti antamani 50 liiran setelin auliisti vastaan eikä antanut vaihtorahaa.

Perillä hotellilla olimme klo 19 tienoissa. Siellä portieeri tiesi odottaa meitä jo, koska kysyi ensimmäiseksi ”Mister "Matti Meikäläinen"?”. Olin etukäteen sähköpostitse varmistanut, että kaikki on hotellilla kunnossa. Ensimmäinen majoitus-varauksemmehan meni mönkään, sillä 2 viikkoa sitten tein samanlaisen sähköpostikyselyn majapaikalle. Sieltä tuli vastaukseksi, että koko apartomentos oli palanut juuri 2 päivää aiemmin. Onneksi oli aikaa etsiä uusi majapaikka. Se löytyikin helposti eBookersin kautta. eBookers vaikuttaa olevan hieman halvempi kuin Booking.com. Teimme edellisen Rooman matkankin eBookersin kautta näköjään. Tosin tuli nyttemmin mieleen, että voisiko hotelleilta pyytää tarjoukset majoituksesta ilman välikäsiä? Sähköpostihan toimii aina.

Heitimme matkatavarat hotellihuoneeseen ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Etenimme noin 50 metriä kadulla, kun vastaamme tuli ensimmäisen ravintolan sisäänheittäjä. Ei aikaakaan, kun jo oltiin pöydässä istumassa ja tilaamassa ruokaa. Parin tunnin istuskelun jälkeen pääsimme jatkamaan kylläisinä matkaa. Kävimme läheisessä Arasta basaarissa ja tutustumassa aukioon, jonka toisella laidalla oli Sininin Moskeija ja toisella Hagia Sofia –kirkko. Molemmat olivat tosi komeita yövalaistuksessa.

Pääsimme nukkumaan puolilta öin.

9.6. tiistai

Tutustuminen Sultanahmetiin. Sininen Moskeija ja Hagia Sofia.

Heräsimme klo 8. Teimme niin joka aamu. Sitten alas aamiaiselle. Vastassa oli pieni puutarha ulkosalla ja kissanpoikanen, joka leikki kaikella mahdollisella. Kissoja tuntuu olevan näillä seuduilla jokaisessa ravintolassa ja kolossa. Onneksi pidämme kissoista ja ne meistä. Kissat antoivat mielellään rapsuttaa ja silittää itseään.

Aamiaisen jälkeen ei kun menoksi. Kiersimme Sinisen Moskeijan toiselta puolen. Rakennuksen kadun varressa olivat sekalaisessa kunnossa. Osa oli uusittu, mutta suuri osa oli myös röttelökuntoisia. Sinisen Moskeijan toiselta

puolen löytyi muinainen Hippodromi. Se tosin oli muutettu isolta osin puistoksi. Lopulta ajauduimme sisään Siniseen Moskeijaan. Naisten piti lainata pään peittävää huivia päästäkseen sisään. Kaikkien meidän piti riisua kengät ja laittaa ne pusseihin. Sen jälkeen pääsimme astelemaan pyhässä paikassa. Paikka oli iso, mutta jotenkin koruton verrattuna esimerkiksi Rooman kirkkoihin. Tosin koristelu hakkasi silti mennen tullen suomalaiset luterilaiset kirkot.

Seuraavaksi oli helppo ajautua Hagia Sofia –kirkkoon. Siellä oli enemmän koristelua ja nähtävää. Islamin tunnukset oli ruuvattu isoin tauluin jokaiseen kirkkosalin nurkkaan. Hagia Sofian menettäminen on ollut kristikunnan suurin tappio islamilaisille.

Kävimme välillä hieman lepäilemässä hotellilla ja sen jälkeen lähdimme etsimään suurta basaaria. Se löytyikin noin kilometrin päästä. Eipä paljon keretty sisällä liikkua, kun jo meidät kopattiin käytävältä kaupantekoon. Hetken jutustelun jälkeen meille tarjottiin omenateetä. Tavaroita esiteltiin vilkkaasti. Naiset innostuivat vesipiipuista. Siellä oli myös hienoja tee- ja kahviastiastoja. Ei aikaakaan, kun jo oltiin tinkimässä hintaa. Lopulta pääsimme sopuun. Meille pakattiin mukaan 2 vesipiippua ja kahviastiasto. Näin jälkiviisaana, meidän olisi pitänyt lykätä basaarikeikkaa parilla päivällä, jotta olisimme tutustuneet paikalliseen hintatasoon edes jollain lailla etukäteen. Nyt taisimme kyllä maksaa ylimääräistä hieman. Noh, kaupanteko oli kuitenkin mukavaa ja saimme hienoja ja epätavallisia tuliaisia kotiin viemiseksi
Ainiin, tilasimme iltaristeilyn Hagia Sofian edustalta. Niinpä meidän oli mentävä klo 18:30 :ksi samalle paikalle. Siellä on monta muutakin turistia odottamassa. Vähän vajaa seitsemän meidät sitten johdettiin Marmara-meren rantaan. Siellä odotti pieni risteilylaiva. Risteily kesti vähän yli 2 tuntia. Kävimme pienen piston verran Kultainen Sarvi –lahdella. Siellä oli uskomaton määrä erikokoisia laivoja ja aluksia koko ajan liikkeessä johonkin suuntaan. Ihme, ettei kolareita sattunut. Sitten risteilimme pohjoiseen Bosporinsalmea pitkin alittaen kuuluisan Bosporinsillan, joka yhdistää Euroopan ja Aasian. Paluumatkan aikana pimeni. Bosporinsiltakin alkoi loistaa erilaisissa väreissä. Turkkilaiset olivat tehneet siitäkin valoshown. Yläkannella maisemia ihastellessani tapasin uzbekistanilaisen perheen.

Maihin tullessa meillä oli jo melkoinen nälkä. Vastaan tuli senegalilainen, joka sai houkuteltua meidät kattoterassille syömään. Hän johdatti meidät melkoiseen rötisköön, joka sijaitsi noin 5:nnessä kerroksessa. Terassi oli kyhätty vanhoista laminaateista ja pellistä. Mutta, kyllä, terassilta avautui hieno näköala Marmaramerelle. Sini ja Tony hieman kummastelivat rohkeuttamme lähteä syömään tällaiseen paikkaan. Niin mekin. Mutta silti tilasimme listalta mitä ihmeellisempiä ruokia. Juomaksi valitsin ayranin. Se vaikutti olevan lähinnä piimää. Siltä se ainakin maistui. Rohkeasti söimme kaiken mitä eteen tuotiin.

10.6. keskiviikko

Tutustuminen Istiklal Caddesiin. Galatan torni, Istiklal Caddes, Galatan silta ja maustetori.

Aamiaisen jälkeen menimme lähimmälle metroasemalle. Tutustuimme siellä miten julkinen liikenne toimii. Kaikilla metroasemilla on Jeton-automaatteja, joista voi ostaa 4 liiran hintaisen punaisen Jeton-poletin. Jeton-automaattiin kävivät kolikot ja setelit aina 20 liiraan asti. Yhdellä Jetonilla pääsi laiturialueelle ja suorittamaan yhden matkan raitiovaunulla tai junalla. Jos matka vaati vaihtamaan toiseen junaan tai raitiovaunulinjaan, niin joudut ostamaan uuden Jetonin, jotta pääset eteenpäin. Tämänkin takia meidän olisi kannattanut hankkia ihan heti aluksi Istanbulkartit. Istanbulkart on elektroninen kortti, jolle voi ladata enemmänkin rahaa. Korttia vilautetaan kulkuautomaatin edessä ja siten pääsee laiturialueelle matkantekoon. Kulkuautomaatti veloittaa matkasta vain 3 liiraa, joten Istanbulkartilla pääsee noin 25% halvemmalla kulkemaan. Ennenkaikkea se on kätevämpi tapa matkustaa, kun ei tarvitse olla sölköttämässä rahaa Jeton-automaattiin jokaisen kulkuvälineen vaihdon takia.

Ajoimme T1-linjan raitsikalla Eminönüün, vaikka piti mennä Galata-sillan yli Karaköyhin saakka. No, pian tuli Kabatasiin menevä raitsikka, joka vei meidät sillan yli. Karaköystä lähdimme kapuamaan jyrkkää katua pitkin kohti Galatan tornia. Matkalla törmäsimme varsinaiseen rautakauppa-katuun. Jokainen paikka oli täynnä kaupustelijoita, jotka kauppasivat LVI-tuotteita, sähkökaapeleita, muttereita, työkaluja ja kaikkea mahdollista mitä normaalista K-Raudasta löytyy.

Kapusimme jyrkkää ja kapeaa rinnekatua vähitellen ylöspäin. Uskomatonta, että sielläkin ajeltiin autoilla. Koko ajan sai väistellä. Niillä on pakko olla sitkeät hyvin vääntävät moottorit. Lopulta tulimme Galata-tornin juurelle. Titta sanoi, että tuonne hän ei ainakaan kiipeä. Onneksi sisältä löytyi hissit. Ostimme liput, joilla pääsimme ylös näköaloja katsomaan. Huikeat ne olivatkin, vaikka ilma oli hieman utuinen.

Galata-tornilta jatkoimme katua alaspäin. Jälkeen päin jouduin myöntämään, että lähdimme sittenkin hieman väärään suuntaan, koska emme osuneet Istiklal Caddesille heti. Tulimme vilkasliikenteisen kadun varteen. Sieltä löytyi Sishanen metroasema. Ostin katukauppiaalta vehnärinkelin, joka oli pyöritelty joissain pähkinöissä. Se maksoi liiran. Kävelimme hetken vielä vilkasliikenteistä katua myöten, kunnes keksin viedä meidät ylemmäs rinnakkaiskadulle. Siellä tuli vastaan Pera-museo. Pera tarkoittaa toisella puolen muuten. Sultanahmetista katsoen Kultaisen Sarven lahden takana alue on tosiaan toisella puolella. Tätä ”uudempaa” kaupunginosaa kutsuttiin Peraksi. Tosin Perakin on nyt yli 2000 vuotta vanha, joten uutuuskin on suhteellista. Pera-museo sai minut takaisin kartalle. Sen jälkeen minun oli helppo johdattaa sakkimme Istiklal Caddesille. Istiklal Caddes on pitkä ja vilkas kävelykatu täynnä kauppoja ja ravintoloita. Katu on myös aika leveä. Keskellä katua kulki edestakaisin punainen vanhanajan raitiovaunu. Sen ainoa tehtävä on siirtää väkeä pitkin Istiklal Caddesia Taksim-aukion ja Tünelin välillä.

Kesken matkanteon meille tuli nälkä. Kuinka ollakaan eräs sisäänheittäjä kaappasi meidät kalaravintolaansa. Saimme valita elävistä kaloista mitä söisimme. Sini oli ainoa rohkempi joka uskalsi ottaa kalaa. Valitsimme syötäväksi meribassin (Sea bass). Otimme alkupalaksi Mezen. Sekin oli kalapitoinen. Mezestä löytyi myös simpukoita, joihin oli laitettu jotain ryynejä lisä mausteeksi. Hyvää oli. Loppujen lopuksi saimme reissun parhaan ja makoisimman aterian. Mutta, kyllä se maksoikin. Hinnaksi tuli 390 liiraa. Totesin, että nyt pitää maksaa kortilla. Tarjoilija toi laskun ja kertoi automaattisesti lisänneensä siihen 10 prosentin palvelumaksun.

Jatkoimme matkaa Istiklal Caddesilla. Lopulta vastaan tuli itse Taksim-aukio. Sää alkoi olla helteinen ja puhti hieman poissa, joten ei tuo Taksim niin ihmeelliseltä vaikuttanut kuin joku on antanut ymmärtää. Sini halusi ehdottomasti päästä Akmerkez-nimiseen ostoskeskukseen. Olimme selvittäneet jo etukäteen, että keskus sijaitsee Nispetiye metroaseman vieressä. Muuten näppärää, mutta jouduimme maksamaan 4 kertaa Jetoneilla matkamme, kun kohde sijaitsi 2 metrolinjan takana. Itse Akmerkez oli meille jonkin sortin pettymys. Se oli tosi uusi, kiiltävä ja iso ostoskeskus täynnä kalliita merkkiliikkeitä. Sinne päästäkseen reppumme läpivalaistiin. Pienen kinan jälkeen päästimme Sinin ja Tonyn kiertelemään. Titan kanssa menimme lopulta yläkertaan kahville odottelemaan. Kuinka ollakaan Siniltä tuli viesti, jos hänkin totesi saaneensa riittävästä Akmerkezistä. Niinpä pääsimme ihan kohtuu ajassa matkaamaan takaisin kohti keskustaa. Nispetiye oli niin pohjoisessa, ettei se näkynyt enää turistikartoissa.

