sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syysherkkujen jälkkäriksi sitruunalla ja sahramilla maustettu paahtovanukas.

Reseptistä saadaan 8 annosta paahtovanukkaita.
Sahrami antaa kauniin keltaisen värin vanukkaaseen ja sitruuna pientä raikkautta.

Paahtovanukas.

 Paahdettu sokeriliemi:

  • 1 ½ dl hienoa sokeria
  • 1 dl vettä

- Mittaa sokeri pieneen kattilaan ja kuumenna, kunnes sokeri alkaa muuttua kullankeltaiseksi.
- Sekoita vesi joukkoon varovasti, sillä veden lisääminen kuumaan sokeriin räiskyttää helposti vettä käsille.
- Sekoita seosta välillä ja anna sokerin sulaa tasaiseksi.
- Kaada hieman jäähtynyt sokeriliemi kuumuutta kestäviin vuokiin ja voitele vuoat sokeriliemellä kauttaaltaan.
- Siirrä vuoat astiaan, jossa voit kypsentää vanukkaat vesihauteessa.




Vanukas:

  • 4 dl kermaa
  • 2 dl maitoa
  • 3 rkl sokeria
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • ripaus sahramia 
  • 1 vaniljatanko halkaistuna
  • 4 kananmunaa

- Mittaa kattilaan maito,kerma ja halkaistu vaniljatanko.
- Kiehauta kermaseos ja kaavi vaniljatangosta siemenet kerman joukkoon. Poista vaniljatanko.
- Vispaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
- Lisää sahrami ja sitruunankuoret joukkoon.
- Sekoita kuuma kermaseos munavaahtoon ja sekoita.
- Jäähdytä seos ja kuori vaahto pinnalta pois.
- Jaa jäähtynyt vanukas vuokiin ja täytä paistoastia vedellä puolilleen ja peitä vuoat foliolla.
- Paista uunissa 150-asteessa noin tunti tai kunnes vanukkaat ovat kauttaaltaan hyytyneet.



Vuoat voidellaan paahdetulla sokerilla kauttaaltaan ja siirretään astiaan, jossa ne voidaan kypsentää    vesihauteessa.


Paahdetun sokerin päälle lisätään jäähtynyt vanukasmassa,josta on kuorittu vaahto pois.
Paistovuokaan kaadetaan vettä noin puoleen väliin ja astia peitetään foliolla.
Kypsytetään uunin keskiosassa noin tunti 150-asteessa.

lauantai 29. elokuuta 2015

Nopea ja vaivaton voileipäkakku, joka valmistuu maljaan. Makuina kylmäsavulohi ja savulohi.

Tein hauskan ja hieman erilaisen voileipäkakun, jonka valmistus ei vienyt aikaa eikä vaatinut odottelua seuraavaan päivään. Kakusta tuli mehevä ja hieman jälkiruokamainenkin.
Tästä kakkusesta saatiin kahdeksalle hengelle herkku.
Voileipäkakun tapaan kerrostelin lasimaljaan ensin kantatun leivän, sitten ensimmäistä täytettä ja levitettä, uusi kierros leivällä ja toisella täytteellä.


Maljaan valmistetun kakun levitteen voi sekoittaa puoliksi kummallekkin täytteelle tai sitten kerrostella niitä mielensä mukaan päällekkäin. Itse sekoitin savukalan joukkoon levitettä ja kylmäsavun jätin ilman levitteen sekoittamista joukkoon.


Tarvikkeet:

  • 1 vuokaleipä josta reunat pois leikattu

Ensimmäinen täyte:
  • 150 g kylmäsavulohta hienonnettuna
  • 50 g sipulia pieninä kuutioina
  • 1 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna
  • 2 keitettyä kananmunaa hienonnettuna

  1. Hienonna ainekset ja yhdistä.
  2. Sekoita 3 rkl levitettä joukkoon halutessasi.

Toinen täyte:
  • 250 g savulohta hienonnettuna
  • 1 rkl ruohosipulia silputtuna
  • 2 keitettyä kananmunaa hienonnettuna
  • 3 rkl valmista levitettä 

  1. Hiennonna ainekset ja sekoita yhteen.
  2. Lisää joukkoon valmista levitettä ja sekoita tasaiseksi.


Levite:
  • 1 prk smetanaa
  • 1 prk kuohukermaa
  • 1 rkl sinappia
  • 1 tl piparjuuritahnaa
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • ripaus suolaa 
  • 1 tl mustapippuria jauhettuna

  1. Vispaa erikseen smetana ja kerma vaahdoksi ja yhdistä vaahdot.
  2. Lisää joukkoon mausteet ja sekoita tasaiseksi.



Aloitin kokoamisen vuokaleivällä. Kulhon pohjalle vuokaleipää, josta on poistettu kovat ja nihkeät reunat.



Leivän pinnalle levitettä ja sitten vain vuorotellen kumpaakin täytettä leipäkerrosten väliin.


Kylmäsavulohitäytteeseen en lisännyt joukkoon levitettä vaan jätin sen hieman rouheaksi, sain siihen hieman selkeämpää pureskeltavaa.



                                    Viimeinen kerros vuokaleipää ja loput levitteen pinnalle.


 Ja pinnanhan voi koristella haluamallaan tavalla.Tein pinnalle yksinkertaiset koristukset.
Silputtua tilliä ja savukalatäytteestä rengas keskelle, tomaatti ruusu ja kurkuista lehdet.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kondenssimaidosta ja herukoista valmistettu torttu.

Hyvä yhdistelmä makeaa ja kirpakkaa samassa paketissa.
Taikinapohjassa on käytetty mantelijauhoa, joka tekee torttuun ihan oman rapeuden ja herkullisen maun.
Kannattaa kokeilla, ei jätä kylmäksi.
Pakastin koristeeksi kauniita herukkaterttuja, joita on mukava käyttää syksyn ja talven aikana jälkkäreiden ja kakkujen koristeena.Marjat kestävät pakastuksen terttuina hyvin, eivätkä irtoa käsiteltäessä.
Ohjeesta saadaan yksi piiras. Valmistin tämän herkun irtopohjaiseen kakkuvuokaan, joka oli halkaisijaltaan 20 cm.



 Pohjataikina:

  • 100 g voita
  • 80 g fariinisokeria
  • 1 kananmuna
  • 40 g mantelijauhoa
  • 170 g vehnäjauhoja
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  1. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
  2. Lisää kananmuna ja vispaa taikina tasaiseksi.
  3. Yhdistä kuivat-aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon.
  4. Siirrä taikina hetkeksi kylmään, jotta taikina on helpommin kaulittavissa piirasvuoan pohjaksi.
  5. Kauli taikina leivinpaperin päällä ohueksi levyksi ja siirrä piirasvuoan pohjalle ja jonkin verran myös reunoille.
  6. Paista pohjaa 10 minuuttia 185-asteisessa uunissa keskitasolla.
  7. Ota hetkeksi uunista ja valmista täyte.

Täyte:
  • 1 sitruunan kuori ja mehu
  • 7 kananmunan keltuaista
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 prk makeutettua kondensoitua maitoa
  • 1 rkl vaniljasokeria

  1. Pese sitruuna huolellisesti. 
  2. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu.
  3. Vispaa kananmunat ja kondensoitu maito vaahdoksi.
  4. Sekoita joukkoon sitruunan kuori ja mehu, sekä kuohukerma ja vaniljasokeri.
  5. Kaada seos torttupohjalle ja paista uunin alaosassa vielä noin 15-20 minuuttia, tai kunnes täyte on hyytynyt.
  6. Jäähdytä.
  7. Lämmitä lopuksi kuorrutukseen tarvitta mustaherukkahyytelö ja levitä se kuumana piiraan pinnalle, jolloin hyytelö levittyy kauniisti pinnalle.
  8. Koristele valmis torttu kermavaahdolla ja herukoilla.


 Alla on läpileikkaus valmiista piiraasta.

torstai 20. elokuuta 2015

Omenapiiras, jossa turkkilaisesta jogurtista tehty kuorrutus.

 Tämä omenapiiras on todella mehevä ja sopivan makea. Turkkilainen jogurttikerros peittää alleen kerroksen kanelilla ja kardemummalla maustettuja omenoita. Ja maistuu seuraavana päivänäkin aivan loistavasti, ellei jopa paremmin kuin leivontapäivänä.
Piiras on leivottu läpimitaltaan 20 senttiseen irtopohjaiseen kakkuvuokaan.

Herkullinen omenapiiras.

Taikinaan:

  • 2 kananmunaa
  • 1½ dl sokeria
  • 100 g sulatettua voita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

  1. Vispaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
  2. Sekoita sulatettu voi joukkoon.
  3. Yhdistä kuivat-aineet keskenään ja lisää munavaahtoon hellästi sekoittaen.
  4. Levitä taikina irtopohjaiseen vuokaan .  (halkaisijaltaan 20 senttiä)
  5. Lohko omenat ja asettele lohkot taikinan pintaan.
  6. Ripottele omenalohkojen päälle kaneli, kardemumma ja fariinisokeri.
  7. Valmista kuorrute. Sekoita jogurtin joukkoon munat,sokeri ja sitruunamehu.
  8. Kaada kuorrute piiraan pinnalle ja paista 200-asteessa noin 40 minuuttia keskitasolla.


Täyte:

  • 3 omenaa
  • ½ dl fariinisokeria
  • ½ tl kanelia
  • ½ tl kardemummaa

  1. Lohko omenat ja asettele taikinapohjan pinnalle.
  2. Ripottele mausteet ja fariinisokeri omenalohkojen päälle.

Kuorrutus:

  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 3 rkl hienoa sokeria
  1. Sekoita täytteen kaikki ainekset keskenään ja levitä kuorrute viimeiseksi omenoiden pinnalle.
  2. Paisto  200-asteessa ja paistoaika on uunista riippuen noin 40 minuuttia.


Omenapiiras ennen kuorrutteen lisäämistä.

Tässä on piiras ilman kuorrutetta.
Omppupiiraan voisi paistaa näinkin ilman jogurttiseosta halutessaan.

tiistai 4. elokuuta 2015

Tämän kauden herkullisia marjoja, suklaata ja kermaa.

Piti saada pöytään jotakin pientä hyvää, kun tiedossa oli vieraita nopealla varoitusajalla.
Kaapissa onneksi oli hieman suklaata ja kermaa meillä on nykyään aina kaapissa purkki tai pari.
Niimpä tein tälläisen kerrosherkun,josta riitti noin 6-7 hengelle.
Ei muuta kuin äkkiä marjapensaille ja noukkimaan tarvittavat määrät vitamiinipommeja koriin, vatkaamaan kermaa ja nopea suklaakiisseli tehden.
Viinimarjatkin olivat jo todella makeita,mutta suklaakiisseli vielä pehmensi hyvin yhdistelmää, jossa oli hieman hapanta ja makeaa.


Kokosin jälkiruuan isoon, korkeaan maljaan.
Vuorottelin marjojen, kermavaahdon ja suklaakiisselin kanssa, kunnes kulho oli täynnä.
Koristelin pinnan vielä jäljelle jääneellä kermavaahdolla ja viinimarjojen tertuilla.


Marjaherkkuun tarvittiin :


  • 1 l mansikoita
  • 3 dl mustaherukoita
  • 3 dl punaherukoita
  • 2 dl pensasmustikoita

Kermatäyte:
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 rkl hienoa sokeria


Suklaakiisseliin :
  • 3 keltuaista
  • 150 g sokeria
  • 25 g vehnäjauhoja
  • 2.5 dl maitoa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 150 g tummaa suklaata

  1. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
  2. Sekoita keltuaisvaahtoon vehnäjauhot.
  3. Kuumenna maito kiehuvaksi ja sekoita keltuaisvaahtoon pikku hiljaa kokoajan sekoittaen.
  4. Siirrä seos pieneen paksupohjaiseen kattilaan ja kypsennä seosta, kunnes se muuttuu paksuksi kiisseliksi.
  5. Ota kiisseli hellalta syrjään ja lisää joukkoon vaniljasokeri ja paloitellut suklaat pala kerrallaan, kokoajan sekoittaen. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa.






sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tein itselleni pienen löydön hyvinkäällä. Pieni palvaamo, josta saa ostettua makkaran tekoon luonnonsuolta, hyviä kakkoslaadun tuotteita ja voileipäkakkujen tekoon sopivia raaka-aineita.

Valikoima vaihtelee joissain tuotteissa päivittäin. Sain yhtenä päivänä ostettua 2.5 kg lihaisia nakkeja, joissa oli hienoinen virhe,mutta makuun se ei vaikuttanut ollenkaan ja todella edullisesti. Siitä meillä syötiinkin monta päivää ja käärittiin nakkeja vielä evääksi rieskojen väliinkin.
Jos makkaranteko kiinnostaa kotitekoisesti, sieltä saa ostettua myös suolta siihen tarkoitukseen.
Tämä pieni myymälä löytyy hyvinkäältä palvikujalta ja on nimeltään H-hetki. Kannatta käydä vilkaisemassa jos on tarvetta ja innostusta.



Totta kai meillä syötiin lihaiset nakit eritavoin hyödyksi.
Tuli edullista nakkikastiketta ja hyviä täytettyjä rieskoja töihin evääksi.


Ei mitään vikaa nakeissa, mutta kakkoslaatuna saimme ja hinta ei huimannut. Muutama savustuksesta tullut tahra nakissa ei kotioloissa haittaa.
Voileipäkakkujen täytteeksi löytyy myös sopivaa tavaraa. Erilaisia kinkun kannikoita ja paistinpaloja.