maanantai 2. tammikuuta 2017

Niimpä, vuosi vaihtui ja housut kiristää. Taas on tehtävä jotakin asian eteen.

Se vaan on se karu tosi asia, kun ikää alkaa kertyä mittariin niin painoakin tulee helposti ihan huomaamattaan. Jotenkin se pakottaa vaan enemmän radalle kävelemään ja katsomaan mitä suuhunsa laittaa. Huomaa pakostakin,ettei enää voi herkutella ihan surutta.
Meillä on alettu hieman annoskokoja pienentelemään ja tekemään joillekin aterioille hieman keveämpiä ruokia.
Tein tämän kukkakaalikeiton keveämmin, ei voita,jauhoja eikä maitotuotteita. 
Omaa visuaalista silmää miellyttämään ja makua antamaan lisäsin joukkoon kurkumaa. Jos laihduttaa tai keventää, ei kuitenkaan ole mukavaa syödä hajutonta,mautonta ja väritöntä ruokaa. :))


Kaloreita keitossa ei juurikaan ole reseptiä noudattamalla, mutta jos haluat muuten muokkaa keiton paremmaksi, joukkoon sulatejuustoa tai kermaa lisäämällä keitto on taivaallinen.


Reseptiikka:

  • 1 ½ kg kukkakaalia
  • 1 iso sipuli
  • 1 iso porkkana
  • vettä niin paljon että kasvikset peittyvät kunnolla
  • 1-2 kanaliemikuutio
  • 2 tl kurkumaa
  • ripaus suolaa
  • 1 tl jauhettua mustapippuria

  1. Pilko kasvikset rouhean suuriksi paloiksi. Käytä kukkakaalista myös kanta.
  2. Siirrä kasvikset kattilaan ja laita vettä sen verran ,että kasvikset peittyvän kunnolla.
  3. Lisää mausteet ja anna kasvisten kiehua pehmeiksi.
  4. Soseuta keitto ja lisää mausteita tarvittaessa.
  5. Jos ei tarvitse kaloreita laskea,tilkka kermaa keittoon tai lusikallinen smetanaa annoksen pintaan tekee herkkua.








Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.