Palatessamme hyppäsimme pois Sishanen kohdalla. Älysin heti kysyä lähimmiltä vartijoilta, että mistä löytyy Tünel. Tünel on maailman toiseksi vanhin metrolinja. Vartijat neuvoivat nousemaan lähimmät portaat ylös. Sieltä Tünel löytyikin. Koska olimme edelleen hieman kireissä tunnelmissa, päätimme ottaa oluet lähimmästä baarista. Se helpotti. Matka jatkui tästä eteenpäin paremmalla fiiliksellä. Matkasimme siis Tünel-linjaa pitkin alas Karaköyhin eli Galata-sillan juureen. Tünel on vain vajaat 600 metriä pitkä, joten sen kyydissä ei kauan tarvinnut olla.

Kävelimme Galata-sillan yläkantta pitkin alkumatkan. Keskellä kulki vilkas auto- ja raitiovaunuliikenne. Sillan laidat olivat täynnä silakantapaisten kalojen onkijoita. Yllättävän paljon he näyttivät saavan kaloja. Sillan puolen välin jälkeen vaihdoimme kulkumme alakannelle. Sieltä löytyi kerros täynnä kalaravintoloita. Ravintoloissa oli upeat terassit, joilla voi paistatella auringonvalossa kohti Eminönün vilkasta satamaa ja Soleimanin jättimäistä moskeijaa. Kuinka ollakaan ravintoloissa oli menossa happy our. Niinpä tilasimme noin 2 euron hintaiset oluet ja nautimme olostamme terassilla.

Seuraavaksi päätimme vielä ehtiä Maustebasaariin. Basaarit kun sulkeutuvat auringonlaskun aikaan eli tässä tapauksessa noin klo 21. Ehdimme nippanappa paikalle ja niin pääsi Titta elementiinsä. Ostimme eräältä syyrialaiselta opiskelijalta parin kilon verran erilaisia mausteita kovan tinginnän kera.

Palasimme raitiovaunulla Sultanahmetiin.

11.6. torstai

Uintiretki Prinssisaarille eli Kinaliada-saarelle.

Heräsin aamuvirkkuna jo seitsemältä. Niinpä tsekkasin hotellin huonosti toimivan wifi-verkon kautta lautta-

aikataulut Prinssisaarille. Hakusanat ”Kabatas Adalar” toivat heti oikean tuloksen. Heti päällimmäisenä hakutuloksena tuli laivayhtiö Sehirhatlarin aikataulu laivavuorolle, joka käy Prinssisaarilla. Muu porukka heräsi klo 8. Aamiaisen jälkeen pantiin menoksi ja toivottiin ehtivämme klo 10.30 lähtevään lauttavuoroon. Raitiovaunumatka Sultanahmetin pysäkiltä Kabatasiin kesti 15 minuuttia. Siellä menin ostamaan Jeton-automaatista laiva-jetonit. Niiden hinta oli 5 liiraa. Ehdimme kuin ehdimmekin klo 10.30 lähtevään laivaan. Seuraava laivavuoro olisi lähtenyt tunnin päästä. Laivamme kulki Kadiköyn kautta. Kadiköy on Aasian puoleisella rannalla. Sieltä jatkettiin Kinaliada-saarelle. Koko matka kesti hieman vajaan tunnin. Matkalla kohtasimme viulunsoittajan, joka lopetti yhtäkkiä ja katosi. Mitä lie säikähtänyt?

Heti saarelle hypättyämme meidät koppasi otteeseensa ensimmäinen uimarannan pitäjä. Hän esitteli meille rantansa ja pyysi 10 liiraa per aikuinen aurinkotuolista vuokraa. Hän rantansa erikoisuus oli suolattoman veden suihku ja uima-asun vaihtokopit. Kävin tsekkaamassa hieman kauempana olevia rantoja. Sielläkin vuokrattiin aurinkotuoleja jopa 5 liiralla. Arvostimme kuitenkin suolattoman veden suihkua niin paljon, että palasimme ensimmäisen rannanpitäjän luo. Maksoimme tuolivuokran ja menimme uimaan. Tulipa ensimmäisen kerran heitettyä talviturkki Turkissa!
Ensiuimisen jälkeen noudimme sekä juotavaa että syötävää noin 20 metrin päässä olevalta kioskilta ihan mielitekojemme mukaan. Aurinko paistoi täydeltä terältä, joten mikäpäs siinä oli aurinkorasvaa sivellessä, uidessa ja löhöillessä. Välillä läheisessä laiturissa kävi vuorolaiva, mutta emme antaneet sen häiritä. Oli oikein mukavaa olla hetki irti Istanbulin keskustan hektisestä elämästä.

Kolmen tunnin jälkeen alkoi tuntua siltä, että auringonotto ja löhöily saa riittää. Katsoin taas laivareitin aikatauluja ja huomasin, että seuraava vuoro klo 14.40 kulkeekin suoraan Kabatasiin ilman Aasian laiturissa käyntiä. Sillä pääsimmekin nopeasti takaisin. Paluumatkalla Titan yllätti kengänkiillottaja. Vaikka hänellä oli jalassa vain remmisandaalit, halusi kengänkiillottja väen väkisin kiillottaa kengät. Säälistä annoimme hänelle 10 liiraa. Mutta se ei riittänyt. Seuraavaksi hän otti käsittelyyn Tonyn tennarit ja pesi ne hammasharjalla veden kanssa. Sen jälkeen siitäkin piti maksaa lisää 10 liiraa. Jälkeenpäin tulee mieleen, että tuollaiselle kaverille pitää olla heti alun perin todella tyly tai ainakin heti samantien on syytä juosta karkuun. Tuollainen väen vängällä palvelu muistuttaa läheisesti pientä ryöstöä.

Satamaan tultua oli hieman repsahtanut olo, joten menimme suoraa päätä takaisin hotellille lepäämään. Näin jälkiviisaana voisi sanoa, että miksemme menneet kerran Kabatasissa ollessamme viereiseen Dolmabahcen palatsiin. Toisaalta ehkä parempi näin, sillä väsyneenä emme olisi kuitenkaan jaksaneet paneutua paikan hienouksiin paikan ansaitsemalla tavalla. Lepäsimme hotellilla ja rentouduimme pienellä parvekkeellamme katsellen ohikulkevia laivoja. Aurinkoakin riitti.

Lopulta tuli mieleen, että tämähän on jo viimeinen iltamme Istanbulissa. Päätimme bongata vielä maanalaiset vesisäiliöt, joita kutsutaan myös nimillä Yerebatan Sarnici ja Basilica Sistern. Kävelimme taas Hagia Sofian viereen. Sieltä löytyi sisäänkäynti vesisäiliöille. Tulimme viime tipassa eli klo 18. Puoli seitsemältä koko paikka pannaan kiinni. Maanalaiset vesisäiliöt ovat oiva paikka vilvoitella helteen keskellä. Vaikka säiliöissä on tätä nykyä vain puolen metrin syvyydeltä vettä, siellä uiskenteli tosi isoja karpin sukuisia kaloja. Ne on sinne istutettu kuulemma näyttävyys-tarkoituksessa. Halki vesisäiliöiden oli tehty leveät kävelysillat. Siellä täällä oli infotauluja, joissa kerrottiin historiaa ja yksityiskohtia. Reitin perillä odotti 2 meduusan päätä. Meduusan päät olivat isoja kiviveistoksia, jotka on asetettu tahallaan toinen ylösalaisin ja toinen naama kyljelleen. Veistokset olivat isojen kivipilarien alimpia kiviä. Koko ajan vesisäiliöissä kuului rauhoittava turkkilainen musiikki.

Kun tulimme ulos vesisäiliöistä meitä odotti joku turkkilainen kauppiaan apupoika, jonka Titta, Sini ja Tony olivat tavanneet eilispäivänä sillaikaa, kun oli päiväunilla. Apupoika johdatti meidät oitis omaan kauppaansa. Siellä katseltiin taas lautasia, kuppeja ja muuta lahjakrääsää. Kovan hintaisia olivat esimerkiksi kahvikupit. 25 liiraa eli yli 8 euroa kappaleelta. Lähdimme pois. Sen jälkeen kauppiaan apupoika keksi johdattaa meidät serkkunsa luo, joka puhui selvää suomea. Tosiaan, serkku löytyi ja kertoi asuneensa Vantaan Tikkurilassa. Hän puhui ummet ja lammet. Kerroimme ettei meillä ollut enää turkin rahaa jäljellä, joten lopulta he antoivan meidän mennä. Apupoikakin luovutti pettynyt ilme kasvoillaan.

