sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ihanaa syyspäivän viettoa ulkosalla,hyötyä ja huvia.Teimme savustettuja lohikyljyksiä ja keltajuuri-perunapaistosta.


Kelihän oli kuin morsian ja oli ihan pakko saada nauttia viimeiset kauniit syyskelit ulkosalla.Vielä oli mukava savustella ja touhuilla pihaa talviteloille laittaen.
Niimpä teimme vapaapäivän ratoksi kokonaisesta kirjolohesta kyljyksiä.Keltajuuresta ja perunasta herkullista paistosta. Kastikkeeksi smetanasta,piparjuuresta ja sinapista hyvä kylmä kastike.


Aina tulee niin kesämökki ja kesä mieleen,kun savupöntöstä alkaa leijumaan herkullinen kalan tuoksu.
Helposti ajateltuna,eihän siihen kesän tuloon ole enää kuin reilu puolivuotta.Kuulostaa lyhyeltä, mutta on vaan niin pirun pitkä aika odottaa.






Tässä on kuohkea ja raikas smetanakastike savukalalle.

Kylmä smetana-piparjuurikastike:

  • 1 prk  smetanaa  (140 g)
  • 1 tl sinappia
  • ½ tl piparjuurta raastettuna
  • ripaus suolaa ja jauhettua valkopippuria

  1. Vatkaa smetana ja sinappi keskenään kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Mausta vaahto ja siirrä kylmään.
  3. Kastike sopii monenlaisille kalaherkuille,graaveille,kylmäsavulohelle ja paistetuille kaloille.

Savupurujen joukkoon pari sokeripalaa,lohet hieman öljytylle foliolle ja kalan pintaan ripaukset suolaa ja pieni tovi odotusta. Liekit sopiviksi nuotiossa ja kalat tulille. Kalat olivat sopivan kypsiä 20-minuutissa.



Keltajuuri on maultaan kuin punajuuri mutta huomattaavasti miedompi.
Meillä keltajuuri upposi nuorisoon perunan joukossa kuin väärä raha, vaikka se antoikin oman lisänsä perunaan,läpi meni.Nuoret kriitikot eivät valittaneet.


Keltajuuri-perunapaistos:

  • 500  g keltajuurta
  • 500 g perunaa
  • 50 g voita
  • 1-2 rkl öljyä
  • suolaa
  • valkopippuria jauhettuna
  • persiljaa tai ruohosipulia

  1. Kuori ja viipaloi perunat ja keltajuuret.
  2. Kuumenna kasarissa öljy ja voi.
  3. Lisää kasariin potut sekä keltajuuret ja kuullota muutama minuutti välillä sekoitellen.
  4. Lisää mausteet joukkoon paitsi yrtit. 
  5. Sekoita hyvin ja siirrä juurekset uunin kestävään vuokaan.
  6. Kypsennä kannella peitettynä 200-asteessa noin 40-50 minuuttia.
  7. Sekoita viimeiseksi joukkoon yrtit.










Ei kommentteja: