keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Syksyn ensimmäiset puolukkaherkut. Puolukkatartaletit.

Mukava yhdistelmä makeaa,kirpeää ja rapeata.
Aurinko paistoi ja pakotti työpäivän jälkeen marjametsään ja se kannatti.
Ajattellimme käydä vain katsastamassa vieläkö on puolukkaa tallella tai onko sitä edes saatavilla.
Onneksi oli kulhot mukana ja saimme palan syksyä mukaan.
Tästä ohjeesta saadaan koosta riippuen 6-8 kappaletta tartaletteja.

Puolukka-marenkitartaletti.



Taikina:

  • 160 g voita
  • 80 g fariinisokeria
  • 1 kananmuna
  • 40 g mantelijauhetta
  • 170 g vehnäjauhoja
  • 1/4 tl leivinjauhetta

  1. Vatkataan voi ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  2. Lisätään kananmuna vispaten joukkoon.
  3. Yhdistä kuivat-aineet keskenään ja sekoita voivaahdon joukkoon. Vaivaa taikina tasaiseksi.
  4. Kauli taikinasta ohuet kiekot tartaletti muottien pohjalle. Jos taikina on pehmeää kaulittavaksi, siirrä se hetkeksi kylmään. Näin taikina on helpommin käsiteltävissä.
  5. Paista pohjat 185-asteessa noin 10-15 minuuttia ja jäähdytä.
  6. Kumoa pohjat muoteista jäähtyneinä ja täytä tartaletit.



Täyte:

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 dl kuohukermaa
  • 3 liivatelehteä

  1. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen 5 minuutiksi.
  2. Vispaa valkuainen pehmeäksi vaahdoksi.
  3. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja tomusokeri ja jatka vispaamista, kunnes vaahto on kovaa.
  4. Vispaa kerma vaahdoksi toisessa astiassa.
  5. Sulata liivatteet tilkassa kuumaa maitoa tai kermaa.
  6. Lisää liivatteet kerman joukkoon hellästi sekoittaen,jotta kerma ei juoksetu liiasta vatkaamisesta.
  7. Yhdistä kermavaahto ja valkuaisvaahto hellästi sekoittaen ja pursota tartaletille pohjaksi.
  8. Ripottele puolukat täytteen päälle ja valmista kiille.
  9. Itse laitoin kiilteen pinnalle pullasudilla.

Kiilteeseen:
  • 1 dl vettä
  • ½ dl hyytelösokeria

  1. Kiehauta vesi.
  2. Sekoita kuuman veden joukkoon hyytelösokeri ja kiehauta uudelleen.
  3. Lisää kiille marjojen pinnalle hieman lämpöisenä.

Ei kommentteja: