Täyttävä ja herkullinen feta-tonnikalarulla.
Pohjana on ilmava ja kevyt tuulihattutaikina. Rullasta riittää noin 10:lle hengelle.
Tuulihattutaikina
½ tl suolaa
125 g margariinia
2½ dl vehnäjauhoja
5 dl vettä
½ tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
Sulata kattilassa margariini. Lisää joukkoon suola ja vehnäjauhot.
Sekoita tasaiseksi ja lisää vesi.
Sekoita ja kypsytä seosta, kunnes se alkaa irtoamaan kattilan reunoilta. Ota kattila hellalta ja sekoita leivinjauhe joukkoon.
Jäähdytä seosta hieman ja lisää munat yksitellen ja sekoita hyvin ennen seuraavan lisäämistä.
Levitä taikina tasaiseksi levyksi leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista 220-asteessa noin 20-25 minuuttia uunista riippuen, kunnes pinta on kuohkea ja kauniin värinen.
Jäähdytä ja täytä rulla jättäen pari senttiä reunoilta vapaaksi täytteestä.
Koristele pinta.
Tässä rullassa koristeluun käytin maustamatonta tuorejuustoa 1 prk ja sitä ohennettiin 1 dl:lla kuohukermaa saaden hieman valuvan kuorrutteen pinnalle.
Feta-tonnikalatäyte
2 prk tonnikalaa vedessä
1 prk fetajuustoa
1 punasipuli
1 tuorekurkku
1 punainen paprika
1 dl kurkkusalaattia
1 prk smetanaa
2 dl kuohukermaa
1 tl jauhettua valkopippuria
½ tl suolaa
Vatkaa kerma ja smetana vaahdoksi.
Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Sekoita joukkoon pieneksi kuutioidut kasvikset ja hienonnettu feta sekä tonnikala.
Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa lisää.