sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Vadelmia ja kuohuviinikastiketta

Kuohuviinikastikkeessa on käytetty rosee proseccoa ja väriä on hieman syvennetty elintarvikevärillä.
Helppo ja nopea jälkiruoka valmistaa.


Kuohuviinikastike

3 keltuaista
1 dl sokeria
2 dl rose kuohuviiniä
ripaus punaista elintarvikeväriä

Mittaa kastikkeeen kaikki ainekset kuumuutta kestävään astiaan, mielellään pyöreä pohjaiseen.
Sekoita hyvin ja kypsytä kastike vesihauteessa kokoajan sekoittaen, kunnes seos sakenee  paksuksi kastikkeeksi.
Siirrä kastike kylmään vesihauteeseen ja anna jäähtyä välillä sekoitellen.
Lisäkkeeksi sopii hyvin niin vadelmat kuin mansikatkin.
Pinnan voit halutessasi jopa gratinoida kevyesti tohottimella.



 

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Mango-passionrahkatorttu.

Mango-passiontorttu
 

Torttu on valmistettu vuokaan,jonka läpimitta on noin 15 cm. 


Ohje:

Pohja:

50 g voita tai margariinia
1 muna
3/4 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
Lisää  sulatettu voi.
Yhdistä kuivataineet keskenään ja lisää munavaahtoon.
Sekoita lopuksi kerma joukkoon.
Paista uunissa 180-asteessa noin 10 minuuttia ja ota uunista pois.
Kaada täyte päälle ja kypsytä torttu uunin keskitasolla 180-asteessa noin tunti tai kunnes täyte on kunnolla hyytynyt.
Jäähdytä torttu.


Täyte:

2 prk mango-passionrahkaa
1 dl sokeria
3 kananmunaa
1 prk kuohukermaa
ripaus keltaista elintarvikeväriä

Kastike:

2 -3 passionhedelmää ja ½ rkl sokeria tai modon passionsiirappia


Sekoita keskenään sokeri,rahkat ja kananmunat.  (keltainen väri)
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja kääntele rahkaseoksen joukkoon.
Kaada pohjan pinnalle tasaiseki kerrokseksi.

tiistai 8. helmikuuta 2022

Tonnikalapasteijat.

Valmistautumista tulevaan arkeen ja valmiit aamiaispasteijat omasta uunista. Helpot ja nopeat tonnikalapasteijat saat vaivatta tehtyä valmiista lehtitaikinasta.  Täytteet on yksinkertaiset ja ohjeesta tulee 10 pasteijaa.


 Tonnikalapasteijat 10 kpl

2 prk tonnikalaa
1 dl tomaattiketsuppia
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl sokeria
1-2 valkosipulinkynttä
1 pieni punasipuli kuutioituna
1 pkt lehtitaikinaa
1 kananmuna voiteluun


Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Maista täytettä ja lisää makuja tarvittaessa.

Leikkaa lehtitaikina neliöiksi ja laita noin 1 rkl täytettä jokaisen neliön toiselle reunalle ja taita täytteetön reuna päälle. Voitele pasteijat kananmunalla ja tee haarukalla muutama reikä pasteijoiden pinnalle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.