lauantai 18. marraskuuta 2017

Hieman turkkilaista vivahdetta kakussa. Limee, pistaasia ja kardemummaa. Eli kardemumma-pistaasikakku.

 Tähän ohjeeseen pääsin käyttämään Istanbulin basaareista ostettuja mausteita eli kardemummaa ja pistaaseja. Ihan kuin olisi päässyt hetkeksi makujen saattelemana käymään turkissa.
Kakku saa mukavaa mehevyyttä ja makeutta limesiirapista. Myös ohje on todella helppo ja leivonta ei varasta ylimääräistä aikaa.

Nyt tein pinnalle tomusokeri kuorrutuksen, mutta kakusta saa juhlavan tuorejuustokuorrutteella ja pistaaseilla.


Kakku on väritykseltään hieman vihertävä pistaasin ja limen ansiosta.
( kuvasta ei väritys juurikaan näy, mutta ihan hauska pieni yksityiskohta)


 Resepti yhteen kakkuun :

100 g suolattomia pistaaseja
1 tl kardemummaa jauhettuna
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
3 kananmunaa
120 g smetanaa  (1 prk)

Kakun kostutukseen limesiirappi:

1 1/4 sokeria
1 dl vettä
1 limen raastettu kuori

1.     Rouhi pistaasipähkinät mahdollisimman pieneksi monitoimikoneessa.
Yhdistä pistaasi, kardemumma, voi, jauhot ja sokeri. Sekoita nopeasti murumaiseksi taikinaksi.

2.     Riko kananmunat toiseen kulhoon ja vispaa kevyesti. Lisää joukkoon smetana ja sekoita hyvin munien joukkoon. Yhdistä munaseos taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Älä vaivaa liikaa, sekoitus tasaiseksi riittää.

3.    Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.  Paista uunin keskitasolla 175-asteessa noin 50-60 minuuttia. Tarkista kuitenkin kakun kypsyys tikulla, ennen kumoamista.

4.     Kakun kypsyessä keitä limesiirappi.
Eli mittaa pieneen kattilaan vesi ja sokeri. Keitä seosta, kunnes se on hieman muodostunut siirappimaiseksi ja lisää joukkoon limeraaste. Anna kiehua vielä pari minuuttia, jotta saat siirappimaisen rakenteen.

5.     Tee kypsään kakkuun muutama reikä pinnalle ja kaada limesiirappia rauhallisesti kakun pinnalle ja anna kakun maustua ja tasaantua hetki.

6.     Tarjoa kakun kanssa vaniljalla maustettua kermavaahtoa.


torstai 9. marraskuuta 2017

Iskälle vaniljaisia suklaatoffeita.

Ihania vanilja-suklaatoffeita.
Lisäksi nämä ovat sellaisia mukavan pehmeitä, jotka eivät veny ja pauku. Eli hampaissakin pysyvät paikat näillä herkutellessa.
Paloittelin toffeet pieniksi kuutioiksi eli noin maksimissaan 2 cm levyisiksi, jolloin ne ovat sopivan kokoisia napostelupaloja kerralla nautittavaksi.


 Vuoka johon valmistin toffeet, oli kooltaan noin 15x15 cm ja paksuudeksi tuli hieman vajaa 
2 cm. Vuorasin vuoan vielä kelmulla, jotta jähmettyneen herkun sai helposti irti ja paloiteltua sopiviksi kuutioiksi.

Tarvikkeet ja ohje:

2 dl kuohukermaa
50 g voita
2 dl sokeria
2 rkl hunajaa
100 g vanilja vaahtokarkkeja
100 g tummaa suklaata

1.     Mittaa kattilaan kerma, voi, hunaja ja sokeri. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen, kunnes seos sakenee. Seoksesta on tarkoitus tulla lähes kinuskimaisen sakeaa. Kokeile sopiva sakeus tiputtamalla pisara kylmään veteen ja jos seos jähmettyy, se on valmis.

2.     Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja vaahtokarkit. Sekoita toffeeta niin kauan ,että suklaa ja vaahtokarkit ovat täysin sulaneet. 

3.     Kaada toffee kelmulla tai leivinpaperilla vuorattuun muottiin ja ripottele nompparelleja halutessasi pinnalle seoksen ollessa vielä lämmin.

4.     Anna toffeen jähmettyä rauhassa muutama tunti, jotta paloittelu on helpompaa. 
Pilko toffee sopiviksi kuutioiksi ja herkku on valmis.



tiistai 7. marraskuuta 2017

Perunarieskat.

Teimpä elämäni ensimmäisen perunarieskan. - ja teempä vielä toisenkin kerran !!
Löysin vanhan ohjeen perunarieskasta, johon oli käytetty kypsiä perunoita raastettuna. Mutta jouduin hieman muuntelemaan ohjetta, koska meikäläisellähän oli ½ litraa yli jäänyttä perunamuusia.
Ohjeesta saadaan 8-10 rieskaa hieman koosta riippuen. Nämä meikäläisen rieskat ovat läpimitaltaan noin 15 cm leveitä ja paksuudeltaan hieman vajaa 1 cm.


 Ylhäällä olevat rieskat on kypsytetty kohtalaisen kuumalla paistinpannulla. Silloin väritys on pinnassa tumman laikukas ja hyvin mehevä sisus.

Vasemmalla olevat rieskat on paistettu voilla voideltuna uunissa 225-asteessa noin 15 minuuttia. Silloin pinnasta tulee hieman rapeampi ja lähes kullanruskea.

Kummatkin vaihtoehdot olivat loistavia kypsytys vaihtoehtoja. kumpi parempi?

Hupia ei meikän keittiöstä puutu.
Kun ei omista kuviokaulinta, tein koristepinnan maalarin lastalla. Ja toimi loistavasti.
Olen ostanut keittiöön joskus erilaisia välineitä rautakaupasta, joita on pystynyt käyttämään huoletta ruuankäsittelyssä.
Maalarin lastojen lisäksi esim. sähkärin pihdit palauttajalla ruotojen poistoon. - Eikä maksa läheskään niin paljon kuin ruotopihdit.


 Resepti n. 8-10 rieskaa :

Perunarieskat:

  • ½ l perunamuusia
  • 50 g voita
  • 2 ½ dl maitoa
  • 10 g kuivahiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl siirappia
  • 1 rkl sokeria
  • 3 dl ohrajauhoja
  • 5 dl vehnäjauhoja

1.     Kuumenna maito ja voi kädenlämpöiseksi. Lisää seokseen perunamuusi ja sekoita.

2.     Lisää kaikki muut ainekset joukkoon ja vaivaa tasaiseksi.
        Taikinan on tarkoitus olla pehmeää,jos se jää liian löysäksi ja tarttuu käsiin, lisää  hieman   
        jauhoja.

3.     Anna taikinan kohota puolisen tuntia liinan alla.

4.     Pyörittele taikinasta tanko ja paloittele se 8-10 osaan. 
        Kauli palloset vajaan sentin paksuisiksi kiekoiksi ja pistele pinta esim. haarukalla
        kauttaaltaan.  ( tai kuviokaulimella )

5.     Paista rieskat kohtalaisella lämmöllä pari minuuttia per puoli ja voitele pinta voilla.
        Liian kuuma pannu polttaa rieskat, eivätkä ne ehdi kypsyä.
        Jos paistat rieskat uunissa, lämmöksi riittää 225-astetta ja ajaksi 15 minuuttia.