Tyrni sai makupariksi tuorejuustoa ja torttupohjaan kaakaota. Yhdistelmä oli hyvä.
Kääretorttupohja:
- 3 kananmunaa
- 1½ dl sokeria
- 1 dl perunajauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 rkl kaakaojauhetta
- Vispaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
- Sekoita kaikki jauhot keskenään ja yhdistä munavaahtoon hellästi sekoittaen.
- Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi ja paista uunin keskiosassa 225-asteessa noin 5 minuuttia.
- Kumoa paistettu pohja leivinpaperille,jolle on siroteltu tasaisesti hienoa sokeria.
- Jäähdytä pohja.
- Leikkaa taikinasta muotilla 3-4 pyöreää tasakokoista kiekkoa kakun pohjiksi.
- Valmista täyte.
Tyrni-tuorejuustotäyte:
- 1 prk valion maustamatonta tuorejuustoa
- 1 prk vaniljarahkaa
- 1 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 dl kuohukermaa
- 1 dl tyrnisosetta
- 1 dl tomusokeria
- 3 liivatelehteä
Tarvitset myös 3-4 rkl vadelmahilloa kakkukerrosten väliin.
- Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen noin 5 minuutiksi.
- Sekoita keskenään tuorejuusto ja vaniljarahka. Lisää joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita.
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä rahkaseokseen.
- Mausta tyrnisose tomusokerilla ja yhdistä vaahdon joukkoon.
- Lopuksi kuumenna mikrossa pari ruokalusikallista maitoa tai kermaa ja sulata siinä liivatteet, joista on puristeltu ylimääräiset vedet pois.
- Lisää liivateseos vaahdon joukkoon sekoittaen hellästi kokoajan tasaisesti.
- Aloita kakun kokoaminen. Ota sivuun noin 1 ½ dl täytettä kuorrutukseen.
Kokoa kakku irtopohjaiseen vuokaan. Halkaisija 18 cm.
Ensin kerros kakkua ja 1 rkl vadelmahilloa tasaisesti levitettynä, hillon pinnalle tasainen kerros vanukasta.
Jatka kaikki kerrokset samaan tyyliin kunnes ainekset ovat käytetty.
Siirrä kylmään jähmettymään ainakin pariksi tunniksi. Kakkua ei tarvitse kostuttaa.
Kuorrutus:
- 2 dl kuohukermaa
- n. 1 ½ dl tyrnitäytettä
- (2 rkl tomusokerilla makeutettua tyrnisosetta)
Vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon loput tyrnitäytteestä.
Kuorruta kakku haluamallasi tyylillä ja hauskan kirpakkuuden kakkuun antaa tyrnisose pinnalle siveltynä.
Olisi kakusta saanut ihan hauskan ilman kuorrutustakin, mutta kun kuitenkin on aina tottunut niitä koristuksiakin tekemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti