torstai 24. heinäkuuta 2014

BEER HOUSE TALLINNASSA

Beer house tallinnassa.
Tämä otos on Beer Housen sisääntulosta.Yksinkertainen mutta kutsuva näky.

 Sisätiloissa oli oluen valmistukseen tarvittavat tykötarpeet.
 Täytyy sanoa että oli todella nähty vaivaa sisustamisessa ja ravintola oli aivan mieletön.Upea.Oltiin tulossa tänne alkuun vain oluselle kuumana helle päivänä, mutta kyllä ruuan tuoksut ja miljöö pakottivat kokeilemaan ruokalistaa.Taustalla näkyy pieniä syvennyksiä jotka oli sisustettu kaikki hieman erilaisiksi ja ruokalistoina olivat suuret olut tuopit.


 Pizzalla oli kokoa ja nälkä lähti takuulla ja makukin oli loistava.Bratwurstit ja hapankaalit olivat todella maukkaita.
 Jälkiruoka drinkkeinä oli hauska yhdistelmä.Olutta,jätskiä,spriteä ja minttua.Raikas ja mukava lopetus illalle.
 Ruokapöydissä oli rekvisiittana olut hanat.Kaikki oli ajateltu.
Tässä ravintolassa oli niin paljon nähtävää ja ihailtavaa.Ruokalistoilta löytyi jokaiselle jotakin ja tarjoilijoilla oli asutkin miljööseen sopiviksi.
Ei voi kuin suositella.Ja ravintola sijaitsee Old Hansan kupeessa.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Ravustuskausi alkaa maanantaina kello 12.00


Mukavaa kun saa taas pitää rapujuhlat edes kerran kesässä.Katiska on jo pyytämässä syöttikalaa jotta voidaan aloittaa ravustus heti puolilta päivin.Vähän kyllä jännittää kuinka tässä käy kun pihapiirissä on ollut suuri minkki pataljoona kyläilemässä.Ne kun ovat sellaisia veijareita jotka tuntuvat syövän sitten ihan kaiken ja vielä vähän enemmänkin kuin tarve vaatii.
Alhaalla tämän päivän ensimmäinen hyvänkokoinen rapu.Mittaa noin 12cm eli ihan reilussa mitassa.Saa nähdä kuinka monta rapua aamulla merroissa on,toivotaan parasta.

Ravustusta .
Okei,meillä on sitten ensimmäistä kertaa ollut kunnon minkki retkue pihassa,rellestäneet ties kuinka pitkään ja herkutelleet meidän lammesta ravut.
Rapuja on tullut joka vuosi todella upeasti ja nyt niitä ei sitten enää ollut paljonkaan eikä loppuja raaskinut ottaa.
Näin ollen pihassa on rapumerrat vaihtuneet minkkipyydyksiin.Talon isäntä kesällä teki ulkoterassia kun huomasi 6-7 minkkiä pensaikossa hyörimässä ja ne tuntuvat olevan todella tehokkaita pyydystämään kaikkea.Sorsanpojatkin hävisivät pihapiiristä nopeasti.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Joutsen lautasliinoista pöytä koristeeksi

 Lautasliinoista saa rakenneltua kaikkea kivaa.Tehtiin joutsen 4:stä lautasliinasta ja laitettiin tarjolle mansikoita keskelle.Juhliin on hauska laittaa näihin vaikka pieni kori keskelle ja seisovaan pöytään tarjolle herkkuja.Kankaisista lautasliinoista saa folion kanssa tehtyä ihan kivan.
Joutsen lautasliinoista.




Salarakkaan pyttipannu

Tänä kesänä on kaupoissa aivan mielettömän paljon eri tavoin maustettuja ja täytettyjä makkaroita.Välillä tuntuu että tarvitsee rakentaa pöytään jotain muutakin kuin makkarasoosia tai grillata joten nyt tuli pyttis jossa on paljon erilaisia kasviksia ja kuitenkin tavallisenkin pyttiksen tarpeita.
Hyvin teki kauppansa,hävisi pannulta.Tästä reseptiikasta tuli 4:lle hengelle.
Salarakkaan pyttipannu.

Pyttiksessä käytettiin:

4-5 keitettyä perunaa paloiteltuna
1 maissi kiekkoina
1½ paprikaa lohkottuina
1-2 sipulia,tässä oli punasipulia ja tavallista
pari tomaattia lohkottuina
pala purjoa ohuina suikaleina
makulihan salarakas makkaroita
Mausteina:suolaa,mustapippuria,tinjamia ja jauhettua paprikaa
voita ja öljyä paistamiseen

-Paloitellaan kasvikset ja makkarat valmiiksi.
-Ensin paistetaan ja maustetaan perunat pannulla.
-Isommalla pannulla kuullotin kasvikset,maustoin ja haudutin ihan hetken.
-Lisäsin makkarat ja lopuksi paistetut perunat.Tarkista maku.

 Kyllä huomaa maussa ja ulkonäössä kunnollisen makkaran ja halpiksen eron.Tässäkin makkarassa oli makuina mozzarella ja aurinkokuivattu tomaatti ja oli tosi hyvä makkara.


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Sinihomejuustokeitto


 Tarvittiin:

n.20 g voita
1 sipuli kuutioina
3 rkl vehnäjauhoja
suolaa ja valkopippuria
5 dl kanalientä tai lihalientä
100-150g sinihomejuustoa
2½ dl kuohukermaa

-Sulatettiin voi kattilassa ja kuullotettiin siinä sipulikuutiot.
-Sekoitetaan joukkoon vehnäjauhot ja lisätään kanaliemi joukkoon.
-Haudutetaan hetki ja lisätään juusto murusina sekaan ja maustetaan.
Soseutin keiton vielä tasaiseksi ja lisäsin sitten kerman.Haudutin hetken ja tarkistin maun.
-Keiton kumppaniksi tehtiin ohuita patonkiviipaleita joiden pinnalle laitettiin juustoa ja kuorrutettiin.



maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mokkakakku

 Kesähelteellä on haasteellista valmistaa täytekakkuja tai leivoksia,kermaisia tai vähemmän kermaisia.Ajattelin tehdä mokkakakun johon ei tule kermaa ollenkaan ja kyllähän siitä tuli hyvän makuinen mutta on se silti aika haasteellista lämpöisellä kelillä kun sisällä on yhtä kuumaa kuin ulkona.Jätin kuitenkin tekemättä ylimääräiset pursotukset.

Mokkakakku.
 Täytteenä käytin joka toisessa kerroksessa banaania johon lisäsin vähän sitruunamehua tummumisen estämiseksi ja joka toiseeen väliin mokkacremeä.
Kakkupohjan kostutin kahvilla.Tuli mukavan mehevä kakku.

Kuorrutteen pohjaksi tein creme anglaisen eli sakean vaniljakiisselin ja maustoin sen vahvalla kahvilla ja vatkasin joukkoon suolatonta voita.

Mokkakuorrute:

1½ dl hienoa sokeria
4 keltuaista
1 dl kiehuvaa maitoa
2-3 rkl vahvaa kahvia
200g suolatonta voita

-Ota pieni,paksupohjainen kattila ja mittaa keltuaiset ja sokeri siihen. Vatkattiin keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.Lisätään kuuma maito joukkoon kokoajan vatkaten.
-Siirretään kiisseli hellalle ja kypsennetään sakeaksi koko ajan sekoittaen.
Jäähdytetään kylmässä vesihauteessa sekoitellen.
-Maustetaan vahvalla kahvilla ja lopuksi vatkataan voi joukkoon.
-




lauantai 12. heinäkuuta 2014

Täytettyjä punakampelarullia ja katkarapukastiketta

 Nykyään tuntuu että kampelafileitä on enää harvemmin kaupan kalatiskillä myynnissä,joten nyt niitä oli ja oli tartuttava syöttiin välittömästi.Kampelassa on vielä ne hyvät puolet että se on täysin ruodoton ja kypsyy todella nopeasti.Hyvin lapsi ystävällinen ruoka.

Täytettyjä punakampelafileitä.
 Punakampela tehtiin hyvin yksinkertaisesti.Fileet levitettiin työlaudalle,maustettiin pinta suolalla ja jauhetulla valkopippurilla.Kuullotettiin voissa ohuita purjosuikaleita ja maustettiin suolalla ja pippurilla ja lisättiin lopuksi tuoretta tilliä.Laitettiin purjosilppua noin ruokalusikallinen kalan leveimpään kohtaan,pyöritettiin rullalle ja hammastikulla kiinni.Pyöritettiin rullat vielä vehnäjauhoissa ja kypsennettiin paistinpannulla voi-öljyseoksessa.

Katkarapukastikkeessa käytettiin:

n.20g voita
1 prk tomaattipyrettä
1 rkl vehnäjauhoja
3 dl kalalientä
suolaa ja jauhettua valkopippuria
1 dl kuohukermaa
1-2 dl katkarapuja (mitä isompia,sen parempia)

-Sulatettiin voi paksupohjaisessa kattilassa,lisätään tomaattipyre ja sekoitetaan hyvin.
-Lisätään vehnäjauhot ja kypsytetään hetki.Kaadetaan kalaliemi joukkoon ja maustetaan suolalla ja pippurilla.
-Kastiketta keitetään hetki kokoon ja lisätään kerma.Tarkista maku ja lisää ihan viimeiseksi katkaravut koska niitä ei saa sitten enää keittää jotta eivät mene sitkeäksi.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Savulohta ja uppomunia

Nämä munat hyydytettiin ihan omissa muoteissaan,tähän tarkoitukseen tehdyissä muoteissaan. (tämäkin oli kokeiltava)
Oli kuitenkin näppärä tehdä eikä huvittanut kelmujen kanssa leikkiä.
Keltuainen pysyi hyvin keskellä ja keitto-ajaksi riitti hyvin 3-minuuttia,keltuainen jäi juoksevaksi ja siitä sai hyvän kastikkeen kalalle ja salaatille.

Savulohi ja uppomunia

Keittäminen:

  • 1 litra vettä
  • 1 rkl merisuolaa
  • 1 dl väkiviinaetikkaa



  1. Mittaa kattilaan vesi,etikka ja suola.
  2. Kiehauta.
  3. Joskus olen rikkonut munat kelmuun ja pyörittänyt hellästi paketiksi,toisinaan valmistanut munat reikäkauhaa apuna käyttäen tai sitten vain tehnyt ilman apuvälineitä,tehden hieman kiehuvaan veteen kierteen ja rikkoen munat yksitellen veteen.Mutta nyt kokeilin uppomunille tarkoitettua omaa lävikköä.
  4. Eli laitoin läviköt veteen ja veden kiehuessa pikkuhiljaa,rikoin munan varovasti lävikköön rikkomatta keltuaista.
  5. Mittasin keittoajaksi tarkalleen 3 minuuttia.Valkuainen on hyytynyt ka keltuainen jää löysäksi.
  6. Nostin valmiit kananmunat keitinvedestä,valutin ja laitoin tarjolle salaatin ja savukalan kaveriksi.
Salaatiksi käytin purjoa,tomaattia,kaprista ja tuorekurkkua.
Maustoin salaatin vielä pestolla ja rouhitulla mustapippurilla.






Tässä nämä ihan uppomunien valmistukseen tarkoitetut pienet läviköt.
Valmistuksessa selviää kyllä ilmankin.
Reikäkauhaa apuna käyttäen,ilman muottia tehden veteen kierre ja lisäämällä munat yksitellen siihen.








keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kinkkuhyytelö

 Tämä kinkkuhyytelökakku on tehty noin 10:lle hengelle.Pohja on tehty tuc kekseistä ja voista eli hieman erilainen kinkkukakku johon ei tarvitse alkaa leipoa tai etsimään sopivaa leipää.Täytteessä on erilaisia kasviksia ja täyte-aineena on turkkilainen jogurtti ja kerma.

Kinkkuhyytelö.

Pohja:

½ pkt yrteillä maustettuja tuc-keksejä
n.30 g sulatettua voita

-Keksit murenneteen ihan hienoksi ja joukkoon sekoitetaan sulatettu voi.
-Painellaan keksimassa irtopohjaiseen kakkumuottiin ja siirretään kylmään jähmettymään.

Täyte:

2 dl kermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
1 dl tomaattiketsuppia
1 valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa ja valkopippuria maun mukaan
1 rkl silputtua persiljaa
10 kpl liivatelehtiä

-Vatkaa kerma vaahdoksi.Lisää joukkoon jogurtti ja mausteet.
-Jätä liivakoiden lisäys ihan loppuun.

Täytteeseen sekoitetaan lisäksi:

1 tuorekurkku suikaleina
1 punainen paprika ohuina suikaleina
n.5cm pala purjoa ohuina suikaleina
1 herkkukurkku suikaleina
100g palvikinkku suikaleita

-Suikaloi kaikki kasvikset ja kinkku ihan ohuiksi suikaleiksi ja sekoita keskenään.
-Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään noin 5 minuutiksi.
-Yhdistä kasvikset ja jogurttiseos ja tarkista maku.Erilaisilla yrteilläkin saa mukavaa lisämakua täytteeseen varsinkin kun niitä on juuri nyt saatavilla paljon.
-Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa kermaa ja sekoita täytemassan joukkoon pikku hiljaa kaataen ja sekoittaen samalla.
-Kaada täyte suolakeksimassan päälle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
Kakku on syönti kunnossa noin 3 tunnissa eli pysyy koossa hyvin.

Koristelin tämän kakun melonipalloilla,kinkulla ja yrteillä,hyvin yksinkertaisesti.


Mansikkaviinihyytelö

 Tästä reseptistä saadaan 4-6 ruokailijalle jälkiruoka.Ja jos liivakoiden määrää vähentää,sitten viinihyytelön voi huoletta laittaa vaikka lasiin.Raikas ja kiva jälkkäri kesäksi.

Mansikkaviinihyytelö.
Tarvittiin:

n. 1l mansikoita
muutama pensasmustikka väripilkuksi

-jos mansikat ovat isoja,ne kannattaa puolittaa.Marjat laitetaan annosmaljaan tai muotteihin.

Hyytelöön:

1 dl hienoa sokeria
1 dl vettä
1 kanelitanko
2 dl valkoviiniä
1 tl cointreauta tai tpiple sec tai hieman sitruunamehua
4-5 liivatelehteä

-Sokeria,vettä ja kanelitankoa keitetään miedolla lämmöllä hetki että sokeriliemi vähän tiivistyy ja kaneli kerkeää luovuttamaan hieman makuaan.
-Lisätään sitruslikööri ja valkoviini ja kiehautetaan alkoholi pois.
-Lopuksi poistetaan kanelitanko liemestä ja jäähdytetään.
-Kun liemi on jäähtynyt,laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen muutamaksi minuutiksi (noin 5 minuuttia).Puristellaan ylimääräinen vesi pois liivakoista ja sulatetaan pieneen tilkkaan kuumaa nestettä (hyytelöliemi sopii hyvin tarkoitukseen)
-Jäähtynyt liemi kaadetaan marjojen päälle ja siirretään kylmään.Jos näyttää siltä että marjat nousevat liikaa pintaan viinihyytelön lisäyksen jälkeen,pinnalle voi laittaa kelmun ja ja kevyen painon joka leviää tasaisesti.

Marinoituja herkkusieniä


Marinoituja herkkusieniä.

Reseptiikka:

1½  dl sokeria
1½ dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 rkl rosepippureita
ripaus suolaa
n.5 cm pala purjoa suikaleiksi leikattuna
1 l tummia herkkusieniä

 -Mittaa nesteet kattilaan ja lisää joukkoon rosepippurit.
-Leikkaa herkkusienet puolikkaiksi ja viipaloi purjo.
-Kun liemi on kiehahtanut,lisää joukkoon herkkusienet ja anna kiehua hiljalleen ihan vain pari minuuttia.Lisää purjo ja siirrä jäähtymään.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Rapukautta odotellessa

Ja täällä lumpeitten alla kasvaa vielä tovin rapukanta jota päästään parin viikon päästä hieman maistelemaan.Aamusella kävi hauska tapahtuma,isäntä oli kalassa kissan kanssa ja törmäsivät sitten veden äärellä kahteen rapuun jotka pyrkivät veteen.Kissa oli tietysti kamalan utelias ja meni nenänsä kanssa liian lähelle ravun saksia ja nipsaushan siinä kävi,kissa muistaa ainakin hetken tapahtuman.




perjantai 4. heinäkuuta 2014

Mustikka-mascarpone kerrosherkku

Tässä jälkkärissä on kerroksittain vaniljavanukasta,mustikkakastiketta,keksejä ja mascarpone-mustikkamoussea.Ihania isoja  ja makeita pensasmustikoita.Tästä ohjeesta tulee noin 4-5 herkuttelijalle.
Ja tämä jälkkäri on koottu yhteen suureen annosmaljaan.

Mustikka-mascarpone kerrosherkku

Vaniljavanukas:

2dl sokeria
3 keltuaista
3/4 dl vehnäjauhoja
2 dl kuumaa maitoa
n.20g pehmeää voita
n.1 rkl vaniljasokeria
1 dl vatkattua kermaa

-Sokeri ja keltuaiset vatkataan vaahdoksi.
-Joukkoon lisätään vehnäjauhot ja kuuma maito.Sekoitetaan hyvin.
-Vanukas kypsennetään vesihauteessa sakeaksi,tasaiseksi kiisseliksi.Siirretään jäähtymään kulmään vesihauteeseen.
-Vatkataan joukkoon pehmeä voi ja vaniljasokeri.
-Kun kiisseli on jäähtynyt, sekoitetaan joukkoon kermavaahto kermavaahto.

Mustikka-mascarponekerros:

1 prk mascarponea
2 dl kuohkeaksi vatkattua kermaa
n.1½ dl mustikkaa paseerattuna ja makeutettuna sokerilla maun mukaan.

"Kissankieliä" ja pensasmustikoita oman maun mukaan pinnalle ja kerrosten väliin.Mitä enemmän mustikoita,sen mukavampi maku yhdistelmä.




Kanttarellitäytteisiä ravioleja

 Ja sieni kausi alkoi meillä sitten mukavasti.Löytyi kanttarelleja ja sehän sopii sieniä rakastavalle meikäläisellekin oikein hyvin.
Kanttarelli ravioleja.

 Pastataikinaan:

300g tai 4½ dl durum vehnäjauhoja
3-4 kananmunaa tai 1½ dl vettä
suolan voi jättää tässä kohtaa vielä pois.Itse laitan sen aina keitinveteen suoraan

-Laita vehnäjauhot joko pöydälle keoksi tai kulhoon.
Tee jauhojen keskelle kolo ja kaada kananmunat tai vesi siihen ja aloita sekoittaminen keskeltä reunoille päin ja vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia.
Peitä taikina kelmulla ja siirrä jääkaappiin lepäämään ainakin pariksi tunniksi.
Taikina säilyy jääkaapissa hyvin muutaman päivän.

Täyte:

½ litraa kanttarelleja pieninä kuutioina
pala purjoa kuutioituna
1 punasipuli kuutioina
suolaa ja rouhittua mustapippuria
½ tl tinjamia
voita kuullotukseen

-Sulata voi kasarissa ja lisää sipuli ja kanttarellikuutiot ja kuullota hetki.Mausta ja jäähdytä.

-Kauli taikina hyvin ohueksi jauhotetulla pöydällä.Nämä raviolit tein pyöreällä muotilla mutta neliö on kaiketi se klassisin malli.Kostutin raviolin reunoja hieman ja kun täyte oli laitettu keskelle,reunat pysyivät kunnolla kiinni.
-Ravioleja keitettiin noin 3minuuttia ja tarjottiin kermaisessa kastikkeessa jossa oli muutama viipale cheddarjuustoa.Ja päälle tietty vielä hieman kanttarelleja.



torstai 3. heinäkuuta 2014

Kanttarelli-viherpippurisilakat

Meillä on selkeä kahtiajako muikun ja silakan syöjien kanssa.Me jotka ollaan asuttu aina lähempänä merta,on syöty silakkaa nuoruudesta lähtien useimmin, kun taas järvi-suomesta kotoisin oleville muikku on se luonnollisin ja maukkain kala näistä kahdesta vaihtoehdosta.Täytyy sanoa, että onhan se muikku omaa luokkaansa varsinkin jos se vielä on puruvedeltä, joka on hyvin kirkas ja puhdasvetinen järvi.
Mutta me taas täällä lähempänä merta, ollaan opittu tekemään ja jalostamaan silakkaa ihan joka muotoon.
Kanttarelleja ja silakoita.
 Tässä on simppeli versio kanttarelleista ja silakasta.Ja tuntui uppoavan myös muikkumiehen suuhun.
Tästä ohjeesta tulee noin 3-4:lle ruokailijalle.

600g kookkaita silakkafileitä
n.4dl kanttarelleja kuutioituna
1 iso sipuli
pieni pala purjoa
n.60g viherpippuri koskenlaskija sulatejuustoa
suolaa,rouhittua mustapippuria ja ripaus sokeria mausteeksi

-Paistettiin pannulla kevyesti kuutioidut sipulit,kanttarellit ja purjo.Maustettiin suolalla,mustapippurilla ja ripauksella sokeria.
-Levitettiin ohuelti silakkafileen päälle ja siihen viipale viherpippurijuustoa ja toinen silakkafile päälle.
-Paneroitiin silakkapihvi ensin vehnäjauhoissa kauttaaltaan,sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa tai grahamjauhoissa.
-Paistetaan öljy-voiseoksessa.

Leivitykseen:   1-2 kananmunaa
                         vehnäjauhoja
                         korppujauhoja tai grahamjauhoja