Pätkiksiä ja banaania kätkettynä kakuksi.
Kakku on tehty samalla tavalla kuin tiikerikakku, mutta suklaaraita tulee pätkiskastikkeesta.
Kakku on todella mehevä ja kannattaa samalla vaivalla tehdä kaksi kappaletta.
Pätkiskastike
- 1 dl kuohukermaa
- 80 g pätkiksiä
- 80 g tummaa suklaata
- Kuumenna kerma ja sulata pätkikset kermassa.
- Sekoita joukkoon viimeiseksi tumma suklaa ja sekoita sileäksi.
- Jäähdytä kastiketta sen verran,mitä kakkutaikinan teko vie aikaa.Eli ei tarvitse ihan kylmäksi viilentää.
Banaanikakku
- 150 g voita
- 3 ½ dl sokeria
- 3 keltuaista
- 3 banaania
- 3 rkl kuohukermaa Uuninlämpö 175 astetta
- ripaus suolaa Paistoaika noin 60 min.
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 ½ tl vaniljasokeria
- 3 ½ dl vehnäjauhoja
- 3 vatkattua valkuaista
- Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. ( vetoisuus 2 litraa )
- Vispaa voi ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää keltuaiset yksitellen vispaten keltuaisvaahtoon.
- Yhdistä soseutetut banaanit vaahdon joukkoon.
- Sekoita kaikki kuivat-aineet keskenään ja lisää ne hellästi sekoittaen vaahdon joukkoon.
- Viimeistele taikina sekoittamalla valkuaisvaahto taikinan joukkoon. Lisää valkuaiset pienissä erissä varovaisesti käännellen, jotta kuohkeus ei katoaisi taikinasta liiallisen vatkaamisen vuoksi.
- Aloita kokoamaan kakkua.
- Eli levitetään ensin banaanitaikinaa ohut kerros vuoan pohjalle. Sitten ohuelti pätkiskastiketta. Itse tein pienen painauman kulkemaan banaanitaikinan keskellä, jotta kastiketta jäisi mahdollisimman paljon keskiosaan. Ja uusi kerros banaanitaikinaa ja pätkiskastiketta.
- Kakku paistetaan uunin keskitasolla 175-asteessa noin tunti tai kunnes hammastikulla pistettäessä taikinaa ei enää tartu tikkuun.
- Jäähdytä ritilällä kakkuvuoalla peitettynä.
Tämä kakku säilyy todella hyvin useamman päivän. Ja seuraavana päivänä kakku on mehevimmillään. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti