sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Sämpylät jotka pysyvät pehmeinä ja mehevinä useamman päivän. Paprika-porkkanasämpylät.

Sämpylöistä tulee meheviä ja pehmeitä.
Taikinaan käytettiin 1 litra nestettä ja saman verran porkkanaa ja paprikaa, eli sämpylöitä saadaan kerralla runsas määrä.
Porkkanat ja paprikat kuullotettiin paistinpannulla ennen taikinaan sekoittamista, jolloin saatiin makua taikinaan ihan eritavalla kuin raakana lisättynä.
 

Paprika-porkkanasämpylät noin 40 kpl

Taikinajuuri:

1 l vettä
1 rkl suolaa
1 tl sokeria
2 pss kuivahiivaa
1 l vehnäjauhoja

Sekoita ainekset kädenlämpöiseen veteen ja siirrä kelmulla peitettynä vedottomaan paikkaan kohoamaan ja käymään.
Käytä tarpeeksi suurta astiaa, koska taikina turpoaa hyvin voimakkaasti.
Anna käydä vähintään 2-3 tuntia, mielellään enemmänkin.

Lisää valmiiseen juureen:

kasvisten kuullotukseen öljyä 
8 dl porkkanaraastetta
2 dl paprikaa kuutioituna
2 rkl siirappia
1 rkl suolaa
1 tl mustapippuria
12-13 dl vehnäjauhoja
2 dl parmesaania sämpylöiden pinnalle ennen paistoa

Kuullota pannulla porkkana ja paprikaraaste.
Mausta suolalla, mustapippurilla ja siirapilla.
Jäähdytä hetki ja lisää seos taikinajuureen.
Vaivaa vehnäjauhot pienissä erissä taikinaan. Lisää jauhoja tarvittaessa..
Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Leivo sämpylöiksi tai paista vuokaleiväksi.
Paista sämpylät 220 asteessa noin 12 minuuttia uunin keskitasolla.
Jos teet vuokaleipää, laske uunin lämpötilaa  pidennä paistoaikaa.

Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.