lauantai 14. lokakuuta 2017

Helppo suklaakiisseli.

Toisinaan on mukavata tehdä jotakin hyvin konstailematonta ja sellaista, josta tulee mieleen oma lapsuus.

Meillä kotona äitee teki monesti suklaakiisseliä ja paahtokiisseliä, jota ei enää monikaan tee.
Jotakin niin helppoa ja samalla hyvää.

Resepti:

1 l maitoa
20 g voita
1 ½ dl sokeria
3 rkl makeuttamatonta kaakaota
3 rkl maissisuurustetta ja 3 rkl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Tarjoillaan vaniljaisella kermavaahdolla ja hillolla.





1.     Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa maito ja voi.
Sekoita kuumaan maitoon kaakao ja sokeri ja sekoita hyvin.


2.   Muista valvoa maidon kuumenemista kuohumisen estämiseksi. Yleensähän maito kuohuu hellalle, kun sen yhden kerran selkäsi käännät :))
  
3.     Yhdistä maito ja maissisuuruste lasissa ja lisää kiisseliin kokoajan sekoittaen. (Muista sekoittaa kiisseliä kokoajan, jotta se ei palaisi pohjaan) . Kiisseli on valmista, kun se on sakeaa ja paksua. Siirrä kiisseli jäähtymään ja sekoita joukkoon vaniljasokeri.

4.    Siirrä kiisseli tarjoiluastiaan ja sirottele pinnalle hieman sokeria.  Sokeri estää kiisseliin kuoren muodostumista.

5.     Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Lisää kermavaahto ja hillo vasta kiisselin jäähdyttyä.











Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.