maanantai 2. huhtikuuta 2018

Helppo pashatorttu, joka sisältää kirsikoita,pähkinöitä, suklaata ja rusinoita.

 Helppo torttu valmistaa ja täytteitäkin voi räätälöidä oman maun mukaan.

Rusinat voi jättää haluttaessa pois, koska ainakin meidän perheessä osa ei niistä välitä ollenkaan.

- ja tätä herkkua voi syödä muulloinkin kuin pääsiäisenä.

Ohjeesta saadaan yksi kakku, joka on noin 22cm halkaisijaltaan.

 Pohjaksi murotaikina:

150 g voita tai margariinia
1.5 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja sekoita.

2.  Sekoita jauhot keskenään ja lisää munavaahtoon. Vaivaa tasaiseksi.

3.   Painele taikina jauhotetuilla käsillä kakkuvuokaan tasaiseksi kerrokseksi niin pohjalle kuin reunoillekin.

4.   Esipaista pohjaa 200-asteessa noin 10 minuuttia ja valmista sillä aikaa täyte.

Pashatäyte:

750 g rahkaa
2 dl kermaa
2.5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1 sitruunan kuori ja mehu
40 g manteleita tai saksanpähkinöitä
1 prk kirsikoita
1 dl sultanrusinoita
50 g suklaahippuja tai paloja


1.     Sekoita keskenään rahka, kerma, sokeri ja kananmunat.

2.    Raasta sitruunankuori ja purista mehu. Sekoita rahkaseoksen joukkoon.

3.    Paahda pähkinät tai mantelit kuivalla ja kuumalla pannulla. Anna hetki jäähtyä ja rouhi     pieniksi paloiksi. Leikkaa kirsikat ja rusinat myös pienemmiksi paloiksi. Paloittele suklaa, ellet käytä valmiita suklaahippuja tai rakeita.  Lisää kaikki ainekset rahkaseokseen ja sekoita tasaiseksi.

4.     Levitä täyte valmiiksi esipaistetulle muropohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
        Paista torttu uunin keskitasolla 175-asteessa noin 60-65 minuuttia tai kunnes täyte on     hyytynyt.

5.     Anna kakun jäähtyä ja tasaantua pari tuntia ennen tarjoamista.

Huom. Torttu säilyy loistavasti 3-4 päivää säilytettäessä jääkaapissa.