tiistai 7. helmikuuta 2023

Jauheliha-bataattiohukaiset cheddarjuustokastikkeella


Ihanat suolaisella täytteellä tehdyt letut.
Makumaailmaa hallitsee bataatti, jauheliha ja chili.
Ihanaa lempeyttä letuille taas antaa kermainen cheddarjuustokastike.
Ohjetta on myös todella helppo muunnella oman maun mukaan jättämällä jauheliha pois.
Korvaa vaikkapa aurajuustolla ja broilerilla tai savulohella.
Reseptistä saadaan noin 10-12 lettua.


Lettutaikina:

7 dl punaista maitoa
3 kananmunaa
1 rkl suolaa
1 tl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
Paistamiseen öljyä ja voita/margariinia

Sekoita maidon joukkoon munat ja mausteet.
Yhdistä vehnäjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.
Anna taikinan levätä noin puolisen tuntia ja paista letut voin ja öljyn seoksessa.
Täytä letut. Laita kullekin letulle noin 2 rkl täytettä ja rullaa kääryleiksi.


Täyte:

3 rkl tomaattipyrettä
2 rkl hunajaa
1 porkkana raastettuna
300 g bataattia
1 punainen paprika kuutioituna
2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
2 chilipalkoa
400 g jauhelihaa
2 dl riisiä keitettynä
suolaa 1 rkl
valkopippuria ja oreganoa
Paistamiseen öljyn ja voin seosta

Kuullota paistinpannulla tomaattipyre öljyn ja voin seoksessa. Lisää hunaja.
Yhdistä kaikki paloitellut kasvikset pyreen joukkoon ja mausta seos.
Sekoita hyvin.
Paista jauheliha erikseen ja mausta suolalla ja pippurilla.
Yhdistä jauheliha ja keitetty riisi lopuksi seokseen ja tarkista maku.




Cheddarjuustokastike:

2 dl kuohukermaa
1 pkt cheddarsulatejuustoa (8 viipaletta)

Kuumenna kerma ja sulata juustoviipaleet kuumaan kermaan.
Levitä valmiiden täytettyjen lettujen pintaan ja paista uunissa 200-asteessa noin 15 minuuttia.



 

Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.