Tämä yllättävä kaupankäyntiseikkailu sekoitti pasmamme, joten hetki aikaa kävelimme ala- ja ylämäkiä ilman sen kummempaa ideaa. Koko ajan kuitenkin jotakuta pissatti, joten oli pakko alkaa etsiä ravintolaa. Menimme siis satunnaisen ravintolan luo ja meidät johdatettiin ravintolan perälle.

Siellä oli vessa, jossa oli valaistuksena pelkkä kynttilä. Asian toimitettuamme ajattelimme kohteliaisuudesta ottaa jotain pientä ravintoloitsijalta. Kuinka ollakaan kaveri myönsi lopulta, että heillä on meneillään juuri nyt sähkökatkos. Niinpä totesimme, että taitaa paras olla jatkaa matkaa. No, ravintoloitsija ei suinkaan luovuttanut, vaan halusi johdattaa meidät ystävänsä ravintolaan. Niinpä kävelimme pari korttelia ja sieltähän löytyi toinen ravintola. Sieltä sitten tilasimme pienet kahvit baklavan kera. Meitä olisi pidetty täällä pidempäänkin, mutta saimme livahdettua eteenpäin. Heti seuraavassa kadunkulmassa tuli vastaan sisäänheittäjä, joka kertoi olevansa tarkka-ampuja Turkin armeijassa. Hänen suurin idolinsa oli Simo Häyhä. Simohan oli se kuuluisa tarkka-ampuja Suomen Talvisodassa 1939. Simo ampui todistetusti yli 500 venäläistä sotilasta tarkkuuskiväärillään ennen kuin sai itsekin osuman.

Matka jatkui ja lopulta päätimme lähteä syömään viimeisen illan kunniaksi hieman paremmin. Hakuammuntaahan se oli, mutta aika läheltä hotelliamme löytyi Ocean7 –niminen ravintola, jossa oli 4. kerroksessa kattoterassi. Vessa oli vastaavasti kellarikerroksessa, joten kyllä niitä kapeita puurappusia riitti kavuttavaksi. Puuskutin kuin Galatan torniin saapuneena, kun kiipesin takaisin vessareissultani. Ruuat olivat hyvät ja tarjoilu oli näyttävää. Näkymä Bosporin-salmelle oli huikean hieno. Ainut huomauttamisen aihe oli, ettei heillä ollut makeampaa punaviiniä. Näin oli pakko tyytyä Efes-oluisiin. Tony yllätti meidät kaikki, kun sai eteensä tilaamansa annoksen. Kaikista lupauksista perehtyä paikallisiin ruokiin huolimatta poika pääsi kuittaamaan ”Perinteiset makkaraperunat, jess!” Tarjoilijakin nauroi, vaikkei mitään ymmärtänytkään. Tonyn ilme lienee kertonut kaiken.

Ravintolalaskukin jäi ihan kohtuulliseksi, joten hyvillä mielin poistuimme kohti hotellia. No, olihan meidä ihan pakko vielä käydä moikkaamassa Cozy Gardenin Mehmet-niminen tarjoilija. Otettiin siellä Titan kanssa kahvikonjakit. Koska sen toimittaminen viipyi, ehdin jo väsähtää. Nippanappa jaksoi lopulta odottaa ja juoda paukun. Sitten poistuin hotellille nukkumaan. Titta, Sini ja Tony jäivät vielä yli 2 tunniksi sinne. Kello oli yli 2, kun he saapuivat hotellille nauraen.

12.6. perjantai

Matkaaminen kotiin klo 11 – 19.30.

