tiistai 27. lokakuuta 2015

Mehevä appelsiini-suklaakakku.

Mehevä kakku, joka on parhaimmillaan valmistuksesta seuraavana päivänä,kun kaikki maut ja kosteus on tasaantunut.
Pohjaksi tein 3 kananmunan pohjan,jossa makuna oli kaakao.


Pohja:
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 3 ruokalusikallista kaakaota
  • 1 dl kuumaa vettä


  1. Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  2. Yhdistä kuivat-aineet keskenään ja sekoita munavaahtoon.
  3. Sekoita hellästi ilman ylimääräistä vatkaamista ettei vaahto laskeudu liikaa.
  4. Kuumenna vesi ja sekoita taikinan joukkoon.
  5. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175-asteessa noin 30-35 minuuttia.
  6. Jäähdytä kakku ritilälle käännettynä.
  7. Leikkaa kakku kolmeen tai neljään osaa.

Täyte:

  • 3 dl kuohukermaa
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 1 rkl hunajaa

  1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  2. Mausta lopuksi hunajalla ja appelsiinimehulla.
  3. Kokoa kakku,levitä jokaiselle kerrokselle täytettä tasaisesti. Täyte on tarkoituksella hieman pehmeä rakenteeltaan,jotta se mehevöittää ja kosteuttaa kakkua.
  4. Valmista appelsiini-voikuorrute.

Appelsiini-voikuorrute:
  • 2 dl sokeria
  • 4 keltuaista
  • 1 appelsiinin raastettu kuori
  • ½ dl appelsiinimehua
  • 1 rkl sitruslikööriä  (ei välttämätön)
  • 150 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 rasia maustamatonta tuorejuustoa

  1. Mittaa pieneen pyöreä pohjaiseen kulhoon sokeri,keltuaiset ja appelsiinin raastettu kuori ja mehu.
  2. Vispaa seos vaahdoksi ja kypsennä sakeaksi,kiisselimäiseksi seokseksi vesihauteessa.
  3. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa.
  4. Vispaa jäähtyneeseen kiisseliin pieniksi paloiksi kuutioitu voi pala kerrallaan, kunnes kaikki voi on sekoitettu joukkoon.
  5. Lisää viimeiseksi joukkoon maustamaton tuorejuusto.
  6. Levitä kuorrute tasaiseksi kerrokseksi kakun pinnalle ja siirrä kakku kylmään.
  7. Kakku on seuraavana päivänä parhaimmillaan,kun se saa kostua rauhassa.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Viikonlopulta jäi savustettua lohta ja jalostimme sitä japanilaisittain.

Meillä on kokeiltu susheja ja kaikenlaisia muita japanilaistyylisiä herkkuja. Nyt kokeilimme lohta, joka valmistettiin soijaan,valkoviiniin ja sokeriin kasvis-suikaleilla maustettuna.
Hyvin omassa ruokakunnassakin huomaa,kuinka makuja on monenlaisia,toisille maistuu ja osa ei tykkää ollenkaan. Eli erilaisiin makuihin on pientä totuttelua.
Lisäkkeinä oli ihan suomalaisittain keitettyä perunaa ja salaattia.


Reseptiikka:


  • n.500-600 g paistettua tai savustettua lohta
  • 1 dl soijaa
  • 3/4 dl valkoviiniä
  • 1 dl hienoa sokeria
  • 50 g porkkanaa
  • 25 g purjoa

  1. Paloittele tai viipaloi lohet suuhun sopiviksi annospaloiksi.
  2. Kuori ja suikaloi porkkana ihan ohuiksi suikaleiksi. Halkaise purjo,huuhtele ja suikaloi myös ohuiksi suikaleiksi.
  3. Mittaa pieneen kattilaan soija,valkoviini ja sokeri.
  4. Kiehauta soijaseos ja lisää porkkanasuikaleet kiehumaan hetkeksi joukkoon. 
  5. Ota kastike liedeltä ja lisää purjosuikaleet viimeisenä joukkoon.
  6. Jäähdytä kastike ja sekoita kalojen joukkoon.
  7. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ihanaa syyspäivän viettoa ulkosalla,hyötyä ja huvia.Teimme savustettuja lohikyljyksiä ja keltajuuri-perunapaistosta.


Kelihän oli kuin morsian ja oli ihan pakko saada nauttia viimeiset kauniit syyskelit ulkosalla.Vielä oli mukava savustella ja touhuilla pihaa talviteloille laittaen.
Niimpä teimme vapaapäivän ratoksi kokonaisesta kirjolohesta kyljyksiä.Keltajuuresta ja perunasta herkullista paistosta. Kastikkeeksi smetanasta,piparjuuresta ja sinapista hyvä kylmä kastike.


Aina tulee niin kesämökki ja kesä mieleen,kun savupöntöstä alkaa leijumaan herkullinen kalan tuoksu.
Helposti ajateltuna,eihän siihen kesän tuloon ole enää kuin reilu puolivuotta.Kuulostaa lyhyeltä, mutta on vaan niin pirun pitkä aika odottaa.






Tässä on kuohkea ja raikas smetanakastike savukalalle.

Kylmä smetana-piparjuurikastike:

  • 1 prk  smetanaa  (140 g)
  • 1 tl sinappia
  • ½ tl piparjuurta raastettuna
  • ripaus suolaa ja jauhettua valkopippuria

  1. Vatkaa smetana ja sinappi keskenään kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Mausta vaahto ja siirrä kylmään.
  3. Kastike sopii monenlaisille kalaherkuille,graaveille,kylmäsavulohelle ja paistetuille kaloille.

Savupurujen joukkoon pari sokeripalaa,lohet hieman öljytylle foliolle ja kalan pintaan ripaukset suolaa ja pieni tovi odotusta. Liekit sopiviksi nuotiossa ja kalat tulille. Kalat olivat sopivan kypsiä 20-minuutissa.



Keltajuuri on maultaan kuin punajuuri mutta huomattaavasti miedompi.
Meillä keltajuuri upposi nuorisoon perunan joukossa kuin väärä raha, vaikka se antoikin oman lisänsä perunaan,läpi meni.Nuoret kriitikot eivät valittaneet.


Keltajuuri-perunapaistos:

  • 500  g keltajuurta
  • 500 g perunaa
  • 50 g voita
  • 1-2 rkl öljyä
  • suolaa
  • valkopippuria jauhettuna
  • persiljaa tai ruohosipulia

  1. Kuori ja viipaloi perunat ja keltajuuret.
  2. Kuumenna kasarissa öljy ja voi.
  3. Lisää kasariin potut sekä keltajuuret ja kuullota muutama minuutti välillä sekoitellen.
  4. Lisää mausteet joukkoon paitsi yrtit. 
  5. Sekoita hyvin ja siirrä juurekset uunin kestävään vuokaan.
  6. Kypsennä kannella peitettynä 200-asteessa noin 40-50 minuuttia.
  7. Sekoita viimeiseksi joukkoon yrtit.










lauantai 24. lokakuuta 2015

"Mustat banaanit"

Mustat banskut on nopea ja hyvä jälkkäri,varsinkin kun banaanit ovat parhaimmillaan. Eli valmiiksi hyvin pilkukkaita ja tummia.
Kaupoissa joudutaan usein heittämään pois liian tummiksi menneitä banaaneja,vaikka silloinhan ne vasta parhaimmillaan onkin.




Uunissa ja omassa kuoressaan kypsennettyihin banaaneihin saadaan samanlainen maku kuin friteerauksessa,tosin ihan ilman raskasta öljyssä keittämistä ja taikinakuorta. Joten vaihtoehto on paljon kevyempi.

Kypsät banaanit vuokaan tai pannuun ja uuniin. 
Uuniin 200-astetta ja  uunin keskitasolla niin kauan kuin banaaneihin on tullut syvän musta väri.
Tarjoile kuumana. Makupareiksi vaniljajäätelöä tai kastiketta. Suklaata tai suklaakastiketta.


Kun banaaneissa on hyvä tumma väri, voi kuorta hieman avata ja laittaa tummaa suklaata kuoren alle koverrettuun koloon, kuori kiinni ja hetkeksi uuniin, vaniljajäätelöä tai kastiketta ja Nam.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Tonnikalapiiras.

Kun suolaisen nälkä iskee ikävästi niskaan,on mukavaa kun kaapista löytyy jotakin valmista evästä- muutakin kuin leipää.
Tämän piiraan ohje on mahtavalta kasarivuosikymmeneltä ja vanhasta keittokirjasta, ajan patinoimalta ja ajattomalta ajalta.
Piiras on valmistettu irtopohjaiseen kakkuvuokaan.


Pohja:

  • 250 g vehnäjauhoja
  • 125 g kylmää voita
  • 1 kananmuna
  • tarvittaessa loraus vettä
  1. Mittaa voi ja jauhot taikinakulhoon ja vaivaa tasaiseksi.
  2. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita kunnolla. Jos taikina jää liian kuivaksi, sekoita joukkoon ihan vain ripaus kylmää vettä ja vaivaa taikina tasaiseksi.
  3. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli toisesta osasta ohut pohja kakku-tai piirakka vuokaan. Kauli taikina niin että sitä riittää myös pari senttiä reunaksi.
  4. Jätä toinen puoli taikinasta kanneksi. 
Täyte:

  • 2 sipulia kuutioituna
  • 1 punainen paprika kuutioina
  • 1 tölkki säilöttyä tomaattimurskaa
  • 100 g oliiveja
  • 200 g tonnikaa 
  • 1 tl mustapippurirouhetta
  • 1-2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • ½ tl timjamia
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl voita ja 1 rkl öljyä
  • 4 rkl kermaa ja 2 kananmunaa
  • 1 keltuainen piiraan voiteluun

  1. Kuumenna kasari ja lisää voi sekä öljy.
  2. Kuullota sipulia ja paprikaa muutama minuutti kasarissa.
  3. Lisää joukkoon tomaattimurska,oliivit ja tonnikala.
  4. Mausta seos ja hauduta hetki,että kaikki maut tasaantuvat.
  5. Levitä tonnikalaseos kaulitun pohjan pinnalle tasaisesti.
  6. Yhdistä kerma ja kananmunat keskenään ja riko rakenne hyvin. Kaada kermaseos tonnikalamassan päälle.
  7. Kauli loppu taikina  ohueksi kanneksi piiraalle ja voitele keltuaisella.
  8. Paista uunin keskitasolla 225-asteessa noin 30-minuuttia.
  9. Tarjoa sellaisenaan tai  salaatin kanssa.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Ruusunmarjasta ja valkosuklaasta loistava ja helppo jälkiruoka.

Tämä jälkiruoka on hyvin helppo eikä tarvitse kikkailla erikseen liivatteiden kanssa,
Käytin hyytelöön Dan Sukkerin hyytelösokeria, jonka johdosta epävarmakin kokki onnistuu.
Tästä reseptistä saadaan 5 annosta,eikä aikaa  tekemiseen mene kuin hetki. Vanukas hyytyy vielä jääkaapissakin yllättävän nopeasti ja on valmis koristeltavaksi noin tunnissa. Ja mikä parasta,ruusunmarjassa on rutkasti c-vitamiinia.


Reseptiikka:


  • 5 dl kuohukermaa
  • 1 dl ruusunmarjasosetta (kaupan pakastealtaassa on näppärä 200 g rasia)
  •  1 tl vaniljasokeria tai vaniljaesanssia
  • 1 dl dan sukkerin hyytelösokeria  (multi)
  • 100 g valkosuklaata

  1. Mittaa kattilaan kaikki muut ainekset paitsi valkosuklaa.
  2. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keitä ihan vain noin minuuttin verran.
  3. Ota kattila liedeltä ja sulata valkosuklaa paloina joukkoon.
  4. Kaada vanukas välittömästi annosmaljoihin hyytymään ja siirrä kylmään.
  5. Tarjoa tomusokerilla makeutetun ruusunmarjasoseen kanssa.


Kastikkeeksi :  1 dl ruusunmarjasosetta ja 1 rkl tomusokeria sekoitettuna keskenään.


maanantai 19. lokakuuta 2015

Kasvispastaa,tomaatilla.,sipuleilla ja paprikalla maustettuna.

Tomaatti,oregano ja valkosipuli ovat sellainen makuyhdistelmä, joka on varmasti myös nuorison makuun sopiva. Hunaja sopii pieneksi makeuden antajaksi tomaatille.
Tämä pasta sopii  kasvisruuaksi tai ruualle lisäkkeeksi.


Tarvikkeet 4:lle:


  • 200 g pastaa
  • 25 g voita ja 1 rkl öljyä
  • 2 suurta tomaattia kuutioina
  • 1 punainen paprika suikaloituna
  • 2 pientä sipulia suikaleina
  • 1-2 valkosipulinkynttä viipaloituna
  • 3 dl tomaattisosetta
  • 1 rkl oreganoa
  • 1 rkl hunajaa
  • ½ tl jauhettua valkopippuria
  • ½-1 tl suolaa

  1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä lähes kypsäksi ja jäähdytä pasta huuhtelemalla kylmällä vedellä.
  2. Kuumenna voi ja öljy kasarissa.
  3. Lisää kasariin paprika,sipulit ja tomaatit. Kypsennä kasviksia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja lisää mausteet sekä tomaattisose.
  4. Sekoita joukkoon pasta ja kuumenna kiehuvaksi.
  5. Tarkista maku ja tarjoa parmesaaniraasteen kanssa,