Kokeillaan uusia ruokia, naatiskellaan ja retroillaan. Tehdään herkkuja yksin ja isollakin porukalla, pääasia että on mukavaa ja maistuvaa yhdessäoloa.
Sivut
maanantai 31. tammikuuta 2022
Helppo lihapata.
sunnuntai 30. tammikuuta 2022
Kokkailun lomassa välillä jotakin muuta. Rochfest -22 ja Iron Maiden sukat.
lauantai 29. tammikuuta 2022
Hurahtanut hyötykäyttöön.Edellisen päivän muussit piirakoiksi ja kotikaljan maltaat mallasleipiin.
Niin pienillä asioilla saa todella hyvän mielen ja sen päälle jopa herkullisia tuotoksia. Jostakin kumpusi halu ja innokkuus tehdä kaikesta mahdollisesta ylijääneestä ruuasta jotakin käyttökelpoista ja halpaa ruokaa. Niimpä sitten samalla uuninlämmöllä tulikin tehtyä siivilöidystä kotikaljan maltaasta hyvää mallasleipää ja edellisen päivän ylijääneestä muusista perunapiirakoita.
Ja mikään ei voita sitä tunnetta,jonka saa palautteena heti perheenjäsenten kokoontuessa keittiöön uunista tulleiden tuoksujen saattelemana.
Tässä on resepti todella hyvään mallasleipään, joka valmistettiin kotikaljan maltaista heti siivilöinnin jälkeen.
keskiviikko 19. tammikuuta 2022
Vanhanajan wienerleivät.
maanantai 17. tammikuuta 2022
Paluu juurille. Hapanleipä ja ranskanleipä.
Kädenlämpöiseen veteen sekoitetaan suola, hiiva ja vehnäjauhot.
