Tämä ohje on eräästä suklaakirjasta ja suunnattu suureen makean himoon.Ohje on hyvä, mutta todella makea. Eli kakkunen on hyvin riittoisa sen vuoksi ettei sitä välttämättä pysty herkuttelemaan kovin suuria määriä kerrallaan.
Kakku kannattaa leikata jo valmiiksi pieniksi ruuduiksi ennen kuin pinnalla oleva suklaa kerkeää kovettumaan tai ottaa ajoissa huoneenlämpöön.Sillä vältetään pinnan lohkeilu myöhemmin leikattaessa.
Pohja:
- 4 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- ripaus suolaa
- 50 g hienoa sokeria
- 180 g voita
- 1 rkl kaakaojauhetta
-Sekoita vehnäjauhot,suola,kaakao ja leivinjauhe keskenään.
-Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
-Yhdistä jauhot hellästi sekoittaen voivaahtoon.
-Levitä taikina irtopohjaiseen,voideltuun vuokaan (20 cm) ja kypsennä 170-asteessa noin 15 minuuttia.
-Jäähdytä.
- 125 g voita
- 100g sokeria
- 2 rkl siirappia
- 1 tlk makeutettua maitotiivistettä
-Sekoita kaikki ainekset pieneen kattilaan ja kiehauta nopeasti kokoajan sekoittaen.Palaa pohjaan hyvin helposti.
-Pienennä lämpö matalalle ja anna täytteen kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia sekoittaen.
-Jäähdytä täytettä hetki mutta älä anna kovettua.
-Levitä lastalla tai lusikalla täyte pohjan päälle tasaisesti ja jäähdytä.
Kuorrute:
- 60 g valkosuklaata
- 100 g tummaa suklaata
-Sulata suklaat vesihauteessa erikseen varoen ettei vettä tai vesihöyryä pääse suklaan joukkoon.
.Kaada kakun pinnalle ensin tumma suklaa ja levitä hyvin kakun pinnalle.
-Muodosta valkosuklaasta kuvioita tumman suklaan pinnalle ja marmoroi pinta lusikalla.
-Anna kakkusen jäähtyä hetki (n.30 min) ja leikkaa neliöiksi tai viipaleiksi.
Tein leivinpaperista vuoan reunoille suikaleet jotka helpottavat lopuksi reunojen irroittamista, joten pinnat jäävät siisteiksi.
Täyte on yksinkertainen ja nopea valmistaa kunhan muistaa sekoittaa kokoajan.Maitopohjaiset kastikkeet ja kuorrutukset niin ikävästi joko kiehuu yli tai palaa pohjaan.
Kinuski kaadetaan pohjan pinnalle ja levitetään tasaiseksi.
Kinuskin pinnalle sulatettu suklaa ja levitys tasaiseksi.
Tumman suklaan pinnalle tein marmoroinnin laittamalla valkosuklaan pursotin pussiin ja valuttamalla ohuita viivoja ristiin rastiin pintaan.Sitten pienellä lusikalla sekoittelin pintaa mieleisekseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti