sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Possurulla, jossa täytteessä porosulatejuustoa ja rosmariinia.

 Helppo possurulla, jossa täytteenä tomaattipyrettä, porosulatejuustoa ja rosmariinia.

Valmistaminen oli nopea ja helppo.
Rullan voi leikata paksuiksi viipaleiksi tai paistaa kokonaisena rullana uunissa.
Itse valmistin rullan paksuiksi viipaleiksi leikattuna ja uunissa keskilämmöllä, jolloin täytekin pysyi loistavasti sisällä.

Lihaa oli reilu kilo ja siitä riitti hyvin 5:lle ruokailijalle.

 Tarvitset:

1 kg possunfilettä
suolaa
mustapippuria jauhettuna
1 dl tomaattipyrettä
persiljaa nippu
2-3 oksaa rosmariinia
1 rs porosulatejuustoa

1. Leikkaa possunfile levyksi ja tarvittaessa nuiji pinta tasaiseksi.

2. Mausta liha suolalla ja mustapippurilla.

3.  Levitä tomaattipyre lihan pinnalle kauttaaltaan. Jätä reunoista pari senttiä ilman täytteitä, jolloin liha on helpompi rullata ja täytteet pysyvät sisällä paremmin.

4.  Leikkaa persilja ja rosmariini pieneksi hakkelukseksi ja ripottele tomaattipyreen päälle. Lopuksi levitä sulatejuusto koko komeuden pinnalle.

5.  Kääri liha tiukalle rullalle ja mausta pinta vielä suolalla ja mustapippurilla. Leikkaa paksuiksi viipaleiksi. Laita viipaleet hammastikulla kiinni ja voidellulle pellille leikkauspinta ylöspäin.  Huom. Tämän käärön voit paistaa myös kokonaisena uunissa ja leikkaa viipaleiksi  kypsänä.

6. Paista uunissa 175-asteessa noin 20-30 minuuttia.


lauantai 25. elokuuta 2018

Suuria tunteita ja muistoja kesältä. Eli nyt vietämme elokuun viimeistä lauantaita ja kesän lopettajaisia eli venetsialaisia.

Ensiksi pientä hupia.Kun illaksi saisimme tälläisen "baarimestarin", ilta olisi vallan  loistava.

Kuvassa on Pikku-Takki Joe eli tyttären veikeä parta agama, joka on todella utelias ja mielenkiinnolla seuraili katsojiaan. 

Joten kaveri oli ihan sen oloinen kuin olisi kysynyt; Mitäs sais olla? Niimpä teimme pienet lavasteet ja baarimestari oli valmis. 

Eli tässä oli vaan lavasteet ja agama viettää kyllä ihan nätissä tavallisessa terraariossa elämänsä, ei lasisessa :))
Tämä hauska kaveri muutti meille menneenä kesänä ja on tuonut kyllä hauskoja hetkiä meidän perheeseen :)
Meidän Amanda ja David.Pitkä ja lämmin kesä alkaa olemaan lopuillaan ja valmistaudutaan viettämään "venetsialaisia"  kotosalla säiden salliessa.          Illaksi on hankittu tuikkuja, kynttilöitä ja pientä suolaista tunnelman luojiksi. Herkutellaan itse savustetulla lohella ja omasta maasta poimituilla pottusilla. Käytetään salaatissa kaikkea mahdollista oman puutarhan satoa. 
Salaattia, tomaatteja ja yrttejä on saatavilla vielä ihan hyvin.


Kaapit käytiin läpi ja pölyiset lyhdyt löytyi. Pientä puunausta ja tuikut sisään, pienillä koukuilla ja naruilla roikkumaan kattoon hieman eri korkeuksiin. Lyhdyt on perua vanhoista rapukekkereistä, mutta kun mitään ei kehtaa heittää pois. Tarve tulee myöhemmin yleensä aina. Meillä syksy ja talvi on sellaista valon juhlaa, jossa tunnelman tuojana käytetään paljon kynttilöitä. Romantiikasta puhumattakaan.

 Pihalampeakin kaunistaa mukavasti lumpeet. Yleensä kukinta on loppunut jo viimeistään heinäkuun loppuun, mutta nyt kesä on lämmin ja pidentänyt kukintaa reippaasti.



Lähituntumaan siis muutama tuoli ja kynttilä ja toivomaan sateetonta viimeistä elokuun lauantaita.





 Venetsialaisiin käy rekvisiittana kivasti kaikenlaiset sesongin kasvit ja hedelmät.
Meillä on viinirypäleet vasta hetki sitten kypsyneet ja niitä saadaan käyttää salaatteihin, juomiin ja koristeeksi pöytiin.

Sato oli ihan paras tähän mennessä koska köynnökset ovat vielä niin nuoria.



Myös nämä kaverit löytävät tiensä meidän illallispöytään.
Nämähän on viidakkokurkkuja ja niitä tuli tosi paljon. 
Käyttöä on kokeiltu keikenlaisiin ruokiin, mutta säilöttynä oli ihan hyvä ja myös erilaisissa kasvislisäkkeissä.

Kasvi on jo itsessään ihan hauska ja nopeasti kasvava köynnös ja lisänä nämä erikoiset kasvikset.
Kesältä jäi paljon mukavia muistoja.
Saimme viettää paljonkin aikaa rakkaiden ystävien kanssa ja nautiskella siis "itseämme paremmasta seurasta".

Juhlistimme kesän alkua, uuden terassin valmistumista, syntymäpäiviä jne.. jne... eli aina on jokin kiva syy saada kaverit kasaan ja rupatella hyvän ruuan ja juoman ääressä.

Rakkaalta ystävältä syntymäpäivä lahjaksi saatu kukkatorni pääseekin patiolle jatkamaan elämää vielä pitemmälle syksyyn.



 Haikeaa ajatella tulevaa syksyä ja talvea, mutta toivotaan kaunista ruskaa ja kuulakkaita päiviä tulevaksi.
Pian se kesä sieltä taas tulee.

Nyt vielä siistimään patioita ja tekemään kauden kasviksista jotakin hyvää illaksi.
Viimeiset mintut mohiittoon ja pottusia kaivamaan maasta.






torstai 23. elokuuta 2018

Syksyn ensimmäinen omenapiirakka.

 Tästä ohjeesta saadaan kokonainen pellillinen piirakkaa.
Makeuttajana on ruskea raakaruokosokeri, joka antaa tosi mukavan hieman karamellimaisen maun omenaan.
Omenat ovat omasta omenapuusta poimittu, mutta lajikkeeltaan happamia. Eli kaupasta ostettaessa hyviä lajikkeita olisi granny smith tai golden.


Resepti:


  • 8 kananmunaa
  • 6 dl ruskeaa sokeria esim. ruokosokeria
  • 400 g voita
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 3 tl kardemummaa jauhettuna
Pinnalle:
  • n. 8-10 omenaa
  • 1 dl ruokosokeria
  • 2 tl kanelia
  1. Vispaa munat ja ruokosokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi.
  2.  Yhdistä vehnäjauho, kardemumma ja leivinjauhe keskenään ja sekoita hellästi munavaahdon joukkoon. Levitä taikina leivinpaperilla suojatulle uunipellille.
  3.  Leikkaa omenat viipaleiksi. Sekoita omenoiden joukkoon vielä kaneli ja ruokosokeri ja lado viipaleet taikinan pinnalle lomittain.
  4. Paista uunin keskitasolla 175-asteessa noin 40-45 minuuttia.


torstai 16. elokuuta 2018

Sitruuna-marenkipiirakka.


Sitruunoita jäi todella paljon yli synttäreistä ja leivoimme sitruuna-marenkitorttua kokonaisen pellillisen.
Eli ohjeesta saa täyden uunipellillisen ja palojen kokoa onkin helppo säädellä leikatessa. 
Torttu pysyy hyvin koossa, kun annat sen rauhassa jäähtyä ja tasaantua.

Pohja:

7 ½ dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
300 g voita
3 keltuaista

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää keltuaiset yksitellen ja lopuksi vehnäjauhot hellästi sekoittaen.
3. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 12 minuuttia.

 Sitruunakiisseli:

12 dl vettä
4,5 dl sokeria
12 rkl maizenaa
9 keltuaista
3 dl sitruunamehua
2 sitruunan raastettu kuori
ripaus suolaa
4 rkl huoneenlämpöistä voita

Marenki:

12 valkuaista
3 dl sokeria
ripaus suolaa


1. Mittaa kattilaan kaikki ainekset paitsi voita.
2. Kypsennä kiisseli miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen.
3. Kun kiisseli on sakeaa ja vaaleaa, ota kattila liedeltä ja sekoita voi nokareina joukkoon.
4. Levitä sitruunakiisseli valmiiksi esipaistetun torttupohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi.
5. Valmista marenki  ja levitä sitruunakiisselin pinnalle. Kuvioi pintaa vaikkapa lusikalla niin pinnasta tulee hauskan näköinen.
6. Siirrä torttu uuniin 175 asteeseen keskitasolle vielä noin 15 minuutiksi, jotta pinta saa kauniin värityksen. Jäähdytä ja leikkaa mieleiseksesi.


perjantai 29. kesäkuuta 2018

Isännän grillimarinadi possunlihalle

Tänään grillataan, oli ensimmäinen ajatus aamulla herätessäni. Siispä heti toimeen. Ensimmäiseksi on saatava lihat marinoitumaan. Hyvässä marinaadissa päivän lilluneet lihat pelastavat grilli-illan joka tapauksessa, vaikka muissa osioissa sössisikin.

Tekaisin ihan arviilta marinadin isoon keittolautaseen:


  • Auringonkukkaöljyä     reilu loraus
  • Hunajaa                          3 rkl      
  • Chilirouhetta                  2 tl
  • Makeaa chilijauhetta     2 tl      
  • Pippurijauhetta              2 tl
  • Sumakkia                       1 tl   
  • Soijaa                             1 rkl
  • Sinappia                         2 rkl   

Sekoitin aineet keskenään ja maistoin. Makua oli mojovasti alkaen sitruunasta makean kautta väkevään. Maku kesti pitkään suussa. Hyvä juttu!

Sitten enää koko sotku possunlihojen sekaan. Laitoin lihat kahdessa kerroksessa marinadissaan keittolautaselle ja asetin lautasen jääkaappiin odottamaan iltaa.

Noin 11 tunnin kuluttua koitti vihdoin grillausaika. Otin lihat lämpiämään noin tunniksi.
Grillasin sitten possunpihvit täysin kypsiksi. Samalla keitin kattilallisen uusia perunoita. Lopulta päästiin syömään. Yllätyin positiivisesti, sillä liha oli maustunut juuri samanlaiseksi kuin aamulla olin marinadia tehdessä maistanut. Liha suorastaan huusi keitettyjä uusia perunoita seurakseen.



Syödessä huomasin naamani alkavan hikoilla ja nenä rupesi vuotamaan. Se osoitti, että lihassa on nyt potkua. Kypsä liha maistui siis alkaen sitruunasta makean kautta väkevään. Teelusikallinen sumakkia toi näköjään tosi herkullisen säväyksen mukaan.

Taidanpa jatkaa marinadin tekemistä ihan itse, koska tämä onnistui näin hyvin. Muutkin lihansyöjät tykkäsivät kunnon mausta possunpihveissä.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Raparperi-mansikkabrita.



 Juhannusta vietettiin kotosalla ja kerrankin oli ihan vaan aikaa olla ja nauttia olostaan.

Kelit ei todellakaan juurikaan antaneet armoa ulkoilla ja grillailla, mutta kesän mansikat ja raparperit käytettiin hyödyksi.

Esivalmisteltiin muro-marenki ja raparperihilloke aamulla, sitten vasta ennen kahvittelua rakenneltiin kakkunen valmiiksi.

Ohjeesta tulee noin 10:lle hengelle.


Tarvitset:

Raparperihilloke                                                      Täytteeksi:

  • 1½ dl sokeria                                                  1 l mansikoita puolitettuna                 
  • 1 dl vettä                                                         2 dl kermaa vaahdotettuna
  • 1 kanelitanko
  • ½ l raparperipaloja
  1. Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja kanelitanko. Anna sokeriliemen kiehua hiljalleen muutaman minuutin, kunnes seos hieman siirappisoituu.
  2. Paloittele raparperi kuorineen ja lisää sokeriliemen joukkoon. Anna raparperin kypsyä vain muutama minuutti hiljalleen kiehuvassa liemessä ja siirrä jäähtymään. Voit joko soseuttaa hillokkeen tai käyttää sellaisenaan.
Pohja                                                                                Marenki
  • 125 g voita tai margariinia                                  3 valkuaista
  • 1 dl sokeria                                                           1 dl sokeria
  • 2 keltuaista                                                           ripaus suolaa
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja                                            40 g mantelilastuja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl maitoa tai kermaa
  1. Vispaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen joukkoon kokoajan sekoittaen.
  2. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhot ja maito vuorotellen vaahdon joukkoon hellästi sekoittaen.
  3. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi ja esipaista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia. Huomaathan, että taikina riittää vain noin puolelle pellilliselle.
  4. Valmista marenki. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi lisäten sokeria hiljalleen ripotellen vatkaamisen aikana. Lisää ripaus suolaa.
  5. Levitä marenki murotaikinan pinnalle tasaiseksi kerrokseksi ja ripottele mantelilastut päälle. Paista vielä noin 10 minuuttia tai kunnes marenki ja mantelilastut ovat saaneet kauniin värin.
  6. Jäähdytä taikinalevy ja puolita  kahteen samankokoiseen osaan tai jopa neljään, kuten kuvassa.
  7. Täytä vaniljalla maustetulla kermavaahdolla, mansikoilla ja raparperihillokkeella.











sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kirsikkapannari.

Koska meikäläinen on totaalinen "kirsikka"fani, kauppakassiin eksyy tietenkin aina kirsikoita sopivan hetken tullen.

 Omia kirsikoita saa odotella vielä ennen kuin pääsee valmistelemaan hilloja ja marmelaadeja.

Mutta teimpä kirsikkapannarin sunnuntain iloksi.
Kirsikkaclafoutis.Tästä reseptistä saadaan kooltaan noin puolen  paistopellin verran.

Resepti on ihan simppeli. Voidellaan vuoka, sokeroidaan hieman puolitettuja kirsikoita ja levitetään vuoan pohjalle. 
Päälle levitetään taikina ja paistetaan.

Pannarille kaveriksi kermavaahtoa tai jäätelöä.
Kirsikkapannari:

½ l puolitettuja kivettömiä kirsikoita
½ dl fariinisokeria tai ruokokidesokeria
voita vuoan voiteluun

3 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1½  dl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
1 dl maitoa
ripaus suolaa

1.     Voitele vuoka. Puolita kirsikat ja poista kivet.  Sokeroi kirsikat fariinisokerilla tai ruokosokerilla ja levitä voideltuun vuokaan tasaisesti.

2.     Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää jauhot ja ripaus suolaa vaahdon joukkoon.

3.     Sekoita kerma-maito vaahdon joukkoon ja levitä kirsikoiden pinnalle tasaiseksi kerrokseksi.

4.     Paista pannaria uunin keskitasolla 180-asteessa noin puoli tuntia tai kunnes pannari on saanut kauniin kullan ruskean värin.

5.     Tarjoa pannari lämpöisenä jäätelön tai kermavaahdon kanssa. Vielä tietysti parempi molempien kanssa :))