sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Sunnuntai aamuksi kolmen sipulin pannari.

No tänäänhän kävi niin, että meikäläinen heräsi ensimmäisenä sängystä ylös ja aikansa kikkailtuaan tunsi itsensä jo hieman yksinäiseksi.
Joten oli pakko saada jokin tekosyy toisen nukkujan herättämiseen. Hetken pähkäilyn tuloksena syntyi aamupalapannari ja uskallus herätellä väkeä seuraksi aamukahville. Saimpa itseäni parempaa seuraa  ihan kivasti hereille :))


Resepti yhteen pannariin eli 2-4 hengelle


Pannariseos:

3 kananmunaa
3 dl maitoa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
½ tl jauhettua valkopippuria
30 g voita



1.  Riko kananmunat kulhoon ja lisää maito joukkoon.

2.  Sekoita vehnäjauhot ja mausteet maitoseokseen ja vatkaa seos tasaiseksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

3.  Kuumenna paistinpannu hellalla ja lisää voi kuumalle pannulle. Anna voin paahtua kunnes se hieman vaahtoaa ja ruskettuu.

4.  Lisää paistinpannulle pannariseos ja levitä sipulitäyte pannariseoksen pinnalle.

5.  Kypsennä uunin keskitasolla 200-asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes pannari on     kohonnut  ja saanut kauniin ruskeahkon pinnan.


Täytteeseen:

20 g voita ja hieman öljyä kuullotukseen
2 punasipulia
1 valkosipulinkynsi
100 g purjoa
½ tl rosmariinia
ripaus jauhettua mustapippuria ja suolaa

1.   Pilko sipulit ohueksi suikaleiksi ja kuullota paistinpannulla öljy-voiseoksessa kuultaviksi.
Mausta suolalla, mustapippurilla ja rosmariinilla.








Ei kommentteja:

Tomaattiset juustokierteet.