maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mokkakakku

 Kesähelteellä on haasteellista valmistaa täytekakkuja tai leivoksia,kermaisia tai vähemmän kermaisia.Ajattelin tehdä mokkakakun johon ei tule kermaa ollenkaan ja kyllähän siitä tuli hyvän makuinen mutta on se silti aika haasteellista lämpöisellä kelillä kun sisällä on yhtä kuumaa kuin ulkona.Jätin kuitenkin tekemättä ylimääräiset pursotukset.

Mokkakakku.
 Täytteenä käytin joka toisessa kerroksessa banaania johon lisäsin vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi ja joka toiseeen väliin mokkacremeä.
Kakkupohjan kostutin kahvilla.Tuli mukavan mehevä kakku.

Kuorrutteen pohjaksi tein creme anglaisen eli sakean vaniljakiisselin ja maustoin sen vahvalla kahvilla ja vatkasin joukkoon suolatonta voita.

Mokkakuorrute:

1½ dl hienoa sokeria
4 keltuaista
1 dl kiehuvaa maitoa
2-3 rkl vahvaa kahvia
200g suolatonta voita

-Ota pieni,paksupohjainen kattila ja mittaa keltuaiset ja sokeri siihen. Vatkattiin keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.Lisätään kuuma maito joukkoon kokoajan vatkaten.
-Siirretään kiisseli hellalle ja kypsennetään sakeaksi koko ajan sekoittaen.
Jäähdytetään kylmässä vesihauteessa sekoitellen.
-Maustetaan vahvalla kahvilla ja lopuksi vatkataan voi joukkoon.
-




Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.