Kesä on ollut aurinkoinen ja lämmin, suosinut pientä kasvattelijaa.
Eli valtavasti on tullut avomaankurkkuja ja kasvihuonekurkkua. Oikeastaan meidän porukoilla tämä on pitkästä aikaa ollut todella hyvä kesä.
Säilöntään on riittänyt tavaraa ja kokoajan varioidaan erilaisia kuutioita,viipaleita ja maustamisia.
Täähän on sitä joka vuotista rumbaa,
kun keitellään ja kuumennellaan astioita.
Desinfioidaan välillä uunissa ja toisinaan keitellen.

Tarvikkeet:
- 2,5 kg avomaankurkkuja pieninä kuutioina
- 300 g sipulia pieninä kuutioina
- 2 valkosipulinkynttä pienittynä
- 1 dl tilli silppua
- 2-3 dl sinappia
- 4 dl vettä
- 4 dl etikkaa
- 5 dl hillosokeria
- 1 rkl suolaa
- 2 rkl sinapinsiemeniä
- ½ rkl kurkumaa
- Huuhtele ja harjaa kurkut puhtaiksi.
- Tee pientä kuutiota sipulista,kurkuista ja valkosipulista.
- Hienonna tilli.
- Mittaa kaikki liemen ainekset kattilaan ja kiehauta.
- Lisää liemeen sipulit ja kurkkukuutiot ja kiehauta seos jälleen.
- Siirrä kurkkusalaatti desinfioituihin astioihin ja jäähdytä.
- Anna maustua jääkaapissa kaksi viikkoa.
Täähän on sitä joka vuotista rumbaa,
kun keitellään ja kuumennellaan astioita.
Desinfioidaan välillä uunissa ja toisinaan keitellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti