sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Perheessä jokaiselle jotakin...

 ... nuorisolle "käty" ja meille vanhemmille "vika" viikonloppu (vihdoin kahden).
Olimme suunnitelleet jonkin aikaa viikonloppua aikuisille, kunnes hoksasimme, että nuoriso juttelee keskenään "käty" viikonlopusta eli kämppä tyhjänä. Ja näinhän me vieteltiin omaa "vika" viikonloppua.


Rentoutumisemme kohteeksi löytyi tunnin ajomatkan päästä takuuvarma ja maineikas hemmottelukohde.
Loppujen lopuksi ei tarvitse matkata maailman ääriin löytääkseen kauniita nähtävyyksiä. Kartanossa oli jo itsessään paljon nähtävää,niin sisällä kuin ulkosallakin.


Meille oli mieluisa yllätys, kun saimme samaan hintaan Imperial -tason huoneen kylpyammeineen. Huone oli remontoitu hyvällä maulla vanhaa kunnioittaen. Kyllä kelpasi meittin majoittua. Varasimme sisään-kirjautuessamme pöydän iltaravintolasta illaksi. Ja näkymä olisi kesäaikaan mahtava. Omalta kattoterassilta suora näkymä merelle.

Sitä ennen ehdimme käväistä Tupasaunoilla puhdistautumassa. Siellä oli kuin olikin poreallas ulkoterassilla. Veden lämpötila oli +40 astetta. Kyllä kelpasi lillutella ulkoilmassa ja latkia lonkeroa. Hassua, ettei päätä palellut yhtään pakkasilmasta huolimatta.


Iltaravintolassa meitä odotti täydellinen kattaus metallisine aluslautasineen. Aseita riitti vaikka minkälaiseen ateriahaasteeseen. Jotenkin kaipaa tälläistä palvelua ja tarjontaa saataville enemmänkin.


 Jälkiruuaksi saimme hunjajäätelöä viikunan ja suklaaleivoksen kera. Annos oli selkeä ja todella herkullinen.
Kaikki menyyn ruuat olivat loistavia,varsinkin talon savustettu härkä, johon ei mureuden vuoksi veistä olisi edes tarvinnut.


Todella maittavan illallisen jälkeen siirryimme pienen ulkokävelyn jälkeen klubin puolelle. Siellä soitteli  jazz-trio ikivihreitä jazz-kappaleita. Mukavan illan kruunasi siis pubi,jossa saimme elävää musiikkia kahvin ja hyvän oluen seuraksi.


Aamiaisen jälkeen tutustuimme Keltaiseen saliin historiaa havisevine tauluineen. Laitettiin oikein nimetkin vieraskirjaan. Aivan joka puolella oli katseltavaa,ihasteltavaa ja historiaa. Mahtavaa. Kuin olisi saanut samalla lipulla roimasti plussaa.


Oli siellä pari muutakin salia, jossa sai töllistellä muotokuvia entisajan ihmisistä. Ja muodokas on töllistelijäkin... siis allekirjoittanut itse :)))


"Museokierroksen" lopuksi eksyimme myös eilisillan iltaravintolaan. Meidän pöytämme oli takana olevalla korokkeella. Palvelu oli todella loistavaa, kiitosta vain ihanalle tarjoilijallemme, joka maistatti erilaisia viinejä ennen ostopäätöksen tekoa.


Ehdimme vielä ennen poislähtöä käydä kävelyllä merenrannassa. Lunta satoi melkoisesti. Paluumatkalla saatiin vielä läksiäiskuva Haikon kartanosta. Kiva oli tämä historiaa huokuva kartano myös talviasussaan.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Kaappien kätköistä esiin kaivetut kapistukset.


Se on aina ihmeellistä,kuinka kaapeista ja varastoista löytyy välillä pitkäksi aikaa unohtuneita tavaroita.
En muista milloin olisin vohveleita tehnyt,mutta nyt vohvelirautakin löytyi pölyttymässä varastossa ja ei kun rauta "tulille".
Taikina oli helppo, lähes tavallinen lettutaikina, mutta joukossa hieman vaniljaa ja leivinjauhetta. Täytteeksi valmistin sitruunaisen rahkavaahdon ja hillon korvasin granaattiomenalla.
Sitruunaiset vohvelit noin 12-13 kpl:


  • 3 kananmunaa
  • 7 dl maitoa
  • 2 rkl sokeria
  • ripaus suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1 rkl sitruunamehua
  1. Mittaa munat kulhoon ja sekoita kunnes munien rakenne on sekaisin.
  2. Mausta sokerilla,vaniljalla ja ripauksella suolaa.
  3. Sekoita keskenään leivinjauhe ja vehnäjauho. Sekoita jauhot munaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
  4. Anna taikinan levätä hetki ja sekoita.
  5. Paista vohvelit voissa kuumalla vohveliraudalla. Varo täyttämästä muotteja liikaa, ettei taikina pääse turpoamaan reunojen yli paistuessaan.
  6. Tarjoile kuumana.


Sitruunarahkavaahto


  • 1 prk valion sitruunarahkaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • ½ dl hienoa sokeria
  1. Vispaa kerma mutta jätä se pehmeäksi vaahdoksi.
  2. Sekoita joukkoon sokeri ja rahka.


Halusin korvata perinteisen hillon jollakin muulla.
Hyvä vaihtoehto oli granaattiomena.Maustoin omenan vaniljasiirapilla ja hyvä lisuke oli valmis.

Sitruunavohvelit.







Joskus on tullut täytettyä vohvelirauta liian täyteen -ja sitten onkin saanut siivoilla.
Leivinjauhe saa tuon herkun turpoamaan ja pursuamaan yli kypsyessään.

