Marenki ja lakut on kaksi suurta heikkoutta meikäläisellä, joten ei ollut vaikeata miettiä miten ylimääräiset valkuaiset käyttää.
6 valkuaista jäi yli, niimpä niistä tulikin reilusti marenkeja. (jopa aikas kookkaitakin)
6 valkuaista jäi yli, niimpä niistä tulikin reilusti marenkeja. (jopa aikas kookkaitakin)
Lakritsasiirappi
1/2 dl raakalakritsijauhetta
1 dl sokeria
1 dl vettå
1. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja heitä hiljalleen siirappimaiseksi seokseksi ja jäähdytä.
2. Valuta jäähtynyt siirappi marenki seoksen pinnalle summittaisesti, jotta saat hieman vaihtelevan kuvioinnin marenkiin.
Marenki
6 valkuaista
4 dl sokeria
1. Mittaa sokeri ja valkuaiset kuumuutta kestävään astiaan.
2. Vatkaa seos pehmeäksi vaahdoksi .
3. Siirrä marenki kuumaan vesihauteeseen ja vatkaa niin kauan, että marenki on kuohkeaa ja kiiltävää.
4. Siirrä merenki jäähtymään kylmään vesihauteeseen ja vatkaa kunnes seos on huoneenlämpöistä.
5. Valuta lakusiirappia marenkikulhoon ja kääntele lusikalla vaahdon sekaan. Jos haluat hieman tummempia raitoja marenkiin, silloin ei kannata sekoittaa marenkia liikaa.
6. Kuivata marengit uunissa noin 50-100 asteessa keskitasolla muutama tunti, tai kunnes marengit ovat keveitä ja rapeita.
7. Säilytä kannellisessa rasiassa kosteudelta piilossa, sikäli kun niitä jää :))