Aamuherätys oli tutusti klo 8. Aamiaisen jälkeen tehtiin huolellinen pakkaaminen. Huomasimme, että vielä on aikaa jäljellä, joten pyörähdimme viimeisen kerran kaupungilla. Ostimme nyt ne pakolliset kahvimukit Istanbulista hintaan 10 liiraa per muksa. Hotellin portieeri soitti meille taksin, jolla pääsimme lentokentälle. Lentokentällä tehtiin ihan ensimmäiseksi kaikkien matkatavaroiden läpivalaisu. Sen jälkeen päästiin tekemään check-in ja lähettämään matkalaukut ruumaan. Seuraavaksi tuli vastaan vielä käsimatkatavaroiden läpivalaisu. Vasta tämän jälkeen koitti taxfree-vyöhyke. Meidän oli ihan pakko sählätä jo tässä vaiheessa. Kävimme syömässä myös erittäin stressaavassa hälinäympäristössä hampurilaisaterian. Kun jatkoimme perille lähtöportille asti huomasimme tämän kaiken olleen ihan turhaa. Portin vierestä löytyi oikein rauhallinen baari, josta olisi saanut kaiken haluamansa ihan suomalaiseen rauhalliseen tyyliin. No, tuhlattiin kuitenkin ihan viimeiset Turkin liirat isoon 75cl olueeseen.

Lento Suomeen sujui ihan hyvin. Viereen sattui suomalainen Rolls Roycen mies. Hän kertoi käyvänsä tekemässä haalarihommia ympäri maailmaa. Hän nimittäin ottaa käyttöön Rolls Roycen Rauman telakan tekemiä potkurijärjestelmiä. Ne voivat sijaita telakoilla tai vaikka öljyporauslautoilla Pohjanmerellä tai Meksikonlahdella. Titta ei ollut uskoa tarinoitamme. Kun tulimme tullin jälkeen ulos Helsingin lentokentällä, vastassa oli kuljettaja Rolls Royce –kyltin kanssa. Titta repesi hillittömään nauruun.

Itse laitoin tekstarin Flyparkiin saapumisestamme. Sieltä tulikin taksi hakemaan meidät vastausviestissä luvatussa 10 minuutissa. Tuota pikaa olimmekin kotimatkalla. Kotona oltiin klo 19.30. Paluumatkalla ehdimme käymään myös ruokaostoksilla.

Ilta menikin sitten hienosti sujunutta matkaa muistellessa ja Tonyn synttäreitä juhliessa.

Hyväksi havaittuja asioita reissulta

Majoituspaikan sijainnilla on väliä. On erittäin mukavaa, ettei tarvitse kulkea pitkiä matkoja nähtävyyksien ja majapaikan välillä. Matkustukseen käytetty aika on pois nähtävyyksistä, kokemuksista ja matkamiesten voimista.

Turkish Airlines on huomattavasti laadukkaampi lentoyhtiö kuin Finnair. Palvelualttius, ruoka- ja juomatarjoilut olivat paljon parempia. Kaikilla oli omat tv-ruudut, josta seurata esimerkiksi lennon edistymistä. Tosin ne tökkivät hieman varsinkin paluumatkalla.

Istanbulin julkinen liikenne eli metro ja raitsikat erittäin uudenaikainen ja laadukas. Missään muualla en ole vastaavaa kokenut.

Flypark.fi on Suomessa ehdoton autojen parkkipaikka lomalaisille. Innokkaita nuoria kavereita hommissa. Ja homma sujuu.

Majapaikan ehtii varata netin kautta myös viimetipassa. Tärkeintä on ensin päättää loma-ajankohta ja löytää sitten parhaimmat lennot.

Majapaikkaa kannattaa ensin kartoittaa eBookersin tapaisten firmojen kautta. Sen jälkeen kannattaa katsella Google Mapsista seutua, jolta aikoo varata hotellin. Klikkailemalla hotellin nimiä pääsee niiden kotisivuille, josta voi pyytää tarjouksia haluamalleen loma-ajalle. Tosin kannattaa tarkoin verrata ennen päätöstä, josko eBookers tai Booking.com olisi sittenkin halvempi. Majapaikan valkkaaminen pitää ottaa tosissaan kuitenkin 2 viikkoa ennen paikan päälle menoa.

Rahanvaihto

Rahaa kannattaa vaihtaa kotimaassa vain ensimmäisen matkapäivän tarpeisiin. Sekin kannattaa tehdä Nordeassa omassa pankissa. Koska olemme avainasiakkaita, meiltä ei peritä vaihtopalkkiota.

Turkin lentokentän myymälöissä kannattaa maksaa vain pyydetyssä valuutassa, sillä jos maksaa muulla kuin pyydetyllä valuutalla, sinulta peritään sievoiset valuutan vaihtokulut.