Sitruunaiset vohvelit.
Ja ihan mukavastihan näitä tulikin. Valmiita vohveleita noin 12-13 kappaletta.Paistamiseen tosin uppoaa yhdellä raudalla sen verran aikaa, että peitin foliolla valmiiksi paistetut vohvelit jäähtymisen estämiseksi.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kylmällä ilmalla kuuma juoma on parasta hottia. Pähkinäinen kaakaojuoma.

Sattuipa kaapiston kätköistä löytymään Mozartlikööri,jolla terästin kaakaon ja sain mukavan pähkinäisen maun kaakaoon.Loistava yhdistelmä,koska itsessään likööri on todella paksua ja makeata.
 Tässä juomassa on kaakaon sijasta käytetty suklaata.


Kahdelle juomalle

  • 4 dl maitoa
  • 70 g tummaa suklaata
  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 8 cl mozartlikööriä

  1. Kuumenna maito.
  2. Lisää suklaa paloiteltuna maidon joukkoon ja sekoita kunnes suklaa sulaa ja lisää vaniljasokeri joukkoon. Pidä kuumana.
  3. Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
  4. Raasta hieman tummaa suklaata juomien koristeluun.
  5. Ota kuumuutta kestävät lasit ja mittaa laseihin likööri. 
  6. Kaada laseihin kuuma kaakao ja pinnalle lusikoi pehmeä kermavaahto.
  7. Koristele pinnat raastetulla suklaalla.
  8. Ja ei kun ääntä kohti.






keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Aina niin ihana kukkakaali. Tein paistoksen paksulla cheddarjuustokastikkeella.

Mikään kevyt kasvisruokahan tämä ei ole, mutta sitäkin parempi.
Kastike on hyvin helppo ja nopea valmistaa,yksinkertaisimpia sooseja ikinä.
Eikä soosi sisällä ollenkaan vehnäjauhoja.


 Ainekset:


  • 1 iso kukkakaali suurina ruusukkeina
  • suolaa kukkakaalin keitin veteen
  • 5 dl kuohukermaa
  • 400 g cheddarsulatejuustoa
  • 1 valkosipulinkynsi pilkottuna
  • 2 rkl persiljasilppua
  • mausteeksi suolaa ja jauhettua valkopippuria



  1. Pilko kukkakaalit isohkoiksi ruusukkeiksi ja keitä suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi.
  2. Valuta hyvin,jotta paistoksesta ei tulisi vetistä.
  3. Voitele paistosvuoka ja siirrä kukkakaalit vuokaan.
  4. Valmista kuorrutus kastike.
  5. Kiehauta kerma ja lisää sulatejuustoviipaleet pienissä erissä kuuman kerman joukkoon kokoajan sekoitellen.
  6. Mausta kastike suolalla,valkopippurilla ja valkosipulilla.
  7. Kaada kastike kukkakaalien joukkoon niin että kaikki kukkakaalit saavat kastiketta pintaan.
  8. Paista 200-asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin kuorrutuksen.



Kastike on sakea ja tarkoitus on saada levitettyä kastike kukkisten pinnalle tasaisesti, jotta pinta saisi kauniin värityksen kauttaaltaan.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Hernekeitto

Hernekeitto.
 Sitä jos mitä on muunneltu ja muokattu, syöty ja pakko syöty, mutta nyt se loppu tuli.
Vähän kuin kiekkotermein; Se on siinä!
Muuksi ei joulukinkku meilläkään enää muunnu.
Ei ole hätäisen ihmisen keitto tämä.
Joulukinkut ja joulusinapit on rakkaudella keitelty tähän soppaan.
Määrä oli täysi 5 litran kattila.

Hernesoppa:


  • 2 pussia kuivattuja herneitä
  • vettä herneiden liotukseen ja keittoon
  • 2 sipulia kuutioituna
  • 400 g joulukinkkua kuutioituna
  • suolaa ja jauhettua valkopippuria
  • 2-3 rkl sinappia

  1. Liotimme herneitä yhden vuorokauden huoneenlämmössä vesimäärässä ,joka peitti herneet hyvin. Tosin jouduimme jossain vaiheessa lisäämään veden määrää herneiden turvotessa.
  2. Seuraavana päivänä siirsin herneet 5 litran kattilaan ja lisäsin vettä reilusti, niin että herneet varmasti peittyivät ja kiehuivat kunnolla palamatta pohjaan.
  3. Sekoitin joukkoon kuutioidut sipulit ja keittelin keittoa pari tuntia miedolla lämmöllä.
  4. Lopulta keitto oli lähes soseentunut.Lisäsin kinkut,sinapin ja mausteet ja keittelin vielä reilun puoli tuntia.
  5. Ja avot,se ol siin.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Loistelias idea ja mitä hauskin lahjaidea jouluksi -miksei muulloinkin.

Saimme joululahjaksi tälläisen suklaakeksi rakennelman. Nyt oli mitä parhain hetki leipoa purkin sisältö pikkuleiviksi.
Purnukkaan oli sievästi kerrostettu kaikki leivontaan tarvittavat ainekset, puuttuvina aineksina oli vain voi ja kananmuna.
Ensi jouluksi täytyy itsekkin kokeilla kehittää ihan omat vastaavat kakut tai keksit.
Takana oli tarkka ohje leivontaan ja paistoon.



 Koristelu saakin jäädä leipojan omalle vastuulle. Viitsiikö tuota rouhean kaunista pintaa turhaan välttämättä edes alkaa koristelemaan